Polar Kertoo Kaiken....🐞

 

           Edellistä kirjoitustani päättäessä mietin, olisiko se pitänyt päättää vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin. 

      Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta heräsin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtäkkiä Polarin kello näyttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin että no näyttää mitä näyttää ja mietin että kello on ollut yöllä huonosti kädessä tai jotain muuta  ja vempeleitä ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidä liikaa tuijottaa. 

     Hyppään edellisen postauksestani kohdasta siihen mitä en siis vielä kirjoittanut. Kotiin paluu. 

Aloin joskus neljän aikaan perjantai iltapäivällä pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmä oli. Säädin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kädet täristen hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan wc:henkin. Kyyti lentokentälle asunnolta starttaisi klo 03.30. 

      Lähdön aamuyöllä olin nukkunut horroksessa vain pari tuntia. Hampaat kalisi, kädet tärisi, kuume oli korkea ja ajatus oli vain se että haluan suomeen. Espanjassa on hyvä terveydenhuolto ja mietin jos olisin valinnut jäämisen ruliannissin, en olisi jaksanut jälkiselvittelyjä parannuttuani. Lennot, vaihto asunnolta hotelliin ja kaikkea mahdollista. 

     Asunnolla ajoitin hevosannoksen kuumetta alentavaa niin että selviän kentällä. Olo oli siinä vaiheessa ihan ok kun auto lähti kohti Alicantea. Hikoilin tietysti ihan valtavasti kun kuume laski ja turvatarkastuksessa kädet vapisi, sillä olin taas ihan jäässä, vaatteet aivan märkinä. 

Hieman kävi mielessä , mitähän tässä tapahtuu kun minulta kysyttiin onko kaikki hyvin. Vastasin vain että olen kylmissäni kun en ole nukkunut.  Pakatessani tavarat takaisin reppuun, vedin sieltä toppaliivin ylle ja kyselijä jatkoi muita tarkastuksiaan. 

Lento lähti Helsinkiin 6.30. Huokaisin kun pääsin koneeseen. Tiedän olleeni itsekäs, kun matkustin sairaana mutta en välittänyt vaan aloitin reilun neljän tunnin sinnittelyn. Hevosannos lääkettä ei pitänyt kuumetta montaa tuntia poissa. Olin horkassa uudestaan. Vatsaa  kouri jatkuvasti ja ajattelin miten Piece Of  Cake synnytykset tähän verrattuna aikoinaan olivatkaan. Matkustin elämäni karmeimman lentomatkan mutta paikaltani en noussut kertaakaan. 

Kotona kykenin olemaan kippurassa nojatuolissa. Mitään en ollut syönyt edellisen iltapäivän jälkeen. Juomisen lopetin lentokentällä,se vaan ei me nyt alas vaikka kuinka yritti.  Pakko yrittää saada suuhun jotain. 

Pakotin itseni juomaan Nesteytys Ratiopharm poreet ja ajattelin että pikkuhiljaa pystyisin juomaan muutakin. 

En kyennyt. Kuume huiteli lähellä neljääkymmentä ja wc oli kutsunut varmaan miljoona kertaa.

 

Vuorokauden vaihtuessa poika vei minut sairaalaan... sanoi vain ...NYT...

Oli ihanaa ja helpottavaa päästä omien huppukollegoiden hyvään hoitoon. Vaikka potilaan roolissa olo on minulle aina vaikeaa. 

Olo helpottui nopeasti kun sain nesteet ja lääkkeet suoraan suoneen. Nyt ei tarvinnut enää sinnitellä. 

    Seuraavana päivänä lääkäri tuli keskustelemaan kanssani... sinähän olet urheilija... hetken hiljaisuuden jälkeen katsoin häneen ja vastasin.. joo Aikuisurheilija, kestävyysjuoksua. 

(Olin siinä surkeudessa yhtäkkiä ihan äärettömän onnellinen...urheilija) Hän antoi minulle neuvoja mitä olisi hyvä huomioida kun palaan harjoitteluun ja milloin palaan. Jos tauti joudutaan hoitamaan antibiooteilla, seuraavan kilpailun ajankohtaa  täytyy miettiä. Ja näin minäkin järkeilin. 

