Kaarinan RataUltra oli neljÀs ultramatka omien juoksujeni joukossa. Olin tyytyvÀinen sillÀ hetkellÀ kun kiinnitin numeroa vyölle ja lÀhdin astelemaan starttialueelle. Jalkavammaa ja pientÀ sairastelua oli kulkenut matkassa viime syksystÀ tÀhÀn kevÀÀseen. Olin ehkÀ enemmÀn tÀpinöissÀni kuin koskaan aikaisemmin ja silti epÀvarmuus jyskytti taka-alalla.
Perjantai iltana asetuttiin Kaarinan keskustassa sijaitsevaan Kivitaskuun. Kiva pieni hotelli ihan kisapaikan lÀheisyydessÀ.
Sitten kuulutettiin; viimeinen minuutti jÀljellÀ. Urakka on lopuillaan. MitÀ kaikkea ajattelinkaan tuon minuutin aikana. SiinÀ vaiheessa kun tiesin lÀhteneeni viimeiselle kierrokselle, kiihdytin vauhtia ja pÀÀtin pitÀÀ vauhdin niin kauan kuin pilli viheltÀÀ. Tuo minuutti tuntui ikuisuudelta ja yhtÀkkiÀ ajatukseni hyppÀsi Juoksukoulun vetotreeneihin. Miten pitkÀ se minuutti onkaan? Niin kuin en olisi sitÀ tietÀnyt.
Kisa aamuna tunnustelin olotilaani ja totesin etten ole terÀvimmillÀni eikÀ pÀivÀn vire ole sellainen mitÀ olisin toivonut. TÀmÀn sain huomata matkan aikana juostessani 6 tunnin rataultraa.
KevÀÀn ensimmÀiset lÀmpimÀt kelit yllÀttivÀt pari viikkoa ennen kisaa ja tÀmÀ sekÀ siitepölyt vaikuttivat siihen ettÀ jouduin titrailemaan astmalÀÀkkeeni ja sain sen kyllÀ ihan ok tasolle ennen kisan alkua. TöissÀ vallinnut stressaava kausi vaikutti myös palautumiseeni ja huomasin tÀmÀn viimeisten viikkojen aikana. Kevyen jakson otin niin kevyesti kuin vain voin. KisapÀivÀn aamuna oma arvio vireelle oli se ettÀ lÀhden matkaan hyvÀn - tyydyttÀvÀn vÀlimaastosta.
Oltaisiin hyvin keretty ajamaan autolla Kaarinaan kisapÀivÀnÀkin sillÀ starttini oli vasta klo 14.00. Minusta on kuitenkin aina kivempi olla kisapaikalla jo hyvissÀ ajoin ja saa rauhoittua, ei ole viime hetken hÀsÀÀ varusteiden ym. kanssa. Varsinkin pitkien kisojen ollessa edessÀ, pyrin yöpymÀÀn lÀhellÀ kisapaikkaa. Se on mielestÀni kuin irtiotto arjesta ja ihan kuin olisi pienellÀ minilomalla.
Aika usein lÀhden yksin kisamatkalle mutta nyt pyysin ettÀ mieheni lÀhtisi mukaan. HÀnellÀ sattui olemaan sellaiset työvuorot ettÀ reissu onnistui. Edellisen kerran hÀn oli huoltojoukoissa 2018 kun juoksin YllÀksellÀ 37km polkukisan. Silloin mökkeiltiin Ranualla ja se meni vÀhÀn niin kuin "samalla".
Perjantai iltana asetuttiin Kaarinan keskustassa sijaitsevaan Kivitaskuun. Kiva pieni hotelli ihan kisapaikan lÀheisyydessÀ.
Ovikoodilla pÀÀstiin sisÀÀn ja kaikenmaailman kantamukset pihalla nauratti kun mietin ettÀ mitÀ ihmeen tavaraan meillÀ onkaan mukana tÀmÀn yhden yön vierailun varalla. Kassit rempallaan tuntui ettÀ jÀnnitys sen kuin vain nousi.
Tosin olin ottanut varusteita mukaan aikamoisen mÀÀrÀn. Mielummin niin kuin se ettÀ sitten kisapÀivÀnÀ huomaat ettÀ jotain puuttuu. Muistan sen kun osallistuin yhdelle Helsinki City Marathonille, juoksukenkiÀ vaihtaessa huomasin ettÀ pohjalliset on jÀÀnyt kotiin. Oli ihan hullua lÀhteÀ matkaan ilman niitÀ ja muistan miltÀ tuntui kun keskeytin matkan 30 km:n kohdalla jalat kipeinÀ ja istuin autossa joka palautti keskeyttÀneitÀ maalialueelle.
