Helsinki Marathon 2022....🐞

           Viime lauantaina juostu Helsinki Marathon 2022 on yksi rankimmista juoksuistani. Helle ja kova vastatuuli pistivät kyllä kunnolla koetukselle. Silti olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja kyllä...kokemuksesta oli hurjan paljon hyötyä että pääsin maaliin suhteellisen hyvä vointisena vaikken lopputulokseen ollutkaan tyytyväinen.

       Kisamatkalle lähdin jo perjantaina koska muuten olisin joutunut lähtemään kotoa kamalan aikasin Marathon aamuna. Startti oli klo 8.30. 

    Jätin autoni paloasemalle ja pääsin sitten ensihoitajien kyydillä asemalle josta hyppäsin junaan. Sairasauton takaosassa nuuskuttelin ja muistelin keikkatyöaikaani ambulanssissa. Ajatukset harhailivat juoksusta arjen asioihin.

        Junamatkalla selailin tapahtumainfoa ja ajattelin että käyn ensin hotellilla ja kävelen sitten Meripuistoon hakemaan kisanumeroni. Helsingissä aurinko porotti ihan yhtä kuumasti kuin se oli porottanut monta päivää aikaisemminkin. Ajattelin että ehkä merituuli vilvoittaa. Kun kävelin vajaan parin kilometrin matkan kisa alueelle katselin miten aurinko oli polttanut nurmikon keltaiseksi ja kuivat puista pudonneet keltaiset lehdet toivat syksyn mieleen. 

       Jo kaukaa katsellessani  Meripuistossa pyöriviä ihmisiä  aistin ihanan juoksukisa fiiliksen. Olin oikeastaan yllättynyt miten paljon siellä oli väkeä edellisiin kahteen vuoteen verrattuna, oliko kenties kellon aika juuri sattunut sopivaksi myös muillekin. Ja kun pääsin kisatoimistolle, katsoin kauhukseni miten pitkälle numeroita hakevien jono ylettyi. Vaikka jono oli pitkä, se eteni mukavasti ja noin viidessätoista minuutissa oli minun vuoroni asioida tiskillä. Nyt oli numero haettu ja matkaan sain iloisen tsemppiä juoksuun toivotuksen. Siinä vaiheessa on kyllä aina niin täpinöissään. Yllätyin itseäni miten vähän jännitin. Ehkä se johtui siitä että itsevarmana tiesin olevani ihan hyvässä maratonkunnossa. 

       

       Palasin Meripuistosta hotellille ja vietin illan rauhallisissa merkeissä. Kaikki seuraavan päivän varusteet kävin läpi että kaikki oli kunnossa. Olin päättänyt että tällä kertaa en ota juoksuun mukaan mitään muuta kuin pikku rasian karkeaa merisuolaa trikoiden taskuun. Energiageelit otan järjestäjän tarjoamana huoltopöydiltä. Myöskään musiikkia en ota, keskityn koko ajan vain juoksuun. 

Illalla menin sitten jo yhdeksältä nukkumaan sillä aamupala oli syötävä jo puoli kuusi, kolme tuntia ennen starttia. Yön sain nukuttua hyvin paria vessareissua lukuun ottamatta. Edellisen päivän nesteyttely herätti mutta onneksi uni jatkui hyvin kellon soittoon saakka. 

      Kisa aamu eteni reipasta vauhtia ja ajattelin että lähden kävelemään kohti Meripuistoa niin että perillä on noin tunti aikaa ennen starttia. Hieman arvelutti millaiset jonot ovat varustesäilytykseen ja vessoihin. 

Aamu oli ihanan kaunis, olisi ollut kivaa istahtaa meren rannalle ja katsella vaikka koko päivä merellä lipuvia veneitä ja laivoja.  Minä kuitenkin jatkoin kävelyäni, otin siinä ihan pieniä hitaita juoksuaskelia sinne tänne, herättelin kroppani. 

Jonoja ei ollut, sain hyvin vietyä tavarat varuste säilytykseen, vessajonot vetivät hyvin ja kaikki sujui mukavasti starttia odotellessa. Kivaa taas nähdä juoksututtuja ja aistia ihana juoksun tunnelma. Samalla pidin itseni pienessä liikkeessä, tein ihan lyhyet nopeat venyttelyt ja  matalatehoiset hyppelyt. Kropassa tuntui tosi hyvä

Uskoin kaiken mitä Polar kertoi aamulla. Tunsin huokuvani itsevarmuutta. Se varmaan tiesi että tänä aamuna on maratonin startti 😅.

