Paluu harjoitteluun .... alkavan kesän juureen...🐞

 

                                    Pitkän kisan jälkeen ainakin itselleni tulee sellainen uudelleen haun fiilis .On ihanaa nauttia lepoviikkoa ja siinä huomaa miten paljon aikaa jää kaikkeen muuhun kuin harjoitteluun. Jotenkin olo on kuitenkin niin levoton kun on tottunut tiettyyn rytmiin päivässä ja hakee tekemistä. Pyrin kuitenkin keskittymään työn tekoon ja arjen pyörittämiseen. Lukeminen rentouttaa ja se tuo lepopäiviini uutta maailmaa. 

 

                                     Tuo uudelleen haku on vähän niin kuin juoksun aloittamista  taas alusta. Sitä on jotenkin vetänyt takin niin tyhjäksi  vaikka on nauttinut pitkän kisan juoksusta. En yhtään ihmettelisi että herkästi tuo paluu pitkittyy ja pitkittyy. On ehkä helppoa jäädä lepojaksolle ja ajatella että ehkä minä huomenna taas palaan. Harjoittelun uudelleen aloittaminen vaatii itseltäni toisen vaihteen hallintaa. Vaikka janoan harjoittelun perään on jotenkin sellainen tunne kun on päässyt valtavan vuoren huipulle ja tullut sieltä alas että onko oikeasti pakko kivuta sinne taas. Pakko minun ei toki ole, mutta niin sinne vaan haluaa. 

Puhuin siitä miten lukeminen rentouttaa. Huomasin kuitenkin taas miten vaikeaa on keskittyä edes siihen. Tarkoitan ihan heti, no vaikka kisan jälkeisellä viikolla. Silloin jotenkin leijailee vielä siellä suorituksessa ja ajatukset ovat vasta tapahtuneessa. Siitä huolimatta yritin rauhoittaa omaa euforiaani ja keskittyä lukemaan edes muutaman sivun verran. Ensimmäisellä kisan jälkeisellä viikolla harjoitusohjelmassa oli vain lepopäiviä. Tosin Naavan kanssa minun oli pakko ja tietysti ihanaakin tehdä rauhallisia lyhyitä kävelyjä kotimetsässä ja lähistölläkin. 

Minulla on tapana että aina ennen töihin lähtöä käyn aamulla Naavan kanssa lyhyen rauhallisen kävelyn n. 20-30 minuutin mittaisen. Koira jää kotiin paljon rauhallisemmin ja itse saa ihanat raikkaat hapet ennen töiden tekoa. 

Metsässä päästän Naavan vapaaksi, annan sen juoksennella ja itse etenen hitaasti ja nautin katsellessani sen touhuja. Mennessään sekin myös seuraa minun touhujani, no tuletkos sieltä.

               Teki hyvää kävellä erilaisessa maastossa ja virkisti  kankeaa kroppaa kivasti. Minulla ei ollut lihaskipuja mutta sellainen koko kropan jäykkyys mikä helpottui ehkä eniten sillä että kävin hierojalla kisan jälkeisenä maanantaina. 

             

                                               Paluu harjoitteluun tapahtui kevyesti. Lepo viikon jälkeen harjoitusohjelmassa oli pari lyhyttä kuuden kilometrin lenkkiä ja yhdet juoksukoulun harjoitukset. Ensimmäiset kevyet lenkit juoksin Rani vyöllä maastossa hiekka- ja metsätiellä. Juoksu tuntui kevyeltä ja ilmavalta, olisi voinut juosta pidempäänkin mutta maltoin ja tein harjoitukset niin kuin pitikin. Juoksukoulussa tein harjoitukset myös kevyesti tunnustellen, en lähtenyt hapottamaan missään vaiheessa. Kroppa jotenkin vain kertoo että vielä ei tee edes mieli revitellä. Myös henkinen levottomuus ja ajoittainen alakulo jatkui. Tämän saman tunteen käyn läpi joka kerta kun olen juossut jonkin pitkän kisan. Urheilun tuomat monet tunnetilat tekevät varmasti hyvää myös muutenkin ja  muistuttaa minua siitä että mikään ei ole itsestään selvyys, ei koskaan. 