Illalla sitten tein vielÀ ihan kevyen veryttely lenkin parilla lyhyellÀ avaavalla vedolla. Fiilis oli hieno ja leppoisa, juoksin suoraa pÀtkÀÀ, edestakaisin ja huomasin miten kovin aurinko lÀmmitti. SÀÀ tiedotuksen +16 astetta tuntui kyllÀ ihan helteiseltÀ ja mustat trikoot imivÀt kaiken kuumuuden. Onneksi oli sentÀÀn lyhyt hihainen paita pÀÀllÀ. Tuuli pöllytti niin katupölyn kuin siitepölynkin sekaisin ja hotellille palattuani huomasin miten ÀÀni oli taas kÀheÀnÀ. Illan aikana sitten sisÀtiloissa se hellitti mukavasti.
Kisa aamuna herÀsin melko mukavasti nukutun yön jÀlkeen. Aamupalalle kömpiessÀ tunsin miten kivasti jÀnnitys kiusasi. Joka kerta sama juttu. Ruokahalu pois, oikeastaan koko edeltÀvÀn viikon. Olin pakottanut itseni syömÀÀn karkkia ja tankkaamaan Maltolla , silti tuntui etteivÀt nekÀÀn mene alas. Olin nesteyttÀnyt koko viikon ja tuntui kuin olisin ollut aalloilla kelluva tynnyri. Olin ylitankannut. Olo ei ollut kevyt. Söin kuitenkin ihan normaalin aamiaisen mitÀÀn lisÀÀmÀttÀ tai pois jÀttÀmÀttÀ. EnÀÀ on turha tehdÀ mitÀÀn muuta kuin vÀlttÀÀ ylilyönnit. Olisi pitÀnyt olla tarkempi tankkauksen kanssa mutta tuo viikon kestÀvÀ ruokahaluttomuus sotkee herkÀsti kaiken. EhkÀ pÀÀsen siitÀ joskus yli.
Aamupalalla vaihdetiin Maaritin kanssa juoksukuulumisia ja itse kisa alkoi tuntumaan aina vain todellisemmalta. Joka tapauksessa sen hetkiset tunnetilat ovat niitÀ joita kaipaan. On kivaa olla siinÀ tilassa jossa ei tiedÀ kuinka tulee kÀymÀÀn, selviÀnkö, pÀrjÀÀnkö vai joudunko pettymÀÀn, nöyrtymÀÀn. Uteliaisuus pakottaa katsomaan miten kÀy.
EnsimmÀiset ultramatkani olin juossut maastossa ja poluilla. Muistan miten aina ajattelin kuinka helppoa varmaan radalla juoksu on. Nyt muutamat kisat ja pitkÀt harjoitukset radalla juosseena kumoan tuon luuloni. Itse koen ettÀ radalla juokseminen toisaaltaan on rankempaa kuin maastossa. Radalla ei tule maaston vaihtelua jossa lihaksistoni saa erilaista ÀrsykettÀ ja kroppani tietyt osat saavat palauttavaa lepoa aina vuorotellen. Luulen ettÀ maastossa matka vain taittuu vaikka siellÀ olenkin paljon hitaampi. TÀmÀ on siis vain minun kokemukseni juoksualustojen eroista.
Noin yhden aikaan lauantaina kÀvelin kisatoimistolle noutamaan numeroni. SÀÀ oli puolipilvinen, asteita noin +10. Katselin kaukaa kun aamulla klo 8.00 juoksunsa aloittaneet 6 tunnin ja 12 tunnin juoksijat kiersivÀt rataa. Kohta olisin siellÀ minÀkin. Ja voihan wau mikÀ innostus pomppasi rintaani. Olkoon vire mitÀ tahansa, kisaan on kiva startata. Kisa alueella viimeinen tunti kului nopeasti. Oli kivaa tavata juoksututtuja ja jutella kuulumisia. Juuri ennen starttia muistan miten Maarit sanoi ettÀ tunnin pÀÀstÀ on jo kivaa. Ja nÀin siinÀ kÀvi.
