b-bark juoksijan uusille reiteille vie.... ja kotiin tuo .... 🐞

Usein tulee juostua samoilla reiteillä mutta pienikin muutos tutulla matkalla tekee ihanaa vaihtelua treeniin. Uutta katseltavaa ja ihmeteltävää ei koskaan ole liikaa. Tulee ehkä liiankin vähän vaihdettua lenkkimaisemia. Ehkä sitä on niin mukavuuden haluinen ja ainakin itse ajattelen  että treeni tulee tehtyä nopeammin tutulla pätkällä. Nopeudella tarkoitan sitä että voi vaan lähteä juoksemaan , miettimättä sen kummemmin  mitään muuta. Tosin se mikä tutusta kivastakin reitistä tekee tylsää, tulee mietittyä hiljaa mielessään; ai nyt mä olen vasta tässä ; voi että, se tuulinen suora on vielä edessä  ;  no niin taas tässä kohtaa on sitä ja tätä...

Uudella reitillä ei edes huomaa ajan kulumista  koska  et yhtään tiedä mitä seuraavan mutkan takana tai mäen alla on.  Sitä vain seuraa reitin kulkua ja mukautuu kaikkeen vastaan tulevaan. Olen juossut NUTS Karhunkierros 55 km ja Joensuu Night Run 12h ultran. Olen pohtinut molempia matkoja moneen kertaan mielessäni. Kokemuksina aivan erilaiset mutta silti niin ihanat kumpikin. Omalta kohdaltani ynnäsin että KK 55km oli fyysisesti rankempi kaikkine nousuineen, epätasaisin alustoineen päivän kestävässä hyytävässä tihkusateessa, silti aika jotenkin vain lensi, koko ajan tuli vastaan uutta maisemaa ja varsinkin ensikertalaiselle se oli uuden janoa ja pakko oli jatkaa että pääsi perille. Joensuussa 12 h rataultran 79 km oli henkisesti raskaampi. Kiertää koko ajan samaa rataa. Piti keskitty unohtamaan radan tasaisuus ja tylsyys. Piti pitää itsensä kasassa, unohtaa kellon kulku kokonaan. Keskittyä ajatuksiin, olla miettimättä omia tuntemuksiaan. Radan tylsyydestä tuli kuitenkin  mieletön kokemus ja aivan kuin se olisi kulkenut yhtä upeissa maisemissa kuin Rukallakin. Ajatuksissani tein siitä retken jonnekin aukeavaan laaksoon ja sieltä solisevan puron äärelle. Todellisuudessa kuitenkin vaihtuva uusi reitti pitää mielenkiinnon yllä ja unohtaa kytätä mitään muuta, varsinkaan kelloa ja kilometrejä. 

📷 kemir

Tämän päivän kohdalla treeniohjelmassa luki kevyt 24 km. Oi wau, ihanaa rauhallista menoa luvassa. Mietin aamupalalla reitti vaihtoehtoja. Katselin lähi hoodit kartalta ja laskeskelin suunnilleen kilsamääriä valmiiksi.  Aikaisemmin  on ollut  kivaa juoksennella kartta ja kompassi kädessä kotimetsän kiintorasteilla rapistellen oikein kunnon paperikarttaa suojamuoviin käärittynä. Karttapala näyttää tietyn alueen mutta b-bark näyttää kartan siellä minne menen. Kellossa mulla ei ole karttasysteemiä joten olen ladannut puhelimeen b-barkin. Mä rakastan paperikarttoja ja  muistan kuinka revittiin puhelinluettelosta Hesan keskustan karttaa kun päätettiin aikanaan lähteä Tiksistä stadiin, maalta kaupunkiin. 

Tämän päivän reitti oli tutua ja uutta. Loppumatkan suunnitelmissani oli vältellä vilkkaasti liikennöityä usemman kilsan mittaista assupätkää. Olin ajatellut siirtyä metsätietä ja polkua pitkin hieman rauhallisemmalla hiekkatien pätkälle ja sitä kautta tuttua assupätkää kotiin. Aamulla katsoin b-barkista kohdan mitä lähtisin paluumatkalla hakemaan.  Paikka löytyi helposti ja tarkistin b-barkista reitin jolle olin juuri saapunut. Hyvältä näyttää, metsätie on kuivaa ja aurinko lämmittää. Ihanaa vihreetä sammalta, lumesta ei tietoakaan. Tulin tien ja polun risteykseen ja innolla jatkoin metsätietä pienen mäen päälle ja mitä sitten....

Lunta tai ei nyt ehkä ihan lunta kuitenkaan vaan jääkoppuraa, metsätien täydeltä jääkoppuraa. Niin kylmää huokuvaa että olisin voinut läkähdyksissäni mennä kontilleni sitä nuolemaan. Oli kevään ensimmäinen hellepäivä ja matkavedet melkein lopussa. Juokseminen pitkähihaisessa 17 asteen lämmössä oli talven jälkeen lähes sama kuin kesähelteellä. Ehkä tuo 17 astetta  tuntuu myöhemmin tulevana  kesänä  sitten kivan viileältä. 

Juoksin jääkoppuralle ja mietin että lähdenkö reitille lainkaan. Jalassa oli tasaiselle alustalle tarkoitetut juoksukengät. Jääkoppuralla niissä  ei ole mitään pitoa. En yhtään tiennyt kuinka monta kilometriä joutuisin jääkoppuralla juoksemaan. Tein nopean päätöksen. Jos olisin ollut yksin, olisin  ehkä voinutkin jäisellä metsätiellä sipsutella. Mukana oli kuitenkin koira ja sen liikkeistä ei aina voi varmana olla. Olen opettanut Ranin juoksemaan mun vauhdilla eikä se silloin vedä lainkaan, tosin minä juoudun kyllä välillä vetämään  kun se  unohtuu haistelemaan jotain mielenkiintoista. Yleensä kaikki sujuu hyvin ja molemmat ollaan tyytyväisiä. Jääkoppuralle en uskaltanut, yksikin äkkiloikka koiralta olisi voinut viedä mun jalat alta. Tsekkasin vielä b-barkista reitin jatkon ja mietin että parin viikon päästä yritän uudestaan, eiköhän silloin jo olla kuivilla poluilla ja metsäteillä. 

Olen käyttänyt b-barkia juostessa muualla kuin koti hoodeilla. Se on näppärä käyttää, helppo lukea ja selkeät karttavalinnat. Se on pelastanut mut tilanteessa kun vanhasta muistista sahaan tuttua mökkitietä edes takaisin  ja luulen tietäväni mistä pitää kääntyä. Se on pelastanut mut tilanteista kun usko alkaa loppumaan. Kotihoodeilla se on auttanut mua muuttamaan tuttuja reittejä uudenlaisiksi. Joskus olen vain kävellyt poluttomassa metsässä, ottanut kartalta paikan ja kulkenut sitä kohti.  Kotimetsäkin näyttää erilaiselta kun sen kohtaa eri suunnista, aivan kuin olisi jollain ihan uudella paikalla.  Eikä aina tarvi metsässä olla kyllä ne kivat uudet assureititkin b-barkin avulla selviää. 

Juoksu kulkee mun mukana ja mä juoksun. Jos en tiedä minne se mua vie, niin b-bark tietää.

.... Lennä lennä Kesäkerttu.... helteiseltä assureitiltä kylmää hohkavalle metsätien pätkälle .... 🐞