The Valley of dreams.... 🐞

The Valley of dreams on soinut varmaan miljoona kertaa treenistä treeniin. Kesäkuu oli kaiken puolin erilainen harjoittelun suhteen mutta antoi samalla hyvin aikaa takareidelle parantua. Täytyy kyllä sanoa että sitkeä ja inhottava vaiva. Siinä vaiheessa kun tapaturmasta oli kulunut kuusi viikkoa, voin sanoa että sellainen perusparaneminen oli aika hyvällä mallilla.  Sanotaan että luu luutuu noi kuusi viikkoa, toki aina vähän murtumatyypistä kiinni sekin, vamman laadusta sekä muista fysiologisista tekijöistä. 

Pehmytkudosvamma voi joskus olla jopa hankalampi parantumaan 

 

ja ilkeä sekä vakavasti otettava sekin. 

Kipu kertoi minulle milloin pitää höllätä ja mitä liikkeitä voin tehdä. 

Kesäkuussa pääsin mukaan jazztanssisessioon joka toi mukavaa vaihtelua juoksuharjoittelulle. Oli ihanaa huomata miten aiemmin opitut liikesarjat palasivat jostain ihmeen liikearkiston kansiosta muistiin ja tuntui kuin olisin tehnyt askelsarjan eilen vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut parikymmentä vuotta. 

Viimeisen kerran tanssisarjan läpi viennissä  totesin hiljaa itsekseni  musiikkin loputtua jäädessäni paikoilleen loppuasentoon ; tässä oli juoksun flow... olen niin monesti sitä hokenut että parhaimmillaan juoksu on kuin kevyttä tanssia, etenevää ihanaa kropan jatkuvaa liikettä. Musiikki yhdistettynä jatkuvaan liikkeeseen tekee siitä nautittavan paketin. 

Musiikki kuuluu mun treeneihin ja kesäkuun suosikki oli Stive Morganin The Valley of dreams.

Tanssijasieluni jäi askeltamaan jazztanssin tanssisarjaa ja tulee vielä palaamaan sen rytmiin ja liikkeeseen. 

Juokseminen sujui ihan ookoo lailla mutta edelleen takareisi muistutteli ja vihoitteli tietyissä liikkeissä ja suunnan vaihdoissa. Toki myös tanssiessa jouduin rajoittamaan ja jättämään esimerkiksi jalan heiton pienemmälle liikkeelle ja varoin venytyksissä, suunnan vaihdot sujuivat hyvin sukat jalassa. Juoksukengällä ei niin kevyesti voi assulla pyörähdellä.

Kevyt tasainen juoksu ja tasaiset vedotkin sujuivat ihan hyvin mutta en olisi vielä ollut valmis koviin kiihdytyksiin enkä uskonut että olisin pystynyt pitkään pitämään  yllä kovempaa juoksuvauhtia. Ikävä vihlaisu saattoi johtaa pieneen jalan pettämiseen, aivan kuin lihas olisi vihlaisun jälkeen jotenkin puutunut. Ehkä siellä tietyssä liikkeessä hermo jäi pieneen puristukseen eikä lihas toiminut niin kuin normaali tilanteessa pitäisi. 

Harjoittelua juosten vähennettiin ja siirryttiin korvaavaan harjoitteluun jonka toteutin pyöräillen. 

En ole mikään hyvä pyöräilijä, tykkään siitä kyllä kovasti. Olen tehnyt muutamia 100 -150km päiväretkipyöräilyjä ystävien kanssa ja harrastanut työmatkapyöräilyä. 

Työ kahdessa vuorossa ja arjen aikataulut eivät oikein tue päivittäistä pyöräilyä töihin vaikka niin haluaisin, ei tarvitsisi käyttää autoa niin paljoa. Toki kaikkihan on mahdollista mutta silloin on muutettava arkea. Nyt ei kuitenkaan lähdetä muuttamaan. Jos olisi kyse vain minusta, se ehkä onnistuisi mutta se että poikani pääsee jenkkifudistreeneihin kaikkine varusteineen ajoissa,vaatii vähän suunnittelua päivään. No hyväkuntoinen nuorimies kyllä pyöräilee reilun kumpin kamoineen treeneihin ja takasin jos on pakko. Intohimo urheilu hänelläkin. 

Korvaavan harjoittelun toteutin viikon ajan työmatkapyöräilyllä. Yhteen suuntaan matkaa tulee n. 14km. Töihin päin enempi ylämäki voittoista mutta päivän päätteeksi kiva lasketella vähän rennommin kotia kohti. Jos olisi kyse vain minun arjesta, ajelisin pyörällä töihin ympäri vuoden. 

Syyssateineen sadepuvussa on ollut kiva rullailla rauhassa ja talvinen parinkympin pakkasaamu tammikuun hämärässä on hienoja kokemuksia ja upea fiilis aloittaa päivän työt. Kunnon happihyppelyt ja endorfiiniryöppy samalla kertaa.

Viikon keskipitkiksen ajelin mökkimaisemissa. Tarkistin ensin b-barkista reitin valmiiksi reilun neljänkympin matkalle. Tosin siitä en saanut selväksi että yli kolmasosa reitistä oli pehmeää soratietä ja teki matkan teosta hieman haastavan maantieajoon tarkoitetulla jousettomalla ohutrenkaisella ajokilla. Matka ihanassa maalaismaisemassa helteisessä kesässä taitui, yllätyitkö yhtään, ilman musiikkia, kesätuulen ääntä kuunnellen. Treenatessa kuuntelen aina musiikkia mutta pyöräillessä en. Haluan kuulla ja tietää mitä ympärillä tapahtuu ja onhan se kai ihan tieturvallisuus juttukin. 

Kesäkuun lämpimät säät, tosin mielestäni ihanat kylläkin, tekivät harjoittelusta omalla tavallaan haastavatkin. 

Erityisesti Ranin kannalta, hellekelit estää pitkää lenkittelyä mutta kevyttä vitosen ja kympin lenkkiä  pystyy hyvin menemään kunhan loppuun saa hyvän jäähdyttelyn ja raikkaat juomat. Mulla on aina Ranille pieni kippo ja lötköpullollinen  vettä mukana.

Harjoittelu jazztanssin, juoksun, pyöräilyn ja voimaharjoittelun merkeissä oli kiva yhdistelmä. Hellelenkin välissä oli kivaa piipahtaa viileällä tanssisalilla ja tehdä osa voimaharjoittelusta viilentimellä varustetulla kotisalilla. Parasta oli kuitenkin huomata että korvaava harjoittelu oli tehnyt hyvää takareiden revähdykselle.

Harjoitusohjelman vaihtuessa pääsin taas täysipainoisesti palaamaan juoksun pariin. 

Luottavaisin mielin lähden testaamaan kympin kuntoa parin viikon päästä ja harjoittelu kohti elokuussa juostavaa maratonia jatkuu hyvällä sykkeellä. 

Ultrallekin jo nappia painoin mutta siihen on onneksi vielä reilusti aikaa. 

Kesälomalla nautin harjoittelusta, kuuntelen kaikenlaista musiikkia, rauhoitun ja rentoudun kivan kirjan kanssa. Lukeminen on ihanaa vastapainoa sille kaikelle arjen liikkeelle niin töissä, treeneissä ja ihan muutenkin. On kivaa lukea kirjoja aiheet laidasta laitaan, välillä kevyempää, toisinaan taas enemmän pohdittavaa. Ja kuitenkin aina kaiken lukeman lopputulos on oman pohdinnan näköinen. 

.... Lennä lennä Kesäkerttu... The Valley of dreams tahtiin... fiilistellen ja nauttien....🐞