LÀhdin matkaan vÀhÀn samalla suunnitelmalla kuin maratonille. EnsimmÀinen kymppi maltillisesti. Juoksu rullasi kivasti mutta totesin ettÀ syke/vahti ei ollut sitÀ mitÀ olin alkuun suunnitellut. MennÀÀn sitten sillÀ mitÀ tÀlle pÀivÀlle on annettu. Olin taas suunnitellut ettÀ tankkaan urheilujuoman aina 20 minuutin vÀlein jonka olin kokenut hyvÀksi vÀliksi niin treeneissÀ kuin helmikuussa juostulla APK-Hallimaratonin puolikkaallakin. Ratajuoksussa minun pitÀÀ vÀhÀn miettiÀ juomien vÀli, tankkausmahdollisuus kun on joka kierroksella. Sen opin toissa syksyn Joensuun Night Runin 12 h kisassa jossa oma juomavÀli jÀi aivan turhan pitkÀksi. Tein itsekseni sellaisen hoitsun nestelaskun ja se on ollut minulle sopiva. TÀmÀn laskukaavan mukaan nautin nestettÀ n. 1800 ml /6h + geelin jÀlkeen ottamani pieni hörppy nostaa nestemÀÀrÀn lÀhelle 2000 ml:À. Toki jos sÀÀ olisi ollut toisenlainen olisin muuttanut suunnitelmaani.
EnsimmÀisen tunnin aikana olin juossut n. 8.94 km. Se oli itselleni melko hyvÀÀ suoritusta. Kymmenen kilometrin kohdalla lÀhdin hieman kiihdyttÀmÀÀn . Toinen ja neljÀs tunti olivat koko kisan nopeimmat juoksuvauhdit. Juoksin radalla 5 ja juoksu oli rullaavaa ja ponnekasta. Ulkopuolinen voisi nÀhdÀ ettÀ tuohan juoksee vain mutta koko ajan sitÀ tekee pÀÀllÀ suunnitelmaan ja tarkkailua, ehkÀ juuri tÀstÀ johtuen kuusi tuntia kuluu kuin hujauksessa. Se ettÀ laskee juomavÀlin, huomio milloin energia geelin ottaa ja mitÀ muuta voin tehdÀ ettei juoksu aivan puuduta kun puuttuu maaston antama vaihtelu ja maisemat.
Koko juoksun ajan tein pientÀ rytmin vaihtoa ja pyrin tÀllÀ ennalta ehkÀisemÀÀn lihaksiston yksitoikkoista vÀsymistÀ. Aina sillÀ kierroksella mille urheilujuoman tankkaus osui kiihdytin koko kierroksen vauhtia jotta pysyisin keskimÀÀrin samassa vauhdissa kuin sellainen kierros missÀ ei pysÀhdystÀ tule. Geelin otin puolen tunnin vÀlein vyölaukusta melkein lennossa.
Juoksusuuntaa vaihdettiin kolmen tunnin vÀlein ja meillÀ kuuden tunnin juoksijoilla se luonnollisesti osui kohdalle vain kerran. Se teki hyvÀÀ ja jotenkin oli taas uudessa vireessÀ vaikka juostut tunnit toki jo tuntuivatkin. Kolmen tunnin kohdalla olin juossut 26.65 km. Samalla kun suuntaa vaihdettiin niin huomasin ettÀ oman kellon gps alkoi jotenkin edistÀmÀÀn. NÀytti juoksuvauhdiksi enemmÀn mitÀ tiesin juoksevani. Kello edisti oikeastaan koko loppukisan ja sen toki huomasin myös kierroksia taululta seuraamalla.
Suuntaa oli vaihdettu ja oma kelloni nÀytti jotain 27 km, tuli huono olo, geelit alkoivat ÀllöttÀmÀÀn juuri samalla tavalla kuin Joensuussakin pari vuotta sitten. Tiesin ettÀ nesteytys oli hyvÀ. Hikoilin ja pieni karhea suolakerros nousi iholle. Otin ensimmÀisen suolakiteen ja imeskelin sitÀ hiljaa. Olen aina kÀyttÀnyt suolakiteitÀ suolatablettien sijaan. Haluan tuntea suussa suolan maun ja joka kerta huomaan miten se helpottaa ja niin helpotti nytkin. Minulla on aina vyöllÀ pieni rasia missÀ on karkeaa merisuolaa. Muutaman kiteen otin vielÀ kisan loppu puolella ja se riitti hyvin. Geelit jouduin jÀttÀmÀÀn ja keskityin siihen ettei yhtÀÀn urheilujuomaa jÀÀ vÀliin. Tailwind oli erinomainen tÀllÀkin kertaa.
