Mietin hiljaa itsekseni viime viikon talvijuoksulla miten päädyin ensimmäiselle maratonilleni. Kieltämättä se oli ollut pitkään haaveni mutta ajattelin etten koskaan kykene sellaiseen suoritukseen.
Muista erään aamun kun selailin Hesaria aamukahvia juodessani, kauan aikaa sitten. Lehdessä oli juttua maratonjuoksusta ja esimerkkiä harjoitusohjelmasta. Otin artikkelin talteen ja kätkin jonnekin haaveiden arkistoon. Voi kun mä joskus vielä. Olin siinä vaihessa osallistunut vuosittain keväällä Hämeenlinnassa järjestettyyn LinnanNeito-juoksuun ja Naisten Kympille sekä Lahdessa syksyllä järjestettyyn Kunnon Nainen-juoksuun. Noihin kolmeen juoksutapahtamaan osallistuin yheksänkytluvulta vuosituhannen vaihteeseen. Se että juoksin ensimmäisen puolimaratoni 2004 oli iso käännekohta matkalla maratonille.
Juoksin ensimmäisen puolimaratonin Forssa Suvi-illassa, se miksi päädyin Suvi-iltaan, johtui ihan vain siitä, että se kuullosti niin kivalta.
Ihastuin Suvi-illan leppoisaan tunnelmaan ja hienoihin järjestelyihin ja siihen miten helppoa kaikki ensikertalaiselle oli, paitsi itse juokseminen. No ihan kunniallahan ensimmäinen puolikas meni, loppuaika taisi olla jotain kaks kakskyt. Silloin maaliin pääsyn jälkeen mietin että voiskohan ensi vuonna... 42.2km. Olin niin juoksun huumassa ja kaikki tuntui mahdolliselta.
Olin aika huono treenaamaan juoksua vaikka siitä tykkäsinkin. Saattoi kulua parikin viikkoa etten juossut ollenkaan, kävin ratsastamassa ja vietin aikaa heppahommissa, nautin tallin tuoksusta.Tiesin kuitenkin että jos maratonin haluan juosta, on myös lenkkiä tehtävä.
Olin lukenut Juoksija-lehden artikkeleita maratonharjoittelusta ja yritin muutenkin saada vinkkiä kaikesta mahdollisesta, kysyin kokeneemmilta jo maratonin juosseilta. Sain useilta rohkaisua sekä upeita neuvoja, vahvistusta suunnitteluun ja olin tehnyt päätöksen jo ennen kuin kerroin siitä itselleni.
Se että seisoin tyttäreni poikaystävän kuvattavana ennen ensimmäistä maratonia juoksukenkiä heiluttaen oli hetki jonka halusin kokea. Nyt on hetki ja tuohon hetkeen pääsin lataamalla Juoksija-lehden nettivalmentajan harjoitusohjelman.
Mikäli oikein muistan, niin tavoitteena tuossa ohjelmassa oli maratonin läpi pääsy. Oli kivaa kun oli jonkinlainen runko tekemiselle ja se loi uskoa siihen että saatan onnistua. Treeniohjelma alkoi loppuvuonna 2004, saman vuoden syksyllä jolloin olin juossut ensimmäisen puolimaratonini.
Olin myös jo päättänyt että ensimmäisen maratonini juoksen Suvi-illassa. Osasin jo ehkä hieman edes ennakkoon kuvitella mitä edessä olisi ja miten kaikki etenee. Oli helppoa lähteä taivaltamaan maratonia kun kaikki muu itse juoksutapahtumasta oli jo tuttua.
Olin kuullut paljon siitä miten maraton alkaa vasta 30km:n jälkeen, ajattelin sitä hieman sekavin tuntein, pystyisinkö edes juoksemaan kolmeakymmentä kilometriä. Uteliaana päätin testata ennen varsinaista kisaa miltä kolmekymppiä tuntuu, juoksin sen harjoituksissa loppukevällä ennen kesäkuista Suvi-iltaa. Olin yllättynyt ettei se tuntunutkaan pahalta vaan oli aika ihanaa. Tiesin että jos kaikki menee hyvin, pääsen myös kisassa maaliin.
Olin tehnyt mielestäni ison harppauksen juoksuharrastuksessani, kaikki taakse jäänneet juoksutapahtumat olivat opettaneet nauttimaan siitä fiiliksestä mikä noissa tapahtumissa oli ja niistä olin saanut sen janon ja palon saavuttaa enemmän. En ole koskaan ollut mikään nopea juoksija joten tärkeää oli saavuttaa vain maaliviiva ja voittaa itsensä. Linnan Neito-juoksu, Naisten Kymppi ja Kunnon Nainen vei minut maratonille.
Muistan miten maratonin startissa kesäkuussa 2005 jännitin enemmän kuin koskaan, kuuntelin muiden juoksijoiden juttelua ja sanat jotka jäivät tältä matkalta mieleeni ovat ; ...pitää muistaa aloittaa tosi hiljaa..., ...maraton on naisille paljon helpompaa kun ne ovat tottuneet synnyttämään... muistan tämän viimeisen lausahduksen kahden miesjuoksijan keskusteluissa, muistan vielä kohdan reitiltä kun juoksin heidän perässään, taisin itsekseni salaa nauraakin ja ajattelin , no eihän tässä sitten mitään . Nuo ovat kivoja muistoja ja ihanaa miten voin palata Suvi-iltaan ja sen hetkiseen tunnelmaan oikeastaan ihan koska vaan.
Tavallaan minua aina välillä vähän harmittaa se että sen jälkeen kun juoksin ensimmäisen maratonini niin taakse jäi nuo hienot juoksutapahtumat missä olin niin monta vuotta käynyt. Ehkä joillekin yksittäisille Naisten Kympille tai Kunnon Naiseen vielä osallistuin. Olin siirtynyt läpi juoksemaan puolimaratonia ja maratonia. Jotenkin ne meni vaan aina päällekäin muiden juoksujen kanssa. Meillä kun on niin hieno tarjonta upeita suomalaisia juoksutapahtumia.
Nämä juoksutapahtumat joihin vuosien varrella olin osallistunut, auttoivat minut maaliin ensimmäisen kerran 42.2 km:n matkalla. Tunne oli sanoin kuvaamattoman upea, aivan niin kuin silloinkin kun juoksin ensimmäisen Naisten Kymppini . Molemmat omanlaisia saavutuksia itselleni.
Ensimmäinen maratoni olisi voinut olla myös päätepiste kaikelle, olin tehnyt sen mistä haaveilin. Kokemuksesta jäi kuitenkin palo , halusin tuntea tuon ihanan rasituksen jälkeisen raukeuden uudelleen, halusin tuskailla vielä toisenkin kerran miten vaikeaa 39 km:n kohdalla olikaan tai oliko askel sittenkin kevyt maaliviivan ylittyessä.
Harjoittelu jatkui ehkä hieman vakavammin kuin aikaisemmin ja Suvi-illassa juoksin 42.2 km vielä uudestaan... taisi olla pari vuotta myöhemmin.
Ne minut vei, Linnan Neito, Naisten Kymppi ja Kunnon Nainen... puolimaratonille, maratonille ja niiden kautta vielä ultrallekin.
... Lennä lennä Kesäkerttu... upeissa suomalaisissa juoksutapahtumissa... 🐞
Kommentit