Marraskuun alussa vietin tuttuun tapaan aikaa Vuokatin ihanilla ulkoilureiteillä ja poluilla. Minun oli tarkoitus jatkaa Vuokatista matkaa Joensuuhun mutta nivelside vamma sai jättämään tuon reissun väliin ja siirsin 12 h rataultrajuoksun ensi vuoteen. Otin sauvakävelyn korvaavaksi harjoitteluksi juoksun sijaan. Jalka kipuili juoksussa vaikkei se kokonaan kiellettyä ollutkaan. Kivun mukaan liikkuminen oli sallittu mutta silti halusin säästellä jalkaa etten vaan olisi pahentanut vammaa juoksemalla.
Vierailin Vuokatissa viikon verran ja rakensin itselleni päiväohjelman joka rytmitti päivän kivasti ja pääsin koiran kanssa näkemään taas sitä ihanaa luontoa ja nuuskimaan naavaa raikkaassa syyssäässä. Ennen aamupalaa kävin herättyäni hölkkä-juoksemassa ihan lyhyen kahden kilometrin lenkin. Lenkki virkisti ja toivotti hyvät huomenet uuteen päivään. Oli ihanaa kun ei ollut kiire mihinkään. Rauhallisen aamupalan jälkeen pakkailin tutun juoksuliivin tykötarpeineen ja suuntasin sauvakävellen luontopoluille. Sää oli koko viikon aika kiva, semmoiset +10 astetta, pari sadepäivää ei haitannut lainkaan.
Teippasin nilkan hyvin ja olin hankkinut fysioterapeutin suosituksesta pronaatiotuetut juoksukengät. Hokan lesti oli jo parissa kengässä sopinut itselleni tosi hyvin ja päädyin hankkimaan Arahi 5 kengät. Ihanan tukevat ja vakaat kengät. Oli jännää kun laiton kengän jalkaan, katosi myös kipuilu nivelside vamman kohdasta. Noilla kengillä uskalsin ottaa juoksuaskeleetkin, ihan kivuttomasti. Sauvakävelylenkkien lisäksi tein tosiaan pientä parin kilometrin juoksulenkkiä ja pari 9 km mittaista rauhalliseen tahtiin, kuulostellen jalkaa ja valmiina vaihtamaan kävelyksi mutta hyvin se kesti kuitenkin.
En ollut aikoihin sauvakävellyt ja viime talven hiihdot oikeastaan olivat viimeiset joissa olin edes jotain sauvoja käyttänyt. Sauvakävely antaa jotenkin enemmän kunnon treenin tuntua verrattuna kävelyyn, mitä en oikein millään jaksaisi tehdä. Ja jalkavammaiselle se myös antoi tukea koko reissuun. Reittejä en suunnitellut mitenkään etukäteen, ehkä vähän mietin että minne päin mutta yleensä vain poikkesin ulos ja ajattelin lenkin kestoksi kahdesta tunnista kolmeen.
Olin lomaillut Vuokatissa lähes joka vuosi pari kertaa vuodessa 2003 alkaen. Paljonhan paikka on kasvanut noista ajoista mutta itse ulkoilureitit ovat suurimmilta osin pysyneet samanlaisina. On kivaa kun voi kulkea leveää latupohjaa tai poiketa hyvinkin tekniselle polulle tai sitten ihan vaan kevyen liikenteen väylälle. Luonto on aina niin kaunista, niihin maisemiin en kyllästy koskaan.