Hetkellinen huono olo meni ohi. Psyykkisesti Àrsytti kun oma kello nÀytti juostua matkaa enemmÀn mitÀ tulostaulu nÀytti. Varsinkin siinÀ vaiheessa kun maratonin olisi pitÀnyt olla jo juostuna. Se on sellaista henkistÀ painia asian kanssa. PitÀÀ vain juosta ja lakata miettimÀstÀ sitÀ mitÀ pitÀisi olla juostuna. Juosta vaan niin kauan kuin aikaa on jÀljellÀ. Maratonin jÀlkeen myös tuli sellainen ensimmÀinen taistelun hetki ja vauhti alkoi hidastumaan. SiinÀ vaiheessa pÀÀtin ettÀ muutan vÀhÀn rytmiÀ ja unohdan hidastuneen vauhtini. Aloin juoksemaan aina kahden muovimerkin vÀlin tÀmÀn hetkisellÀ vauhdilla ja aina yhden vÀlin juoksin reippaammin. TÀtÀ tein jonkin aikaa kunnes taas vaihdoin juoksuvauhdin tasaiseen juoksuun. TÀmÀ myös virkisti sillÀ juoksu painoi kyllÀ. Vaikka juoksu painoikin niin silti minÀ nautin. Nautin myös niistÀ tuskaisista hetkistÀ jolloin ajattelin ettÀ en kyllÀ enÀÀ tÀllaisiin lÀhde. LÀhden silti.
Viiden tunnin jÀlkeen alkoi vahvasti tuntumaan siltÀ ettÀ olisin halunnut kÀvellÀ enemmÀn. Olin juossut koko ajan paitsi silloin kun otin urheilujuoman 20 min vÀlein. HuoltopöydÀltÀ roskikselle kÀvelin tarkoituksella pienen pÀtkÀn samalla kun join juomani. Laskin kuitenkin ettÀ jos nyt siirryn kÀvelemÀÀn en saa tavoitettani 50 km tÀyteen. Asetin 50 km tavoitteeksi sillÀ pari vuotta sitten Joensuu Night Runilla kuuden tunnin kohdalla matkaa oli kertynyt 47 km. Minusta tÀmÀ tavoite oli oikeinkin realistinen. Parhaassa pÀivÀn kunnossa olisin mielestÀni pystynyt parempaankin.
NeljÀnkymmenenkahdeksan kilometrin kohdalla mieheni saapui kisapaikalle. Juoksuni aikana hÀn oli kÀynyt sukulaisten luona kylÀssÀ ja pyörÀhtÀnyt Paraisilla. "meneekö vielÀ kierros" hÀn huuteli. En vastannut mitÀÀn vaan jatkoin vain matkaani. Naamasta varmasti nÀki ettei nyt kysellÀ mitÀÀn.
SiinÀ vaiheessa kun sain toimitsijalta puisen kapulan missÀ oli kisanumeroni nautin ajatuksesta miten vÀhÀn enÀÀ on jÀljellÀ ja kaikki on mennyt oikeinkin hyvin mutta viisikymppiÀ ei ole vielÀ tÀynnÀ. Jatkoin juoksua ja ajattelin etten enÀÀ katso kierrostaulua lainkaan. Jalka painoi eikÀ totellut enÀÀ niin hyvin vaikka kuinka kÀskytin. Vauhti oli hidastunut vaikka yritin pitÀÀ samaa rytmiÀ yllÀ. Enkö oikeasti voinut muistaa miten rankkaa tÀmÀ kuitenkin on. Rankkaa ja ihanaa samalla. Se ettÀ pystyin yllÀpitÀmÀÀn suhteellisen hyvÀÀ juoksuasentoa yllÀ, auttoi minua lopun juoksussa valtavasti. Kiitin joka ikistÀ voima- ja tekniikkaharjoittelua jotka olin sÀntillisesti pyrkinyt tekemÀÀn harjoitusten aikana.
Kun pilli soi ja maaliviiva ylittyy, tÀssÀ tapauksessa puukapula jÀÀ siihen paikkaan missÀ aika loppuu ja nÀin saadan mitattua virallinen tulos, kierrokset + metrit kuluvalla kierroksella. Olin niin jÀykistynyt juoksuasentooni ettÀ alas kyykkÀÀminen palikan tiputtamiseksi oli viimeinen rutistus. Ja kun palikka oli maassa olin saanut sen mielettömÀn fiiliksen mitÀ nÀmÀ kisat antaa. Ja sen miksi vaan on niin mahtavaa treenata juuri nÀitÀ varten. Minusta on ihanaa asettaa itseni kisaamaan kanssani niin kuin olen monta kertaa sanonut. KaRulla kisasin kyllÀ. Halusin luovuttaa, saavuttaa vÀhemmÀn mutta en antanut itselleni periksi, koska halusin pÀÀstÀ tavoitteeseeni. Juoksin todella paljon pÀÀllÀ, kun tuntui raskaimmalta keskityin vain yhteen askeleeseen ja siitÀ taas seuraavaan. Suljin kaiken ulkopuolisen ja kun kuuliin hevimusaa kaiuttimesta, huomasin miten se Àrsytti vaikka hevistÀ tykkÀÀnkin. Minulle se ei sopinut siihen hetkeen ja onneksi olin ohittanut kaiuttimen melko nopeasti. Oli ihanaa kuulla kannustusta ja kun juoksin viimeisen kierrokseni kiriÀ, niin voi miten se tuntui antavan voimaa. Olin juossut hyvÀn tasaisen juoksun. Olin onnistunut vauhdin sÀÀtelyssÀ ja lopulta kisan aikainen tankkauskin sujui loppuun asti hyvin. Hikoilin loppuun saakka, pienen pieni virtsahÀdÀn tunne oli hyvÀ eikÀ se ollut millÀÀn tavalla hÀiritsevÀ.
