Treeniviikko voi olla elämys.... 🐞

Eilisellä hitaalla kympillä pohdin hiljaa mielessäni edellisen viikon treenin saldoa ja sisältöä. Laskin yhteen kuluneen viikon fiilikset, muistelin treenien kulkua ja kaikkia niitä tunnetiloja, tuntemuksia, joita viikkooni mahtui. Viimeisen treenin jälkeen huokaisin raukeana, täynnä mieletöntä nautintoa ja sanoin ääneen... Ihanaa, lepopäivä huomenna... Olin tyytyväinen tekemiseen.

Maanantaina heräsin ajoissa, olin päättänyt tehdä nopeusvoimaharjoitukset ennen töihin lähtöä. Maanantaille oli kaksi eri harjoitusta ja tällä tavalla helpotin normaalia arjen pyörittämistä ja onnistuin saamaan itselleni kahdet treenit. Illalla sitten kotiin palattuani juoksin matolla kevyen kympin, tasavauhtisen treenin. Mattojuoksu valikoitui siksi että se oli oikeastaan nopein ja helpoin toteuttaa. Mun hoodeilla tiet olivat joko hiekalla tai jäälumella. Ilman nastoja ei ihan pärjäisi mutta ei myöskään tavallisilla juoksukengillä. En jaksanut sen enempää miettiä reittejä ja löysin itseni vanhasta varastohuoneesta juoksemasta matolla, musat täysillä ja McLeodin tyttäret sarjaa samalla katsoen. Juostessa aamun nopeusvoima hieman tuntui jaloissa mutta teki hyvää kun kroppa lämpeni ja veri lähti virtaamaan. Kahden harjoituksen päivä oli hyvin kasassa.

Tiistaina oli lepopäivä. Otin levosta kaiken irti, minä vaan lepoilin ja lepoilin. Sen verran raitista ilmaa kaipasin, joten  kävin vähän pellolla kävelemässä koiran kanssa, happihyppely sanan isossa merkityksessä, happihyppelylle ei kertynyt edes kilometriäkään. Kirpeä ilta kuitenkin ja pellolla kantohanki. 

Keskiviikkona tasavauhtinen kymppi. Keskiviikkoisin meillä on yleensä Hyvinkään Juoksijoiden yhteislenkki ja se on huomioituna myös harjoitusohjelmassa. Nyt meillä on kuitenkin koronarajoitusten vuoksi yhteislenkit tauolla, välillä tosin juostaan pienemmissä porukoissa tai kaksisteen. Kevyen kympin juoksin maastossa. Otin koiran vyölle. Rani on kaveri joka on aina valmiina juoksuun, kaipaa tosi paljon liikuntaa ja siks kai me niin hyvin yhteen sovitaankin.

 Maastossa juostessani mietin että mitähän mulle oikein on tapahtunut kun juoksu oli niin helppoa vaikka alustakin oli niin vaativa.  Ulkona juoksu teki ihanaa monen sisällä vietetyn työtunnin jälkeen. Ihanaa vetää keuhkot täyteen kevättalvi illan pimeyttä. Otsalamppu keikkui käyttämättömänä juoksuliivin taskussa ja annoin Ranin ohjata matkaa, minä määräsin vauhdin ja siihen se nätisti tyytyi, lukuunottamatta paria pyrähdystä kun sai vainun metsän toiselta puolelta. 

Torstai oli punttipäivä. Puntti on mun mielestä ihanaa vaihtelua juoksulle ja tekee harjoittelusta monipuolista. Joskus olen aliarvioinut voimaharjoittelun merkitystä. Oikeastaan silloin, kun en oikein ymmärtänyt harjoittelusta mitään. Luulin että juoksu kun kerran vaikuttaa koko kroppaan niin sillä pärjään. Tänä päivänä otan voimaharjoittelun vakavasti. Pyrin tekemään liikkeet huolellisesti lintsaamatta ja säännöllisesti. Mukana on matalatehoiset hyppelyt ja lämmittelyt ennen varsinaista treeniä. Olen tietoinen siitä, että se on osa juoksuaharjoittelua, rakentaa juoksutekniikkaa ja vaikken juoksua harrastaisikaan, voimaharjoittelu on aina hyväksi ja voi wau miten bodarifiilis on kun harjoituksen on tehnyt huolella ja vähän pullistelee olemattomia lihaksiaan. 

Perjantain juoksussa oli mukana sitä ihanaa vauhtikestävyyttä. Juoksin taas Ranin kanssa maastossa. Alunen oli haastava, sulaa hiekkaa, jääkoppuraa, lumista metsätietä.

 Ihana vähän kirpeä pakkanen ja illan hämäryys houkuttelivat vauhdin nostoon ja lämmittelyn jälkeen nostinkin. Vauhtikestävyys osuus oli mulle kuin lentoa, ihmettelin todella. Mitä mulle oikein on tapahtunut, ei juoksu ole koskaan ollut maastossa näin helppoa. Katsoin kelloon ja mietin; näihin vauhteihin olen päässyt viime syksynä kuivalla assulla mutta en todellakaan maastossa. Lyhyen palautusjakson jälkeen jälleen vauhtikestävyys osuudelle ja voi wau, niin se vaan kevyeltä tuntui. Askeleessa oli voimaa, jalat rullasi ja väistelin maaston kokkareita ja kuoppia. Sanoin ääneen; mähän olen juoksija, on mulla wau valmentaja. 