Kolmannella  kisan jälkeisellä viikolla harjoitusohjelmassa oli jo ihan harjoituksiakin. Olin innossani jatkamaan harjoitteluani taas kohti seuraavaa.  Tai oikeastaan kohti itseäni. Olen matkalla minun omaan haluuni. Haluan juosta vielä vähän pidemmälle, nopeammin ja kauemmin. 

Juoksukoulun viimeinen kerta päättyi Cooperin testiin. Edellisestä kerrasta oli jokunen vuosi aikaa. Silloin tulokseni oli 2080 metriä /12 min. Vähän arvelutti matkaan lähtö mutta ajattelin että viis siitä kuinka pitkälle pääsen, pääasia että mulla on kivaa.  Tuon lyhyen ja silti niin pitkän ajan aikana palasin taas siihen tunnetilaan mitä vain kisan aikana voin kokea. Välillä sitä ihanaa hetkellistä tuskaa ja silti sitä riemua, elämisen tunnetta, elinvoimaa. Ärsyttää katsella edellä juoksevien selkiä ja silti nautin siitä mihin pystyn. Yritän puristaa enemmän mutta sillä hetkellä saan vain ja ainoastaan sen mihin kykenen. Olin innoissani lopputuloksesta 2226 metriä joka ikätaulukolla on erinomainen tulos.  Hieman jäi kaivelemaan se että olisinko juossut paremmin jos ultrasta olisi kulunut enemmän aikaa. Tiedä häntä. Se oli sen päivän tulos. On kuitenkin jännää miten 12 minuutin "kisa" nostattaa minut siihen mihin kuuden tunnin kisakin. Wuhuu ja wau sitä tunnetta. 

                              Juoksukoulun päättyminen tarkoitti taas palaamista siihen yksin harjoitteluun. Toki yhteislenkillä voin käydä ja kaverin kanssa juoksemassa mutta täytyy sanoa että ensimmäiset vetotreenit yksinään olivat lähes tuskaa. Tuntuu etten etene tai siis etenen mutta vain tuskalla, ihan kuin kivipallo olisi yrittänyt vieriä jonnekin. No ihan ookoo harjoitukset sujuivat mutta siinä taas huomasi miten paljon voimaa ja intoa saa kun harjoittelee porukalla, vaikka oman tasoisesti eteneekin. Vaikka tykkäänkin juosta yksin niin kaipaan ryhmässä harjoittelua ja sitä että on kiva porukka ympärillä. 

                   Oikeastaan siinä vaiheessa kun on taas kiinni harjoittelussa alkaa ajatella yhä enemmän sitä seuraavaa koitosta. Itsellä henkinen valmistautuminen on jo käynnissä. Tietää mitä pitää ja haluaa tehdä. Etsin taas välietapit ennen elokuussa juostavaa maratonia. Välietapit saavat saavutettavan tuntumaan helpommin  saavutettavalta kuin se että leijuisin eteen päin kohti tulevaa kohdetta. Haluan että jokin pysäyttää minut välillä, saa arvioimaan ja tekemään uutta suunnitelmaa, antaa myös intoa jatkaa. Minulla on tarkoitus juosta pari lyhyttä kisaa ennen maratonia ja jo ihan sen takia että rakastan käydä juoksutapahtumissa. 

Nyt ei enää leijailla kisan jälkeistä fiilistä. Toki tuo kulkee koko loppu elämän ihanana muistona, opettaa taas seuraavia varten ja innostaa janoamaan lisää. 