Lopuksi minulta kysyttiin pärjäänkö kotona. Pärjään.  Raju suolistoinfektio. Tulehdusarvo 180 mutta kovimmat  kouristukset olivat lieventyneet eikä kuume enää noussut neljäänkymmeneen. Horkka oli hävinnyt. 

 

   Kotona keskityin pelkkään toipumiseen. Alkuun pystyin juomaan vain Nesteytys Ratiopharm poreet. Sitten siirryin "Kirkkaat liemet " jotka minun menussa olivat; mehukeitto, kasvisliemi ja tee runsaalla hunajalla. Pikkuhiljaa lisäsin tähän jogurttia ja myöhemmin soseruokaa. 

        Se että suolisto oli jo muutenkin järkytyksissään en halunnut järkyttää sitä aloittamalla ruokailua liian raskaasti. Ja voi sitä taivaallista  tunnetta kun vihdoin pystyin syömään   lempi aamiaiseni. 

     Tärkein toipumisen ja palautumisen perusta on tässäkin, terveellinen ruoka ja uni. Oikeastaan vasta viime yönä nukuin täydet kuusi tuntia putkeen viime viikon ke-to välisen yön jälkeen. Se on minulle ihan liian vähän mutta eiköhän se unikin tästä pikkuhiljaa palaudu normaaliksi.

     Lukemaan en jaksanut, joten hereillä ollessani olen katsellut Yle Teemaa ja Arenaa. Bongasin vanhan ihanan Suomalaisen urheiluelokuvan vuodelta 1939. 

Avoveteen. Elokuva pohjautuu Urho Karhumäen romaaniin. Romaani palkittiin kultamitalilla vuoden 1936 Berliinin Olympialaisten Taidekilpailussa. 

Oli mielenkiintoista nähdä millaisia drillejä  tuona aikana tehtiin. 

Ehkä elokuva sisälsi enemmän maalaisromantiikka ja kaupunkidraamaa kuin urheilua mutta mielenkiintoinen kuitenki. 

Vointi alkaa olemaan aika hyvä. Ja töihin paluu on suunniteltu maanantaille. Pelastustakin  helmat heilahtelee ja on ollut ihanaa päästä luopumaan siitä. Ristin takin pelastustakiksi sillä se oli ainut lämmin vaate mikä lämmitti koko kroppaa. Ostin takin  espanjasta tulevan talven kirpeisiin aamupalahetkiin. 

Siinä horkassani kun pakkasin  tavaroita ja aamulla purkasin asunnon sängyistä lakanoita pois, en olisi selvinnyt ilman sitä. Niin jäässä olin. Pidin takin päällä ihan viimeiseen hetkeen ennen kun pakkasin  laukkuun asunnolta poistuessani.

Sairaalan lähtiessäni olin niin poikki etten jaksanut pukea joten samalla takilla mentiin, Kayanot jalassa. Kyllä siellä joku vähän katseli. 

    Polar ehkä kertoo kaiken nytkin. Vaikka tilanne nyt on paljon parempi ja uni tekee tehtäviään, täytyy maltaa antaa elimistön toipua rauhassa. Paluu treeheihin kevyesti.  Vatsaystävällinen ruoka ja hyvän riittävän  yöunen turvaaminen.

   Kaikkea voi tapahtua ja tapahtuukin. Ja nämä ovat niitä tilanteita jotka saavat minut rakastamaan juoksua aina vaan enemmän. Juoksu kuvaa minulle elinvoimaa ja mitä lujempaa juoksen sitä elinvoimaisemmaksi itseni tunnen. Vain terveenä ja elinvoimaisena voin edetä tuntien molempien jalkojen olevan ilmassa yhtäaikaa...

sairaana se ei onnistu koskaan. 

      On vaikea arvioida mistä pöpön sain. Neljästoista kerta Torreviejassa ja samat tutut jutut siellä niin kuin ennenkin. Ruokanirsona olen hyvin tarkka mitä ulkomailla suuhuni laitan. Mutta näin kävi nyt ja ei siinä sen kummempaa. Kyllä minä siinä omassa surkeudessani toivoin kaikenlaista ja saa nähdä miten toiveeni toteutuvat vai jäävätkö vain haaleiksi  haaveiksi.

....Lennä lennä Kesäkerttu... lennä ihan mielettömin määrin, sitten kun siltä tuntuu...🐞