Nautin tehdystä treenistä, jäähdyttelin juoksun rauhalliseen vauhtiin ja kun avasin kotioven, olo oli täynnä iloa ja riemua. Olin saavuttanut jotain, olin harjoitellut, olin toteuttanut, olin tehnyt töitä, tehnyt töitä tavoitteeni eteen. Halusin olla juoksija. Vielä kerran sanoin ääneen, olen juoksija ja ehkä jotku voiton kyyneleet nousivat silmiini. Riisuin kevättalven illalta tuoksuvat treenivaatteeni, samalla nauroin, itkin ja olin ihan mahdottoman tyytyväinen. 

Lauantai oli taas kahden harjoituksen päivä. Arjen aikataulut teki päivästä taas hieman haastavan. Kello siis soimaan ja aamutreeneihin. Oli vapaapäivä töistä mutta kaikenlaista muuta puuhaa oli mikä piti hoitaa ihan niin kuin treenitkin. 

Tällä kertaa ajattelin että teen harjoitukset putkeen. Ensin nopeusvoima ja sitten lenkki. 

Nopeusvoimaharjoitukset tein ulkona. Tuuli oli melko kova joka teki sen että olo oli paljon kylmempi mitä lämpömittarin mukaan olisi voinut odottaa. Treeniin kuului hyppyjä ja loikkia, sain niistä kivasti virtaa kroppaan vaikka aika spagetilta jalat tuntuivatkin lopuksi. 

📷jarvieline

Kevyt 8km oli nopeusvoiman jälkeen juostavaa. 

Niin panoi jalka juoksuun lähtiessä ja ajattelin että mennään hissukseen vaikka sitten niin hiljaa että sykkeet pysyy sovituissa rajoissa . Voi tsiisus se jalka painoi. 

Matka taittui taas koira vyöllä maastossa, hieman eri reittiä kuin mitä olin perjantain huippulenkilläni käyttänyt. 

Ajattelin että näin mennään loppuun saakka ja onneks tää on vaan kasi.  Askellus jatkui musan tahtiin ja kun saavutin lenkin puolivälin taitteen, askel keveni, jalka nousi paremmin, vauhti lisääntyi maltillisesti, hyvillä fiiliksillä päätin treenin ja lauantai kutsui jatkamaan päivää kanssaan. Ja minä lupauduin mukaan. 

Sunnuntaina en pitänyt kiirettä mihinkään. Loikoilin sängyssä ja nautiskelin pitkää aamupalaa. Toisinaan haluan lenkin pois alta niin että päivää on jäljellä paljonkin. Nyt kuitenkin nautin aamun rauhasta ja niin päätin nauttia tulevasta lenkistäkin. 

Aamu oli tuulinen kun katselin ikkunan takaa pellon toisella puolella huojuvaa puuta. Ehkä se vaan vähän pyörittää. Kohta se loppuu kuitenkin. Menisköhän matolle juokseen. No en varmasti mene, haluan olla ulkona, luvassa 22 km ihanaa hidasta nautintoa. 

Juoksu oli kevyttä ja hyvin rullaavaa, tuuli teki ensimmäiset takut hiuksiini ja Rani ravisteli korviaan. 

Nastakengät jalassa, Asicsin Fujisetsut, ylitettiin taas koppuran päällä olevaa lumikökkärettä, jalka nousi hyvin ja tuuli yltyi. Reitti kulki maastossa,lumiselta hiekkatieltä jäiselle polun pätkälle ja jääkoppurametsätielle. 

Tuuli oli välillä niin kova ja myrskyisä, vauhti hidastui kuin seinään ja välillä toivoin että olisinkin lämpimässä, olisin hyvin voinut juosta matolla. 

Noo näillä mennään, onhan tämä ihan wau, kohta toi tuuli loppuu kuitenkin. 

Jatkoin matkaa, väsymys alkoi painaa, viikon treeni tuntui työntäjissä ja mietin, olis voinut valita vähän tasaisemman. Reitti suunnitelma vaihtui siinä samalla juostessa, mietin mistä ilmansuunnasta näin puhaltaa, yritin välttää kaikki aukeat ja hakeuduin enemmän metsän puolelle vaikken millään polulla juossutkaan. 

Tuuli pyöritti ja pyöritti, ponnari oli jo tuhannen takulla, saankohan sitä suoraksi enää ollenkaan. Suojalasit silmillä oli kuitenkin hyvä vielä matkaa jatkaa. Se mitä jäljellä oli, jos jaksan. Yhteen ylämäkeen, tuulen huutamaan, kävelin nelkytyheksän sekkaa. 

Taistelu talvimyrskytuulessa oli takana, viikon pitkis ihan melko hyvään aikaan kellonkin mukaan. Huokasin ja nauratti. Nyt ruokaa ja ihanaa harmaata nojatuolia. Shaali ympärille ja nauttimaan. 

Koko kroppa päätti levätä, minä nukuin ihan kippurassa, harmaa nojatuoli taisi natistakin kun suoristin siitä herätessäni jalkani. 

Treeniviikko oli elämys monine tunteineen, ihanaa riemua ja itseluottamusta, väsymystä ja hiljaista epätoivoa, valtavaa voimaa ja voimattomuutta. Aivan upea kokonaisuus kaikkine treeneineen, hienosti rytmitetty ja minulle niin äärettömän hyvin sopiva. Ja kun tuo ihana väsymys alkoi olla tipotiessään... aloin jo odottaa seuraavaa viikkoa. 

.... Lennä lennä Kesäkerttu.... tunteiden ja treenien ihmeellisessä unionissa.... 🐞