Kisan jÀlkeen join heti palautusjuoman, vettÀ, mehua, söin sipsiÀ ja pari patukkaa suklaata ja join pullon cocista. Ja voihan wau miten hyvÀ olo siitÀ tuli. Ruokailu tÀmÀn pÀÀlle hieman myöhemmin. Ei mitÀÀn vaivoja missÀÀn, ei rakkoja varpaissa. Ainut oli se ettÀ kun jÀin paikalleni niin se jÀykisti.
On aika hauskaa verrata kuvaa startista ja maalista. Tunnetila on jotain sellaista mihin en voi pÀÀstÀ millÀÀn muulla tavalla kuin juoksemalla. Jos vain voisin kertoa millainen se on niin huutaisin sen maailmaan. Se on jotain niin ainutlaatuista juuri sillÀ hetkellÀ, vaikka jo usein koettu mutta silti tosiaan niin hirvittÀvÀn ainutlaatuinen. Alkuun sitÀ ihanaa riemua ja maalissa se mieletön raukeus. Olin antanut jotain itselleni, ihan vain mulle itelle. TÀssÀ samassa muistin pÀtkÀn Saint Paulin katedraalin seinÀlle v.1692 kirjoitetusta :
" ....jos vertaat itseÀsi muihin, niin ÀlÀ tule turhamaiseksi tai katkeraksi, sillÀ aina on ja tulee olemaan suurempia ja pienempiÀ persoonia kuin sinÀ. Iloitse suorituksistasi samoin kuin suunnitelmistasi... "
On ihanaa ettÀ voin tÀssÀ kaikessa arjessa olla kaverit juoksuni kanssa. Ja jos juoksuni nyt loppuisivat voin jÀlleen kerran sanoa ettÀ se on antanut minulle ihan valtavasti. Juostaan niin kauan kuin saa ja voi. TÀssÀ iÀssÀ pitÀÀ olla tyytyvÀinen jokaisesta terveestÀ pÀivÀstÀ ja nauttia kun askel vielÀ irtoaa alustastaan. Juoksuvalmentaja Pasi PÀÀllysaho tekee minulle niin hyvin sopivan harjoitusohjelman ja luotan tÀysin hÀnen ohjaukseen. Olen myös panostanut kehonhuoltoon enemmÀn kuin aikaisemmin. Viime elokuusta olen kÀynyt sÀÀnnöllisesti neljÀn viikon vÀlein Urheiluhieroja Pekka Tynin vastaanotolla. Huomaan miten kireydet ovat helpottaneet ja palautuminen parantunut. Viime maanantaina kÀvin RataUltran jÀlkeen hÀnen kÀsittelyssÀÀn ja tiistaina olo oli juuri sellainen ihanan ilmava ja kevyt, ihan valmis vaikka juoksemaan. Juoksemaan en kyllÀ vielÀ lÀhde. Kunnioitan lepoviikon ja siirryn juoksuun vasta siinÀ vaiheessa kun se harjoitusohjelmaan on kirjoitettu.
NÀin siinÀ sitten kÀvi. Tulos 50.653 km. Voi miten kivaa minulla oli. Olen leijaillut siinÀ kivassa koko viikon. Olen ollut niin innoissani etten ole edes kyennyt kirjaa lukemaan, enkÀ edes tÀtÀ blogipÀivÀkirjaani kirjoittamaan. Olen sulatellut ja tunnustellut, muistellut hetkiÀ kympin, kahdenkympin, kolmenkympin, neljÀnkympin ja viidenkympin kohdilta. Omia etappejani joita jo talvella matolla juostessani mielessÀni harjoittelin.
Kiitos Finnish Marathon Runners / UltraFinn hyvin jÀrjestetystÀ kisasta. Ensi vuonna juostaan taas.
đ·Eksu ja yksi selfie
...LennĂ€ lennĂ€ KesĂ€kerttu.... rataultralta seuraavaan maratoniin.... đ
Kommentit