            Asetuin lähtökarsinaan 4.01 -4.45. 

Olin arvioinut treeneissä ja tämän kauden edellisten kisatulosten mukaan oman maraton kuntoni sinne lopputuloksessa  4.27 - 4.36 haarukkaan. Ja mikä ettei pöljänä päivänä olisi voinut mennä paremminkin. Hassua, en tällaisia pohdintoja joskus ennen tehnyt lainkaan, lähdin vain juoksemaan.  Mutta nykyään tämän harjoittelun myötä pohdin paljon kaikenlaista juoksemisesta. 

Pitkää tarinaa, koska päästään itse maratoniin. Niin, juoksu lähti rullaamaan hyvin. Olin päättänyt että tällä kertaa lähden ottamaan myös riskejä. Kahtena edellisenä vuonna olen juossut maratonin takuu varmuudella niin  ettei lopun notkahdusta tule. Treeneissä olin tunnustellut vauhdin ja sykkeet. 

Juoksin viisi kilometriä tunnustellen ja sitten nostin vähän vauhtia. Tuntui hyvältä ja juoksu rullasi. Join jokaisella juomapisteellä urheilujuomaa ja kaadoin päähän vettä. Vaikka oli kuuma se ei oikeastaan vielä alussa haitannutkaan, puolimaraton oli mielestäni helppoa ja hyvää. Aurinko oli kuitenkin vielä melko alhaalla koko puolikkaan ajan vaikka lämpöä kyllä riitti. 

Kymmenen kilometrin kohdilla laitoin karkean merisuolan kiteen ylähuuleni alle sulamaan. Sillä tunsin jo iholla miten suola nousee  hikoillessa. Tuo suolakide liukeni hiljaa ja vähän sitä oli vielä kolmenkympin kohdilla jäljellä. 

Ensimmäinen energiageeli minulta jäi saamatta. Juoksijoita oli paljon yhtä aikaa tässä huollossa, pöytiä oli mutkan kohdalla sekä vasemmalla että oikealla. Näin että geelit olivat vasemmalla. Siinä kuitenkin huudettiin juoksijoita käyttämään myös oikeaa pöytää ruuhkan vuoksi. Minä noudatin ohjetta mutta valitettavasti oikean puolen pöydillä oli vain vettä ja urheilujuomaa.  Juoksu rullasi hyvin kunnes jossain 24-25 km välillä alkoi painamaan ja myös vauhti hidastui. Jatkoin matkaa ja ajattelin että tästä en kyllä maaliin selviä. Tankkasin samaa rataa, urheilujuoma joka huollossa. Energiageelin huuhtelin alas aina vedellä.  Olin koko ajan tarkkana juodusta määrästä etten helteessä lähde kuitenkaan ylitankkaamaan. Hikoilin sopivasti, nesteet eivät hölskyneet vatsassa, huulessa liukeneva suola auttoi. 

    Olo parani siellä jossain kolmenkympin kohdilla ja ajattelin että ehkä pääsen vielä samoihin tuloksiin kuin vuosi sitten. Matka kuitenkin painoi, pieniä nousuja reitillä, kevyenliikenteen väylillä oli kohtia joista asfaltti oli pois ja oli laattaa sekä mukulakiveä. Vaihtelua riitti. Sitten jossain 27-28 km kohdalla juoksin ajatuksissani harhaan, jatkoin vain suoraan hölköttelyä vaikka tiesin että tässä kohtaa tulee kääntö. Katse vähän alhaalla aurinkolipan alla, kuulin kuinka joku huutaa  ....TAKAISIN... onneksi huusi, olin juossut ohi noin yhden pylvään välin. Seuraavalla kierroksella tähän kohtaan oli asetettu muovinauha estämään ajatuksissaan juoksijoiden harhat. Ensimmäinen 21.1 kilometriä siis juostiin yhtenäisenä kierroksena ja maratoonarit sitten juoksivat päälle 2× about kympin lenkin. 

