Once Again Autumn.... 🐞

           Niin sitä aina suunnittelee menevänsä kohti jotakin mutta entä sitten kun et pääsekään sinne minne olit menossa. On pysähdyttävä lukemaan karttaa tai muuten vaan tehtävä selvitys siitä missä minä nyt olen, jos en pääse tästä etenemään onko kierrettävä paljonkin vai selviänkö vähemmällä.

Hyväksynkö sen ettei tästä enää pääsekään. Kyllä kai, kerään voimavarani kulkemaan  ehkä tuota hitainta polkua. Voi olla ettei se haittaa sillä se kulkee aika kivaa reittiä kuitenkin. Otan mukaani kärsivällisyyttä ja yritän pitää kihisevän tulipalloni häkissä, odottamassa vapaaksi pääsyä. Äkkiä- minulle -kaikki- heti-minä joutuu nöyrtymään ja odottamaan. Nyt ei ole sen aika, tänään et saa sitä mitä haluat. On tyydyttävä tähän hetkeen ja jatkettava siinä, nauttien siitä että matka polulla etenee kuitenkin.

      Juoksuvuoteeni on kuulunut tänä vuonna niin ylä- kuin alamäkeäkin. Olen nauttinut harjoittelusta ja ottanut siitä kaiken irti, se on  arjen vastapainoa. 

Tänä vuonna keväinen takareiden revähdys katkaisi hyvän treeniputken, harjoittelua kevennettiin ja lopulta elokuussa olin maratonilla ihan hyvässä kunnossa, jalka kesti juoksun ja lopputulokseen olin ihan tyytyväinen vaikken ihan siihen päässytkään mitä olin tavoitellut. 

Maratonin jälkeen sain alle hyvän treenikauden, tosin alkuun keventelyä kunnes kisasta olin palautunut.

 Lokakuun alussa leijailin fiiliksiä kun puolimaratonin vanha enkka rikkoutui. Samassa suuntasin katseeni vuoden viimeiseen kisaan. Joensuun night run 12/h. 

     Vuosi sitten olin ensimmäisen kerran mukana Joensuun yössä ja kokemuksena se oli  mielestäni  niin wau että jo silloin päätin, siellä halua juosta uudestaan. Loppujen lopuksi vuosi hurahti tosi nopeasti ja niin kisa läheni. 

      Olin satuttanut jalkateräni loppukesästä. Se muistutteli aina silloin tällöin, välillä ollen parempi ja välillä huonompi.  Hermopinne oli inhottava, kipu viilsi kurjasti. 

Mun piti viettää mukava valmistava loma ennen Joensuuta ja ajella sinne hyvissä ajoin ja asettua aloilleen ennen kisaa. 

Kävi kuitenkin niin että lokakuun puolessa välissä jouduin palaamaan eräältä kevyeltä lenkiltä linkaten. Seuraavana päivänä en pystynyt astumaan jalalle lainkaan. 

Kuvauksissa ei löytynyt mitään selittävää, ei murtumaa, onneksi. Olin kokonaan unohtanut että jalka oli pyörähtänyt crokseissa, puukalikka alla, silloin ei sattunut ja yhdistin jalkavaivan olevan samaa hermopinnettä. 

    Jalka oli jo paljon parempi mutta ei kunnossa kun oli kulunut pari viikkoa  siitä juoksulenkistä jonka lopussa jouduin linkkaamaan.  Hyvin tuetulla kengällä jalka oli kivuton mutta ilman kenkää ei painoa voinut laittaa jalkaterän ulkosyrjälle lainkaan.  Otin uudelleen yhteyttä lääkäriin. 

En ollut lainkaan huomannut mustelma aluetta kehräsluun alapuolella vaikka olin rasvaillut jalkoja ja välillä teippaillut ennen lenkkiä. Tosin mustelma tuli kyllä vasta  vähän viiveellä niin kuin monesti onkin.  Olin saanut selville miksi vaiva ei ollut helpottanut, olikin kyse kahdesta eri sattuneesta. 

Toisaaltaan oli helpotus tietää että oli kyse pehmytkudos vammasta mutta silti tuli sellainen tunne että mitäs jos vaan antaisi kaiken olla. Jättäsi juoksut ja keskittyisi ihan vaan johonkin muuhun. Miksi ?

Ihan vain siksi että olisi ehkä helpompaa luovuttaa. Sitä huomaa miten pienestä on loppujen lopuksi kiinni  voitko juosta vai et. Melko haavoittuva on laji. Tai kyllähän se on laji kuin laji silloin kun sairastuu. 