Ensimmäiselle pitkälle lenkille lähtö saa myös miettimään omia voimavaroja ja omaa palautumista. Mutta kaikki on taas aloitettu asteittain pitkistäkin pikku hiljaa pidentäen. Ensin  15 km keskipitkä ja siitä viikon päästä 18km.  Tällainen sopii minulle loistavasti. Nyt viime viikkoina siitepölyt ovat tuoneet myös omat ongelmansa. Sen vuoksi olen juossut harjoituksia välillä myös matolla. Nenä vuotaa, silmiä kirvelee ja ääni on käheä, kaikista otetuista avuista huolimatta. 

Viime sunnuntaina juoksin ensimmäisen parin tunnin mittaisen lenkin. Pyrin vaihtelemaa juoksualustaa ja valikoin reittiä niin että välillä mentiin hiekkatietä, metsätietä ja polkuakin. Oman haasteen tuo myös joka keväinen "ns lämpimät" juoksukelit ennen kuin kroppa taas niihin tottuu. Tosin onneksi olen juossut sisällä myös läpi talven, ainakin matolla juostessa hikoilee runsaasti ja joutuu huolehtimaan juomiset ihan eri tavalla kuin pakkaskeleillä. Nyt pitkillä lenkeillä kannan juomat sekä itselleni että Ranille. Vielä on tosin metsäojissa vettä ja matkan varrelle osuu jokikin, niistä Rani juo pidemmillä lenkeillä. 

En taas muistanutkaan miten pistävältä tuntuu vasten kasvoja paahtava aurinko. Ja kun aukea jatkuu ja jatkuu eikä pääse heti halutessaan varjoon vilvoittelemaan. Onneksi olin ottanut aurinkolipan juoksuliivini taskuun ja kun pistin sen päähäni miten mukavasti se heti helpotti. Auringon paahde ja voimakas vastatuuli saavat pitkän lenkin kyllä tuntumaan pitkältä. Ainakin siihen saakka kun pääsee polulle metsän varjoon kaartamaan. 

                        Nyt kun harjoittelu on taas palannut päiviini, totean että tänä vuonna olen pysynyt melko hyvin ohjelmassa kiinni. Ehkä omasta mielestäni olen hieman edelläkin kun vertaan viime vuoteen. Tosin viime keväänä revähtänyt takareisi vei loppujen lopuksi lähelle loppu kesää ennen kuin pystyin juoksemaan melko vaivatta. Naavan koulutukseen ja ulkoiluun liittyvät kävelyt ovat nostaneet kävelykilometrejä. Koiran pissatuslenkkejä en ole aiemmin taltioinutkaan, tosin ei niitä näin paljoa olekaan tullut juoksun lisäksi koska Rani on juossut aina mukana. Naava on kuitenkin vielä pentu, sitä en lähde juoksuttamalla juoksuttamaan. Kävely tuntuu hyvältä ja antaa kivaa vaihtelua päivään ja samoin myös harjoitteluun. Joskus on ollut ihan wau fiilis kun juoksun jälkeen on vielä tehnyt jaloittelut metsässä. 

                     Kevät vaihtuu kohta kesään. On ihana nauttia valoisuudesta ja juosta ulkona kevyemmissä varusteissa kuin talvella. Ajatukset on käännetty elokuulle ja kaikki elämä siinä välissä mahdollistaa tämän päivän kohtaamisen. Haluan tehdä fyysistä työtä väsymiseen asti ja sitten rojahtaa taas nojatuoliini lukemaan. Ja kun kroppa lepää, tekee oma ajatteluni haluttua työtään tämän päivän illassa. 

"Pimeydessä ajattelin sadetta meren yllä. Ajattelin aavaan mereen kenenkään näkemättä satavia sadepisaroita."   Murakami, Haruki : Rajasta Etelään, Auringosta Länteen. Tammi 2017.

...Lennä lennä Kesäkerttu.... kevättuulen kuljettamana alkavan kesän juureen......🐞