Vanhan vuoden viimeisiä...🐞

        Vaihtelevissa keleissä ja mietteissä on puskettava vuoden pimeintä aikaa. Jäätävä sade saa muistamaan miten erilainen voi olla päivä tänään ja huomenna. 

Kaunis auringon lasku joka näyttää aivan tulivuoren purkaukselta antaa työpäivän jälkeen innostavan halun päästä ulos juoksemaan. Ja kun olet vaihtanut vaatteet ja tehnyt viimeiset lämmittelyt ennen juoksuun lähtöä, on jo pilkkopimeää. 

    Sitä jotenkin kerää itsensä ja joutuu vähän piiskaamaankin. Toisaaltaan on mieletön into harjoitteluun mutta jotenkin on sellainen pysähtynyt olo vaikka ensi vuoden suunnitelmat on jo tehty, ehkä se tuntuu kuitenkin niin kaukaiselta. 

Välillä tunnen tyhjyyden, aivan kuin jotain olisi päättynyt. Vaikka ei kuitenkaan. Ehkä nämä sekavat tunteet kuitenkin kuuluvat asiaan. En aina voi olla innostunut hetkestä, joudun joskus istumaan korvat lurpassa ja hyväksyä oman lässähtäneisyyteni. Olin kipeä, juoksu jäi juoksematta, ehkä se johtui siitä. En päässyt Aktia cupin vitoselle. 

Olisin halunnut päästä testaamaan kuntoani, edellinen vitosen kisa oli viime vuoden marraskuulta, oma virtuaalivitonen. Olisi ollut kiva katsoa miten tänään kulkee. 

   

     Se että jäätävä sade jäätyy myös ikkunaan saa minut yhtäkkiä muistamaan ne kesän helteiset hetket jotka välillä tuntuivat ihan tuskallisiltakin. Oli kuitenkin helppo lähteä juoksemaan, shortsit jalkaan ja menoksi. Nyt muistan miten ärsyttävää on pukea vaatteita kerroksittain ja inhoa jos joku on kierteellä tai kiristää. Voi kun olisi kevyttä, joustavaa ja lämmintä. 

    Teen usein juoksutreenin heti töiden jälkeen  jollen sitten ole ehtinyt aamulla, työvuoroista toki eniten se on kiinni. Jos töissä on oltava jo seitsemältä niin lenkki  jää kyllä iltaan. 

   Tässä pimeydessä on jotenkin helpompaa vaihtaa juoksuvaatteet päälle jo työpaikalla, treeni siellä läheisyydessä tai sitten kotireiteillä. Jos juoksen kotireiteillä, lähden matkaan heti autosta noustessani, en käy kotona sisällä ennen treeniä. Jotenkin tuntuu että sillä samalla vireellä mikä töissä ollessani on jaksan jatkaa paremmin kuin että kävisin sisällä ja pitäisi lähteä uudestaan. Kuvittelen että minulle jää näin enemmän aikaa illan rauhallisiin tunteihin. 

     On käynyt niinkin että raahaan kassillisen kaiken maailman juoksuvarusteita useimpine kenkineen töihin. On nastalliset ja nastattomat.  Tungen kassin ennen työvuoron alkua pukukaappiin, mietin juoksenko ulkona mitkä vaatteet ylläni.  Lopulta raahaan varusteet kotiin ja juoksen matolla. 

      Toisaaltaan olisin ollut jo pitkällä ulkojuoksussa ennen matolle pääsyä mutta niin vain välillä käy, ihan vaan hetken mielijohteesta. 

      Mattojuoksu ei ole mielestäni sitä helpointa mutta toisaaltaan ihan kivaa vaihtelua treeniin. Se on lopulta aika tylsää ellei ole ohessa kivaa ajan vietettä. Itselläni se vaatii pään kanssa keskustelua etten hyppää matolta pois ennen aikoja. Silloin kun haluan nähdä malttaako malttamaton, juoksen matolla. Tekee itselle hyvää, on maltettava. 

Ulkojuoksussa maisema vaihtuu ja etenen koko ajan ennen perille pääsyä. Matolla en koskaan pääse perille. Lopetan ja sammutan. 

     On jännää huomata miten koville ottaa silloin kun ei voi jonkin vamman vuoksi juosta mutta kun on sairastunut ja kipeä, silloin sillä ei ole väliä. Ei edes jaksa miettiä eikä haluakaan. Odottaa vain että olo paranee ja pärjää taas arjessa. Ei edes ajattele harjoittelua. Jos jalka vaivaa, on  koko ajan ärsyyntynyt ja malttamaton odottamaan, tietää että paraneminen kestää sen kuusi viikkoa. Voi olla että selviät vähemmällä tai joudut odottamaan pidempään, siirtymällä korvaavaan harjoitteluun. 

    Keskiviikkona juoksu kulkee kuin unelma siitä huolimatta et starttaa lauantaina. Tekisinkö rauhallisen kävelylenkin, ei, sitä en nyt halua. Olisin halunnut olla viivalla. 

     

      En tiedä juoksenko ensi viikolla sulalla metsätiellä vai viekö talvinen keli minut pakkasjuoksuun. Vuoden viimeiset harjoitukset ovat  vuorossa samalla kun joulu alkaa saapumaan ja vanha vuosi vanhenee vielä viimeiseen päivään. 

   Pohdin varmasti vielä koko kulunutta kautta mutta en ole kuitenkaan vielä valmis loppuarvioon. Haluan vielä vähän hidastella, olla kuin vielä olisi paljon aikaa. Ajatella että viikko kestää pidempään, kulkee hitaammin ja minä ennätän vielä enemmän. Vuosi on kulunut nopeasti vaikka alkuun se tuntui niin pitkältä. Luulin että minulla oli paljon aikaa, ehkä olikin, en kai kuitenkaan ottanut siitä tarpeeksi kiinni. Yritin mutta jotain lipui sormieni välistä. Ensi vuonna minä pidän lujempaa, yritän ainakin, ettei mitään valuisi hukkaan. Yritän muistaa sen miten nopeasti aika kuluu. 

        Ja koska aika kuluu kuitenkin niin nopeasti haluan yrittää olla valmis sillä hetkellä kun seuraavan kerran asetan kisanumeron rintaani. Tarkoitukseni on kiinnittää se monta kertaa ensi vuonna ja vielä yhden kerran vanhan vuoden aikaan, silloin kun se toivottaa uuden vuoden tervetulleeksi ja on aikaa luovuttaa tämän vuoden kuluneet muistoiksi. 

     Eilen vielä vähät välitin palosta päästä juoksemaan mutta tämän päivän illassa näyttää jo siltä että huomenna ihan vähän ja ihan hiljaa. Odotan sen tunteen kun napsautan kelloni ja jalka irtoaa maasta, toinenkin, olen hetken ilmassa ja haluan tuntea miten liike jatkuu. Odotan ja annan itseni juoksun vietäväksi, eilisen edeltävän päivän  vatsatauti vielä  muistuttaa siitä miten heikolta joskus tuntuu. Heikkona odottaa vahvan hetken alkua. 

      Tämän vuoden viimeisiin päiviin mahtuu vielä paljon. Harjoitusohjelma vaihtuu maanantaina. Malttamattomana olen käynyt sitä jos kurkkimassa ja eläytynyt niihin tuleviin treeneihin jotka siellä odottavat. Tehdään työt loppuun saakka vaikka sairastelu saa nuokahtamaan. Askel askeleelta ja kohta niitä on takana taas vaikka kuinka monta. 

..... Lennä lennä Kesäkerttu.... vanhan vuoden viimeisiin harjoituksiin .... 🐞