Muistan hyvin millaista oli pitkään sairastetun infektion  jälkeen päästä  vasta puolen vuoden toipumisen jälkeen kunnolla liikkumaan, totutella lukemaan  ja kävelemään  uudestaan. 

Tiedän että tämä nyt kuitenkin on vain viikkojen asia.

           Taas on saatu malttamaton malttamaan. Sekös siinä sitten ärsyttää. En haluaisi malttaa vaan haluaisin mennä, antaa askeleen lentää ja liitää hetken siinä vapaudessa jonka juoksu antaa, päästä siihen ihanaan Joensuun yön kuplaan, tunteeseen joka on yksi uskomattomimmista mitä olen kokenut. 

En jaksa maltaa vaikka pitäsikin, en jaksa etsiä vaihtoehtoja en jaksa ajella pyörällä tai sauvakävellä. 

Tiedän selitykset,  on parempi niin ja näin. En halua etsiä korvaavia lajeja, haluan juosta.

       Kerään itseni kuitenkin, tyydyn siihen mitä nyt on. Pahemminkin voisi olla, tiedän sen ennen kuin sanot mitään. Tämä on minun kokemukseni. En vietä lomaa niin kuin olin sen suunnitellut viettäväni. Olen kuin tulipallo häkissä joka sihisee ja yrittää päästä ulos räjäyttämään liekin loisteeksi. 

Suuntaan katseeni tulevaan , niin niin, niinhän sitä sanotaan, niin se on tehtävä kun muuta ei voi.

     

        

    

      Istun tuoliin lukemaan, kuuntelen Stive Morganin - Once Again Autumn ja rauhoitun. Mun toinen harrastus on mukana ja annan lomani jatkua.  Silloin kun olen liikkeellä, kiitän  Hokan Arahit. Hyvin tuettu ja vaimennettu kenkä, niiden avulla kuntoutan jalkaani. Liikkeellä saa olla ja pitääkin, tosin ylilyönnit pitää osata välttää. En lähde paahtamaan mitään kahden kympin pitkistä. Teen jalkajumppaa, sauvakävelyä ja juoksenkin, maltilla.

Se hyvä puoli tässä nyt on, että parempaan päin jo ollaan menossa. Jalassa ei ole enää jatkuvaa särkyä, liikkuminen tuetulla kengällä on ihan hyvä eikä lenkin jälkeen tunnu kipua. Voima on kyllä  heikompi kuin toisessa jalassa. 

Tapaturmia on vuosien varrella sattunut  mutta onneksi luut ovat säilyneet.

Tämä juoksuvuosi on nyt ollut tällainen ja kyllä minä kuitenkin suuntaan katseeni taas tulevaan.

Juokseminen on kuitenkin niin kivaa että kyllä sitä vaan haluaa näiden vastoinkäymistenkin jälkeen jatkaa vielä tavoitteiden saavuttelua. Enpä taida olla ainut kuntojuoksija joka saa takapakkia ja kokee näin. Olisihan se ollut kiva suunnata Joensuuhun mutta osallistumiseni on nyt siirretty lääkärin todistuksella ensi vuodelle 2022 .  

                Tämän päivän sauvakävelylenkillä nautiskeltiin Kielon kanssa pitkälle edenneestä syksystä. Koiran kanssa liikkuessa  on niin kivaa katsella miten se nauttii menostaan. Se on niin teatraalinen kun joutuu kytketyksi hihnaan mutta  niin nauttii valtoimenaan  kun annan sen välillä juoksennella itsekseen. Kai se on vähän niin kuin minullakin, olen kuin tulipallo häkissä, jokin pidättelee minua mutta voihan wau sitä hetkeä kun pääsen irti ja saan mennä ja juosta ihan niin kuin itse halua. 

Sauvakävely katkesi aina hetkittäinen pieniin juoksupätkiin, kiitin Arahit ja suuntasin katseeni tuleviin juoksuihin. 

Lenkin jälkeen Kielo nukahti aamutakkini sisään, katosi omaan hiljaisuuteensa tunniksi ja kun levot oli levätty heittäytyi se hurjaan leikkiin vinkuvan ankan kanssa. Minua nauratti ja oikeastaan oli ihan ältsin kiva olla.

..... Lennä lennä Kesäkerttu.... pitkälle edenneen syksyn kautta tuleviin juoksuihin....🐞