Juoksutreenin jälkeinen wau fiilis saa mut monesti villiintymään hetkessä volttiin trampalla, käsillä seisontaan tai painimaan painijapoikani kanssa nurmikolla, silmät ja korvat täynnä ruohoa. Sydän kuitenkin hukkuu riemuun ja hulluuteen, nauraa ääneen rintalastan vasenta puolta.
📷mikael kerttunen
Minä hymyilen ja nautin äskeisestä. Muistan mielessäni hetkeä kun keräilin vielä kamppeitani. Mietin, mitähän laittais päälle, onkohan siellä kuuma, paahdunko. Jos sataa, onko sadevesi ihollani kylmää vai onko siinä kesän lämpöä, edes yhtään.
Juoksuliivi on pakko ottaa mukaan, otan vettä ja taskuun kipon Ranille. Se lotraa muuten kaikki kuralätäköt. Juotan sen vaikka kympin jälkeen. Se on intoa täynnä kun otan sen mukaan. Helteet vähän hellitti ja se nauttii, tietää kun astun valjaat kädessä pihaan... häntä heiluu ja kohta mennään.
Tänään laitan kyllä geeteekakstonniset. Ne on niin ihanan pehmeet, ihan kuin juoksis assulla polkua.
Lippaa enkä lätsää ainakaan, menköön hiukset sekaisin tuulessa, voi kai ne vähän naamaa kutittaa.
Se on kuin tanssisalilla, ihan heti niin ilmavaa. Starttaan rauhassa, tunnustelen tuoretta askelta. Ihan rauhassa ja hiljaa vaan, antaa jalan rullata uudestaan ja uudestaan.
Musat korvilla alan juosten tanssia. Tanssi alkaa rytmikkäänä, teen juoksun koreografiaa.
Etenen kohti puolimatkaa, pitkän pitkä loiva mäki alkaa rytmiä hidastaa, on aika liitää lavan toisesta päästä toiseen, työtää askelta, nostaa katsetta, suoristaa kaulaa, antaa tähän kohtaan hiljaisuuden tarttua ja mäen päällä teen juoksuun hiljaisen pitkän taivutuksen ja siirryn tanssin toiseen osaan ilman väliaikaa.
Juoksu jatkuu askeleen koskettaen hiljaa assun pintaa, satelee pikkuisen ja minä annan kesäsateen kastella, Rani ravistaa turkkiaan. Kääntää korvaansa, nostan käteni osoittaakseni, antaa mennä vaan, jatketaan. Rani tanssii omaa tanssiaan, ravaa kevein tassuin ja kuuntelee ohjaajaa. Minä nostan rytmiä, haluan tietää voinko lujempaa vielä askeltaa. Ei pitänyt mutta oli pakko koitta ja kurkata mitä kipeä jalkani aikoo vasta. Antaako se minun juosta niin kuin tahtoisin vai joudunko tottelemaan jalkani tahtoa.
Hieman sen oli halu juoksuani ohjata, ei ihan vielä, vielä en saa täysillä revähtäneellä jalalla työntää kivuitta. Juoksutanssini jatkuu kuitenkin ja kertaan koreografian kulkua.
Aurinko alkaa porottaa, ihan liikaa vaatetta. Teen piruetin juoksussa, juoksutakki irtoaa vauhdissa, rullaan sen pikkuruiseksi mytyksi ja pujotan selkääni, juoksuliivin suurimpaan taskuun ihan lennossa.
Ei enää paljoa matkaakaan, tanssini alkaa kohta loppumaan. Tanssin vielä joelle, siitä sillan yli, käännyn mutkan ja haistan vahvan kesän, kaikkialla on vihreää ruohoa. Askeleeni rullaa kevyesti, melkein ilmassa. En voi olla nauttimatta, rakastan juoksua.
Yleisö ehkä katsoo ja taputta, kuulenko bravo, kun loppuun niiaan ja taivutan.
Esirippu alkaa laskemaan, pari vielä, kunnon ponnistus siitä sitten kädet vielä yläviistoon, viimeisen kerran oikeestaan. Tasaista liikettä tekee kuitenkin, rentoina hallittuina vierellä, eteen taakse aina uudestaan.
Niin minä niiaan ja taivutan.
Juoksu on parhaimmillaan kuin tanssia. Tänään se oli sitä. Kevyt 15km oli tosiaan kevyttä ja ilmavaa. Revähtänyt jalka hieman vaivasi mutta vamma alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Pystyy juoksemaan mutta repivät äkkinäiset liikkeet saa vielä odottaa. Ylämäkeen työntäessä tuntuu tylppää kipua.
Revähdyksestä on nyt viisi viikkoa ja vaikka pystynkin juoksemaan ja voimapuolta treenaamaan, on vielä oltava tarkkana ja kuunneltava tuntemuksia.
Teen päivittäin fysioterapeutin harjoituksia ja yritän kuntouttaa. Nyt on onneksi se hyvä vaihe ettei lepokipua ole juurikaan.
Tämän päivän puolipitkis meni tanssien ja nauttien. Kyllä juoksun kanssa on niin magee kesäpäivää viettää ja hullaantua.
...Lennä lennä Kesäkerttu... juoksien tanssilavan poikki...esiripun taa... 🐞
Kommentit