Costa Blanca...Torrevieja....🐞

 

              Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennätti vielä merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltävän yön pienessä horroksessa ja olin tosi väsynyt. Ajattelin että sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielä viileämpää ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiä on  vähemmän liikkeellä. 

       Sunnuntaina heräsin  kuitenkin pienessä kurkkukivussa eikä olo ollut yhtään levänneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jälkeen on ollut samanlaisia oireita. Epäilen että astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan. 

             Päätin jättää pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin. 

Maanantai oli lepopäivä ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinä toivottavasti pääsen palaamaan taas harjoitusten pariin. 

     Maanantaina sain todeta ettei koskaan voi tietää mitä tapahtuu ja tapahtua voi ihan mitä vaan. Joten elä hetkessä ja ole tyytyväinen sen ainutlaatuisuuteen. Ole onnellinen hyvästä olosta ja arvosta sitä. 

En olisi koskaan voinut kuvitella että tulen satuttamaan itseni keilaradalla. 

Keilannut olen monet kerrat, tykkään siitä koska se on niin tekniikkalaji. On kivaa kun huomaa miten pallo kulkee linjallaan ja auta armias miten ärsyttää käden väärä liike ennenkuin pallo edes irtoaa. 

Tyydyin itselleni hieman suuriin keilakenkiin. Olin jo kerran vaihtanut pienenpiin enkä enää viitsinyt lähteä niitä taas vaihtamaan. 

Lähden tekemään ensimmäistä heittoani. Kenkä tökkää heittoalueen heittäjän puolella, menetän tasapainoni ja joudun ottamaan harppausaskeleen ja ajaudun juuri öljytylle radalle. Liuun eteenpäin ja jalat lähtevät alta, teen voltin ja lennän ilmassa suoraan selälleni. En tiedä missä vaiheessa pallo irtosi ja koko sali kohiseen. 

Löin pääni, kyynärpäät ja venäytin ranteeni. Sattui ihan valtavasti ja höntti olo sai itseni hidastamaan tekemiseni ja ajattelin että varmasti vähintään aivotärädys siitä seurasi. Ihmiset tarjosivat apujaan ja sanoivat miten pahalta lento näytti. 

Mietin että minkähänlainen mustelma päässä on kun käsi oli seuraavana aamuna mustana. Päätä kivisti patin kohdalta ja olin kahden vaihella lähdenkö treeniin lainkaan. 

Harjoitusohjelmassa oli neljä km kevyttä juoksua, koordinaatiot ja hypyt, loppuun vielä neljä km sama kevyt juoksu. 

Tein harjoituksen Via Verdellä joka oli aamulla hiljainen eikä reitillä tällä kertaa vastaan tullut montaakaan kulkijaa, paitsi alku pätkällä. 

Lämpö oli hellelukemissa mutta treenatessa oli miellyttävää kun aurinko ei porottanut. 

Nautin maisemista ja taas totesin miten ihanaa täällä on  olla. 

      Tiistai-Keskiviikko välisenä yönä heräsin siihen että minulla oli ihan valtavan kylmä. Ajattelin että onkohan ilmastoin liian viileällä. Ihoa kihelmöi ja yritin löytää jotain lämmintä ylle. Pelkkä lakana ei lämmittänyt vaikka välillä tuntui että se on ihan liikaa nukkuessa.

Käperryin kippuraan ja nukahdin onneksi pian. Vasta aamulla otettu Burana helpotti oloa ja sai kuumeen laskemaan. 

   Nyt oli koettu vastoinkäymisiä. Viikko Costa Blancalla Torreviejan tutussa kaupungissa ei mennyt niin kuin olin suunnitellut. Ei autanut muu kuin mennä siinä hetkessä, hidastaa vauhtia ja yrittää olla paljon paikoillaan.    Onneksi asunto oli mukava ja Hovimäkeä pystyin lukemaan nukahtamatta aina hetken kerrallaan. 

Torstaina sain herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Kuume ei enää noussut mutta aamulla oli vielä kolotusta pienoinen  määrän nivelissä. Vatsa enemmän vaivaili kuin hengitystiet ja totesin että ehkä kuumeilu johtuikin vatsapuolen asioista tai siten vain joku virus jylläsi sielläkin. Päivä taitaa kulua asunnolla, en ainakaan kauaksi uskalla lähteä, jos nimittäin juoksuttaa.

Aurinko paistoi terasillakin 

Tänään vielä kuulostellaan ja toivotaan huomisesta parempaa. Jokatapauksessa aurinkoinen viikko lohdutti. Lämpö helli niveliä ja totesin; hirttikö kaasu sittenkin kiinni. 

   Perjantaina heräilin jo ennen seitsemää ja ajattelin että lähden kokeilemaan varovaisen kevyen juoksun. Aallonmurtaja on lempipaikkani ja sinne tahdoin vielä kerran. 

    Juoksin kevyen kuusi kilometriä. Veryttelyn jälkeen otin pientä vauhdin nostetta jottei kroppa sitä ihan viikossa unohtaisi. Juoksu itsessään oli kaikin puolin helppoa ja ponnekasta mutta lenkki itsessään oli juuri sopiva niin kestolta kuin teholtakin. Pääasia oli se että sai vielä viimeisen päivän aamuna antaa mielen levätä meren aallon jättämällä laineella. 

Vaikkei tämä loma Costa Blancalla mennytkään niin kuin suunnittelin, oli sinne silti ihana päästä palaamaan. Katsella kiireettömästi ihmisvirtaa joka kuljeskeli kaunista rantapaseoa. 

           Kaunis se oli päivällä mutta ehkä vielä kauniimpi iltaisin, juuri kun aurinko oli laskenut ja vielä liekehtivät säteet valaisevat taivaalla. 

    Se että tässä hetkessä tunnen jo lähtemisen kaipuuta, kertoo varmaankin siitä miten paljon odotan jo seuraavaa paluuta. En katsele ympärilleni hyvästiksi, sillä tiedän että ensi kerta tulee pian. Pakotan oman malttamattomuuteni  siirtämään ajatukseni seuraavaan. Kotona odottaa paluu töihin kolmen viikon kesäloman jälkeen. Harjoitusohjelman jakso vaihtuu maanantaina ja kohta on seuraavan maratonin aika. Minun ihanat tutut arkiset juttuni. 

Kuvittelen kuinka syksyn tuoksuessa katselen  ikkunasta viljapellon laitaa joka kynttilän valossa kuultaa hieman sieltä synkimmältäkin puolelta syksyn keltaisuutta. 

      

....Lennä lennä Kesäkerttu... siitä elämäsi hetkestä sinne seuraavan hetken juureen...🐞