Paukunharjun Polkujuoksu...🐞

            Paukunharjun Polkujuoksu juostiin lauantaina 22.8.2026. Tämä oli itselleni ensimmäinen polkukisa sitten seitsemän vuoden tauon jälkeen. Olin tarkoituksella valinnut hieman vaihtelua asfalttijuoksuun. Toki joitain polkupätkiä olin juossut omissa harjoituksissani maastossa mutta ei voida puhua lainkaan siitä että olisin harjoitellut poluilla. Toki tiesin mitä edessä on, sen verran paljon olen aikaisemmin polkukisoja ja polku-ultria juossut. 

📷Jyrki Puuronen 

            Paukunharjun maja toimi idyllisenä kisakeskuksena. Maali ja lähtö olivat  samassa pihapiirissä. 
Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden yhdessä järjestettyä tapahtumaa on juostu vuodesta 2019 alkaen. Hyvinkään Juoksijoiden jäsenenä ja seuran yhtenä perustajajäsenistä on ollut ilo olla mukana käynnistämässä polkujuoksu tapahtumaa Paukunharjun maastoihin. Ensimmäisellä kerralla juoksijoita oli vajaa 30 ja nyt rikottiin jo 100 juoksijan raja. 

Matkavaihtoehtoja oli sekä aikuisille että lapsille.
Sarjat P/T 12-16 v, 4 km
M/N, 8,5 km ja 17 km 
M/N Seniorit (yli 55 v) 8,5 km ja 17 km 
Alle kouluikäiset juoksivat 150m, eikä ennakkoilmoittautumista tarvittu. 
Reitti kulki vaihtelevassa maastossa, nousua ja laskua sopivassa suhteessa, oli helposti juostavaa mutta myös teknisempääkin osuutta.  Rutikka -lammen maisemissa mielestäni reitillä kauneinta.  

Olin valinnut matkan 8,5 km. Suunnitelmissa oli hölkkäillä läpi reitin. Halusin vain vaihtelua tasaisen juoksuun ja ajattelin että hyvä jos alle 1 h 10 min pääsen. Lähden nauttimaan matkasta ja maisemista. 
Kävin tekemässä pienen veryttelyn polulla ennen starttia  ja paluun nousu kyllä muistutti miten hyvää olisi tehnyt jos alla olisi ollut edes vähän tunkkausharjoitusta. 

Huomasin jo heti alkumatkasta miten tottumatonta meno oli. Kun alkuruuhkasta päästiin ja oli vapaampaa juosta, nostin myös automaattisesti vauhtia. Tuntui yllättävän hyvältä, niin reippaasti en ollut koskaan poluilla juossut. Maasto kyllä nopeasti muistutti ettei olla asfaltilla. Kengän kärki nappasi kiven kulmaan, lensin kaikki neljä  raajaa irti alustasta pienessä etukenossa alamäkeen. Nyt sattuu ajattelin,  mutta kiristin koko kropan ja coren jolla sain suoristettua yläkroppaa ja ajattelin hyppääväni grand jeten. Kuin onneksi sain nostettua ryhdin ja pääsin laskeutumaan nätisti jaloilleni. 

Juoksu oli yllättävän vahvaa lajiin nähden. Pikkuhiljaa matkan edetessä askel rytmittyi maaston vaihteluihin. Lyhensin askelta ja yritin pitää kadenssin tiukkana. Rauhoitin kuitenkin vauhdin ja ajattelin että nyt ei voi riskeerata yhtään, maratoniin on enää kolme viikkoa aikaa. Tämä juoksu oli ensimmäinen kisatilanne kolme viikkoa kestäneen adenoviruksen sairastamisen jälkeen. Harjoitteluun olin jo päässyt palaamaan mutta vauhtikestävyys harjoituksia ei juurikaan vielä oltu tehty. 