Sain pidettyä kuntoa hyvin yllä sauvakävellen ja tavallaan myös tatsia juoksuun, en joutunut lopettamaan sitä kokonaan vamman paranemisen ajaksi vaan tein lyhyttä lenkkiä ja olin jopa juoksukoulun harjoituksissakin mukana, tosin valmiina lopettamaan jos siltä tuntui. No totta, en ihan 100% sielläkään kyllä harjoituksista suoriutunut. Mutta parempi niin kuin että olisin jättänyt treenin kokonaan väliin. Kunto siis pysyi ihan hyvänä eikä tullut pahaa notkahdusta. Siinä vaiheessa kun Vuokatin viikko oli päättynyt oli jalan vammakin jo paljon paremmalla puolella. Kotiin palattuani päätin palata harjoitusohjelman pariin taas kunnolla, pitkät lenkit kyllä vielä vähän arvelutti mutta siinäkin mietin että vaihdan sitten kävelyyn kesken lenkin jos juoksutus ei tunnu hyvälle.
Pääosin tällä hetkellä tulee juostua tutuilla sora-, metsä- ja peltoteillä. Jokunen polkupätkä reitillä myös on. Omat haasteensa on alustassa. Auraamatonta tietä, tosin ei noita reittejä kyllä auratakaan mutta kun traktorit ajelevat siellä pitkin vuotta niin talvellakin saan sitten edes jonkinlaista uraa juosta. Ja sitten kun kyllästyn tarpomaan ja haluan päästä helpommalla tai tehdä vetotreenin tehokkaammin niin jään töiden jälkeen kaupunkiin hyvin hoidetuille kevyen liikenteen väylille. Silloin kuin ei niin väliä ole muusta kuin siitä että saan juosta rauhassa jään kotimetsän läheisyyteen ja välillä metsäänkin.
Luottokengät noihin maisemiin on Asicsin Gel Fujisetsut silloin kun on nastan tarvetta. Suurin tarve nastoille on silloin kun juoksen koira vyöllä, eli melkein aina. Se on ihan turvallisuusjuttu jos koira tekee äkkinäisen suunnan muutoksen. Harvoin näin käy mutta kuitenkin. Hokan Arahi 5 on riittävän jämäkkä ja pitävä kaupunkimaastoissa ja tukee jalkaa muutenkin hyvin.
Olen aina nauttinut ulkohommista enkä ehkä siksi vierasta talvijuoksua lainkaan. On jotenkin jäänyt niin takaraivoon tuo ulkona työskentely jo hevosvuosista saakka. Silloin talvi-illassa kului monta tuntia ulkona monena päivänä viikosta. Ensin karsinoiden siivous, ei niissä mitään lämmitystä ollut, hevoset lämmitti tallin itse. Ja totta puhuen, aamulla kuin aukaisit ovet, tulvahti sieltä vastaan ihana lämpö ja hevosen tuoksu. Tallihommien jälkeen hevoset valmiiksi, ratsastamaan ja liikuttamaan jokainen. Sitten iltatalli, ruokinnat ja tarhassa olijat haettiin sisälle. Niin se meni monet talvet ja hevosen selässä oli lämmin ratsastaa, kovilla pakkasilla mentiin ilman satulaa ja hevoset liikkui muttei kuitenkaan hirveeseen hikeen saakka.
En tiedä tuleeko talvijuoksussa vähän sama kuin avantouinnissa. Ihan mielettömän hyvä olo juoksun jälkeen jonka krunaa hyvä ruoka ja auta armias kun vedät shaalin jaloille, melkein jo nukahdat nojatuolin syliin ihanassa raukeudessa. Siihen vaan vois jäädä, saisinko, vaikka vaan huomiseen. No hetken maltan ja herään kuitenkin.
Talvijuoksu juoksuttaa tällä hetkellä, tänäänkin oli kivaa kun pakkaslumi suhisi alla, aurinko häikäisi kivasti ja samassa lumi putoili kasvoille, sai nauramaan ääneen ja nauttimaan hetkestä. Juoksu rullasi kivasti ja nosti itseluottamuksen taas korkealle, ehkä sitä taas mennään kohti sitä mitä tavoittelen,
.... juoksen huomennakin,
.... Lennä lennä Kesäkerttu.... lumisilla juoksumailla seuraavan säteen ohi uuteen .....🐞
Kommentit