Joskus treeni ei vain onnistu...🐞

Sen jälkeen kun aloitin harjoittelun ammattilaisen ohjauksessa on mulla ollut palava into saada noudattaa harjoitusohjelmaa niin kuin se  mulle on laadittu. Treeni on osa mun päivää ,laitan sen reppuun ja otan mukaan kun lähden reissuun. Missä minä siellä treeni. 

Viikko sitten minilomalla kävin mökillä kurkkaamassa mitä sinne näin talven keskellä kuuluu. Ajattelin miten ihanaa on taas päästä rauhallisille metsäteille ja ehkä vähän poluillekin juoksemaan. Rauhallista tosiaan olikin, kaikki muut mökit tönötti tyhjillään eikä mailla halmeilla näkynyt muuta kuin tuoreita ja ei tuoreita metsän eläinten jälkiä. Ihan niin waun hiljaista .  

Perjantaina oli ihana aurinkoinen keli, kuiva pikku pakkanen ja tyyntä. Treeniohjelmassa kevyt 8km ja tiesin jo heti että se on vaan nautiskelua mökkimaisemissa. Kaikki mökki-metsätiet ja lähellä olevat polkupätkät oli aivan kauttaaltaan jäässä, jää koppuraa tai aivan sileän sileää kiiltävää jäätä. No ajattelin että ei haittaa, mulla on Asicsin Gel-Fujisetsut ja niillä pärjään kyllä.

Juoksu rullasi mukavasti,oli kevyttä kuin tanssi, askel rapisi alla kivasti nastojen pureutuessa tukevasti jäähän. Juoksu oli koko ajan vakaata vaikka alusta olikin jäisen liukas.

Mulla oli myös koira vyöllä mukana juoksemassa eikä kertaakaan tullut epävarmaa oloa siitä onko pito riittävä. Koiran kanssa juostessa minä määritän vauhdin, enkä anna sen vetää mutta joskus on tullut äkki tilanteita kun koira on saanut vainun ja vaihtanutkin yhtäkkiä suuntaa. Yleensä jo ennakkoon luen sen liikkeitä, kun korva hieman kääntyy tiedän jo varautua mutta aina en kuitenkaan ole niin nopea, ihan kivasti olen kyllä oppinut huomaamaan myös nuo luontaiset jutut. Se lukee mua ja mä sitä. Meillä on aika wau kumppanuus ja kivaa yhdessä. 

Perjantain treeni onnistui hyvin, metsätietä, polkupätkää ja jäistä assun reunaa takaisin mökille. 

Kiitin taas Fujisetsut, ne ovat olleet mun tän talven ykköset ulkojuoksussa. Riittävän hyvin rullaava, kimmoisa kenkä, kolmesta eri merkistä  nastajuoksukenkiä on mulla kokemusta ja mielestäni paras pito nastoilla jäisellä alustalla tai kalliolla on Fujisetsuilla. Olen myös ihastunut siihen miten lämpimät ne ovat, yli kahden kympin pakkasilla mulla on ollut vain ohut tavallinen juoksusukka ja hyvin olen pärjännyt, toki akilleksen suojannut säärystimillä.

Perjantai ilta hämärsi, tuuli yltyi ja alkoi satelemaan lunta, ensin hyvin hiljaa, hiutale siellä täällä, pikku hiljaa sateli enemmän ja sitten jo pyrytti. Sytytin jäälyhdyn hangelle ja istahdin nautimaan takkatulen lämmöstä viis välittäen ulkoilman viimasta.

Lauantai hieraisi silmiään ja niin minäkin. Kurkkailin ulos ikkunasta ja valkoinen kaunis puuterilumi peitti kaikki paikat, muuten oli vähän pilvinen ja hämärä päivä kai tulossa. Tuuli oli tyyntynyt , melko lämmin, pakkasella kuitenkin. 

Treeni ohjelmassa oli verkat alkuun sekä loppuun, väliin eri vauhtiset vedot palautuksin. Noo katselin jo sen verran tuota tulevaa juoksu alustaa ja ajattelin että ehkä en ihan täydellistä vetotreeniä saa alle ja ajattelin että jos itse vedot ei onnistu niin pyrin juoksemaan ajallisesti ja määrällisesti suunnilleen sen mitä vetotreenistä kertyisi ja jos sekään ei onnistu niin mennään sitten mitä mennään ja juostaan hiljaa hissukseen edes jonkin verran. Siinä vaiheessa samalla päätin että Rani jää tällä kertaa mökkiin odottamaan. Koiran kanssa juokseminen puuterilumella voi olla turhan hankalaa.

Ensimmäiset askeleet mökkipihalla jo kertoivat että liukasta on, ihan kuin perunajauhoa olisi tippunut lattialle. Jatkoin hiljakseen mökkitielle. Tiesin edellisen päivän lenkistä sen että vähintään kahdeksan kilomerin säteellä kaikki tiet ja polut olivat samanlaisessa jäässä. Nasta ei purrut jäähän lainkaan. Hiljaista hissuttelua oli alku askeleet. Sitten ajattelin että mökkitien alkupätkä on tasaista, jos juoksen sitä edes takaisin vaikka tunnin verran ja teen treenini siinä.

Vaan ei purrut nasta lumen läpi, askel oli hutera ja epävarma. En ollut edennyt etanan vauhdilla paljoakaan kun jalat vaan lähti alta. Luiskahdus ja lumi pöllysi, peukalo väännähti  ja kirpaisi. 

Ei mitään järkeä, ei yhtään mitään järkeä. No vaikkei sattunutkaan muuta kuin vähän käteen ajattelin että en nyt lähde nilkkojani taittamaan edes tällä lyhyellä mökkitien pätkällä. On vain hyväksyttävä se että näillä hoodeilla ei juosta tai en siis ainakaan minä. Sama lumipeite on assun reunalla tai sitten polulla ja metsätien pätkällä. 

📷 kemir

Hipsuttelin takaisin mökille. Oli vähän tyhjä olo. Hö, annanko periksi. Yleensä en anna, oli miten oli. No nyt annoin. Ärsytti aika valtavasti mutta ehkä tärkeintä olikin kuitenkin osata ymmärtää se että ei mun kehitys tähän yhteen tekemättömään treeniin lopu. Sellainen henkinen keskustelu itseni kanssa. 

Seuraavana päivänä treeniohjelmassa luki Lepo ja lepona sen pidin. En yrittänyt siirtää treeniä seuraavan päivän jäille vaan nautin mökkeilystä kaiken loppu ajan. Ja voi vau miten hyvältä treeni taas tuntui kun olin palannut kotiin ja pääsin matolle juoksemaan. Pääsin normaaliin treeni rytmiin ja nautin harjoittelusta. Juoksu oli palannut repussa kotiin ja oli valmiina taas seuraavaan lähtöön.

....Lennä lennä Kesäkerttu.... puuterilumi pölisee askeltes alla..... 🐞