Tykkäsin siitä että alusta vaihtui helpommasta vähän teknisempään. Välillä mentiin pitkässä heinikossa, välillä ihanan sileällä polulla, oli juurakkoa, kivikkoa ja lyhyt soratien pätkäkin. Nousuissa mietin miten hyvää tekee kun joutuu oikein työntämään, niissä jyrkkyyksissä missä en juossut, yritin kävellä ylös mahdollisimman ponnekkaasti. 

Matkalla oli koko ajan selkiä joko edessä tai takana eikä tarvinnut yhtään juosta niin ettei muita juoksijoita  näkynyt. Reitti oli hyvin merkitty nauhoin.

         Viidenkilometrin kohdilla jotenkin tottui menoon ja vaihteluun.

 Kroppa ja kai pääkin olivat heränneet toisenlaiseen tekemiseen ja mielessäni mietin miten hyvää tuo vaihtelu tekee. Nousut tuntuivat hapottavilta mutta muuten jalat toimivat hyvin. Maastoon tarkoitettu kenkä helpotti huomattavasti menoa. 

             Niin sitä mennä rallateltiin ja nautittiin. Kun näin kyltin 8 km, ajattelin että enää 500 m ja maali häämöttää. Huh ja helpotus. Vaikka olinkin ollut aiemmin järjestäjän ja talkoolaisen roolissa en koskaan ole ollut reitillä. Viimeinen 500 m oli tuskaisen pitkä nousuineen. Tunsin miten pohkeissa kangisti. Koko kroppa oli vielä torstain balettitunnilta melko tehneen oloinen. Tuonkin lajin kesätauko tuntui ja tunnit alkoivat astetta vaativammin kuin kevätkaudella. 

Olin jo melkein loppusuoralla kun vastaan tuli kaareva "latusilta" siihen noustessa tunsin kuinka pohkeissa kramppaa, molemmat nilkat flexiin, eivätkä jalat toimineet yhtään. Laskeuduttuani tuon pikkusillan alas, kaaduin takapuolelleni. Jalat krpamppaavat edelleen enkä pääse ylös. Onneksi reitin varrella olijat tulevat nostamaan ylös kun pyydän apua. Jokunen hetki meni että pääsin taas jatkamaan matkaa. Lopun kiristys ja voi wau miten kivaa ylittää maaliviiva polkukisassa.

Loppuaika 1:08,38

Olin todella tyytyväinen suoritukseen. Oma polkujuoksu vauhtini oli n. 60 s reippaampaa kuin seitsemän vuotta sitten edellisen kerran juostuilla polkumatkoillani, vaikkei polkujuoksua tai tunkkausta ollut alla yhtään. Kokemus oli kuitenkin sitä luokkaa vaikken maantie- ja ratajuoksusta olekaan siirtymässä poluille, pyrin ottamaan sekaan aina jonkun polkukisan sinne tänne. Ei mitään maratoneja tai puolikkaita mutta kivaa lyhyempää polkua. Tunkkaamaan haluan myös ja onpa kivaa kun Kulomäen Suurin pudottaja järjestetään 26.9.26 Hyvinkäällä Sveitsin hiihtokeskuksen maisemissa. 

                Koen että olen joskus ollut ihan kokenutkin  polkuilija ja Paukunharjun reitillä palasin moniin kivoihin muistoihin. Ja niin monta kertaa kuin olen todennut miten monipuolinen laji juoksu on, on kivaa uskaltaa heittäytyä välillä siitä omasta turvallisesta juoksusta toiseen. Paukunharjun polkujuoksu sopii mielestäni hyvin aloittelevalle polkujuoksijalle aivan kuten kokeneemmallekin konkarille mutta asfalttinnylkylle hyvinkin. 

Ja sanottakoon vielä, ihanaa tavata tuttuja, viettää aikaa kisapaikalla juoksun jälkeen, verytellä ja tankata krampit pois. Kaikki hyvin, loppu hyvin ja kivaa oli. 

...Lennä lennä Kesäkerttu... lennä sieltä Paukun poluilta ... lennä liidellen, liitele vaikka  maantieharjoitteluun...ehkä sieltä radallekin... 🐞