Taistelu jatkui vikalla kierroksella. Takareisiä pakotti ja jouduin pari nousua ottamaan kävellen. Peekoo vauhdissa sykkeet olivat noin kymmenen pykälää korkeammat kuin viileämmissä oloissa. Fyysinen vointi oli muuten hyvä mutta takareidet ihan hapoilla. Juostessa ärsytti jopa kovaa kuuluva musiikki ja huutokannustukset, niin väsynyt sitä oli. Silloin kun jalka ei nouse, niin se ei nouset. Sitten tulivat krampit vasempaan sisäreiteen. Sattui ihan julmetusti. Iskin nyrkillä kramppikohtaan niin kauan että se helpotti. Tasainen juoksu oli pahinta. Mietin että nyt tarvitaan rytmin vaihtoa, eri ärsykettä lihaksistoon jos meinaan päästä nämä viimeiset kilometrit joten kuten eteenpäin. Vedot 2 minuuttia reippaan kovaa / 1 minuutin kävely palautus. Ajattelin että ihan sama tässä lopussa miten taistelen. Tein näitä vetoja muutamat ja se helpotti. Jalat painoi mutta pystyin juoksemaan. 

      Tällä viimeisellä kierroksella voimia veivät myös kolme kohtaa joissa jouduin toisen juoksijan kanssa odottamaan suojantien kohdalla että auto ajaa ohi. Molemmat ihmettelimme ettei siinä ollut liikenteen ohjaajaa. Sama tapahtui vielä erään parkkihallin kohdalla, autot ensin. Myös raitiovaunua väistettiin . Puolimaratonille liikenteen ohjaus toteutui loistavasti mutta kisan loppupuolella oli puutteita ja kyllä meidänkin jälkeen vielä juoksijoita tuli. Oli reitti sitten millainen tahansa tai oltiin sitä missä kohti kisaa hyvänsä niin mielestäni juoksijan pitäisi päästä keskittymään vain juoksemiseen. 

  

Päivä joka alkoi fressinä kulki kohtaa missä Kesäkerttu sanoi ruman saman ääneen, niin ruman pitkän litanian etten viitsi sitä tähän nyt kirjoittaa. On ihanaa olla siinä epätoivoisen tuskan fiiliksessä jossa vielä vedät viimeisen kirin ja se kiri tuntuu loputtoman pitkältä. Mitä tästä oikein saat. Supervoimat oli käytetty, helle ja voimakas vastatuuli yritti lytätä oikein kunnolla. Päätin että kun maaliviiva ylittyy niin silloin huudetaan kunnolla. Taas yhtä elämystä rikkaampana mietin siinä viivalla, minne ja koska seuraavaksi. Niin jäi hampaan koloon vaivaaman. Loppu aika 4:48 ja risat oli neljä minuuttia huonompi kuin vuosi sitten . Hyvä että välillä tulee vähän neniin, voi sitä intoa minkä siitä saan. Oinaspässin sarvet korkealla, tästä muuten jatketaan.

📷Remu Shemeikka 

📷Joku ihana juoksija

Väsyneenä jäin kisapaikalle varjoon vilvoittelemaan, syömään ja juomaan. Jaettiin tuskaisia kokemuksia muiden juoksijoiden kanssa. Oli onnellisen iloinen maaliin päässyt joukkio kaikkensa antaneena. Ymmärrän heidän tuskansa ja ilonsa. 

 Myöhemmin hotellilla otin vielä suoloja poretablettina. Olo oli hyvä. Ei jalkakipuja, ei mitään muuta kuin että kainalot olivat auki. En oikeastaan koskaan juokse pitkää matkaa hihattomassa mutta siinä kelissä oli pakko tehdä niin.  Treeneissä vaivannut takareisikipu jäi myös  reitille. Taisi ihan kunnolla sulaa siinä kuumuudessa. 

Myöhemmin illalla sitten  nämä mummot meinasivat eksyä Mummotunneliin mutta Rymy-Eetussa tanssittiin aamuyön tunteihin asti. Ihanat huoltojoukot kruunasivat kaiken. Ystävyys on kantanut meitä vuosien vuosien ajan. Siitä me aina jatketaan mihin viimeksi jäätiin. Itketään, nauretaan, huudetaan ja nautitaan elämästä yhdessä.

Sellainen se oli minun maraton tarinani 

..... Lennä lennä Kesäkerttu....aamuyön tunneista vastatuulihelteen kautta tulevaan syksyyn....🐞