Kauan on odotettu Puolimaratonia...🐞

 

       Kevään päätavoite, puolimaraton, on antanut odottaa itseään. Tällainen malttamaton kun olen ja aina vimmalla asettumassa starttiviivalle tavoitellakseni hyvää juoksua, on ollut raastavaa antaa flunssan toipua rauhassa ja palata sen jälkeen takaisin normaaliin harjoitteluun. Kaikessa raastossaan  se on kannattanut. Kisat eivät tule loppumaan. 

Muistan liiankin hyvin jolloin influenssan jälkisairauksien seurauksena puolen kilometrin kävely oli täyttä tuskaa. Toipuminen vei aikaa puoli vuotta. 

  Nyt tehtiin joka tapauksessa  uusi suunnitelma.  Ja koska Saul SM puolimaraton Salossa jäi juoksematta,  asetin tavoitteen uuteen ajankohtaan. Pidin tärkeänä sitä että saan alle riittävän määrän  harjoituksia  ja kropan palaamaan takaisin normaaliin harjoitteluun. Ensimmäiset veekoot ylämäkeen sairastelun jälkeen olivat aika taistelua mutta seuraavalla viikolla sama harjoitus oli raastossaan nautittavaa ja lopulta helppoa juosta. Rataharjoitukset sujuivat hyvin  vastatuulen  pyörteistä huolimatta ja tiesin mitä pitää tehdä ennen tulevaa kisa starttia. 

Tehtiin ajankohdallisesti uusi suunnitelma. Vaikka Helsinki City Running Day houkutteli jo tapahtumana kovasti, tiesin etten vielä tuohon aikaan olisi valmis puolimaratonille. Ja kun HCRD viikonloppu vihdoin oli käsillä, tiesin tehneeni oikean valinnan etten startannut siellä.  

               Oma kroppa kertoo  paljon, tai oikeastaan kaiken siitä milloin juoksu on nautittavaa. Raastojuoksukin on oikeasti nautittavaa, silloin kun on tarpeeksi voimavaroja haastaa itseään. Myönnän että olen erehtynyt starttaamaan joskus liian aikaisin sairastumisesta mutta tämä yksi kerta opetti malttamaan.  Yritän säilyttää ilon tekemisessä kaikesta huolimatta ja hyväksyä sen ettei kaikki mene joka kerta niin kuin suunnittelee. Urheilun kokonaisuus kiehtoo minua oman fysiologian kautta aina sinne suorituksiin asti. Mutta erityisesi se että erilaisten harjoitusten kautta olen oppinut tunnistamaan muutokset itsessäni. On kiehtovaa huomata  tuntemukset ja tietää,  vaikkei tänään juoksu kulkisikaan niin todennäköisesti se tulee joskus kulkemaan. Juoksun  kulussa minua kiehtoo yksinomaan tunne. Ne mitä tulevat olemaan lopputulokset, ovat lisä kaikkeen. Miten niihin on päästy, on jatkuvaa kerrontaa mielen, liikkeen ja annetun ohjauksen yhteistyöstä. 

 Ja kun omaa vimman asettua starttiviivalle, on jatkuva palo liekeissä päivästä toiseen. Rakkaus urheiluun voi olla joidenkin mielestä täysin käsittämätöntä mutta arvostan sitäkin näkökulmaa urheilijana valtavasti. 

       Nyt on takana hyvä jakso ja ehjät harjoitukset. Olen päässyt toteuttamaan ne  lähes keskeytyksettä ja juoksuvire on palannut normaaliin.

 Mutta miten käy, olenko valmiina kisaamaan. Pääsenkö vielä kevään ja kesän taitteessa nappaamaan kevääksi kutsutun päätavoitteeni. Antaako juoksu asettua viivalle. Luottavaisin mielin viimeistelen harjoitukseni, maltan päiviä ja nautin siitä että saan harjoitella. Vaikka muuttuvat tilanteet pistävät miettimään, onneksi Kaiken Takana on Valmentaja, joka saa minut luottamaan kuntooni ja vie eteenpäin niin nousuissa kuin notkahduksissakin. On jännää huomata miten pienikin kommentti saa juoksijan liitämään boosteissaan ja kiinnittämään juoksukengät jalkaa hyvällä omallatunnolla. 

Ja kun kokonaisuuden palat ovat kolistellen asettuneet paikoilleen, on valtavan helppoa tehdä viimeistelyt ja kiinnittää kisanumero rintaan. 

P.S Niinä hetkinä kun en malttaisi, yritän unohtaa tai oikeastaan saada uutta ajateltavaa ... asetun tuoliini... ja sujahdan tarinaan...

...Lennä lennä Kesäkerttu... lennä sinä ja liitele, liitele sinne kisapaikan juureen...🐞