Syysterveiset ja Carbon X2... 🐞

Nyt on kyllä saanut nauttia syksyn  väriloistoa etelässäkin. Ääneen olen ihastellut syksyä, noina mukavan kuivina päivinä. Toki onhan sitä ollut kylmää ja sadettakin mutta päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin, miten wau syksy meillä on ollut.

Oma harjoittelu oli hyvällä mallilla ja kunto lähellä viime kevättä. Olin mukavasti saanut kurottua umpeen takareiden revähdyksestä johtuneen notkahduksen, olin kovaa vauhtia lähdössä Vantaalle varttimaratonille, 10.5 km. Niin sitten kuitenkin  kutkutti juoksujalkaa vielä enemmän ja kysyin valmentajalta mahdollisuutta vaihtaa matka puolimaratoniin. Yhteisen mietinnän lopputuloksena päätös oli se että lähden Vantaalle puolikkaalle. Uhkuin intoa. Wuhuu. 

Viime viikon alussa pieni väärä nopea liikahdus töissä ja siinä sitä taas oltiin. Voi ei mä en pääse tänään juoksukouluun. Tosin mieltä helpotti se että tiesin ettei kyse ole mistään välilevyn pullahduksesta vaan yksinkertaisesti venähdyksestä. Joka tapauksessa ensimmäisenä ajatus että taitaa tällä kertaa jäädä Vantaa väliin. Harmitus oli suuri mutta eihän sille mitään voi. Venähdys vie aikansa ja juoksuja tulee aina uusia. 

Treenit olivat menneet niin hyvin ja olin ihan äärettömän innostunut juoksukoulusta. Monipuolisuudellaan se toi kivan lisän yksin treenaamisen, oli tosi kivaa treenata porukalla. 

No nyt sitten taas vähän himmaillaan. 

Pari-kolme päivää ihan täys lepoa liikunnasta. Muuten arkitoiminnot sujuivat ihan hyvin. Kipu oli aika hyvin helpottanut vaikka jäykkyyttä olikin. Lauantaina otin pihalla parit varovaiset juoksuaskeleet, ei paha mutta en jatkanut pidempään. 

Sunnuntain kohdalla harjoitusohjelmassa oli kevyt 15km. Puin juoksuvaatteet ylleni ja ajattelin että teen päivän treenin. Aloitan varovasti ja katsotaan miltä tuntuu. Juoksen vaikka 5km ja tunnustelen.

Juoksu rullasi kivasti ja nautin aurinkoisesta säästä, oli melko lämmin ja huomasin että olin pukenut vaatetta ihan liikaa. En välittänyt vaan siirsin ajatukseni syksyn kauneuteen. Ihanaa juosta kun oli kuivaa, lämmintä, melko tuuletonta ja keltaiset lehdet suhahtelivat niitä ohittaessani. Ajattelin että jatkan sen mikä hyvältä tuntuu, mittariin oli tullut jo viis kilsaa, kaikki hyvin. Ajattelin että onneksi akilleslämpät on lyhyet, säärystimet olis olleet paljon kuumemmat ja meinasin jo riisua juoksutakin pois. 

Olin saanut itselleni aivan erilaiset assukengät mihin olin lainkaan tottunut. En ollut koskaan ajatellut että juoksisin Hokan kengillä. Mä tykkäsin heti leveästä lestistä, miten hyvin varpailla on tilaa heilutella. Ja se mikä tuntui myös heti hyvältä oli se että kenkän droppi on vain 5mm. Polkukengillä olin  aikanaan ihastunut matalaan droppiin ja itselleni se sopii hyvin. 

Testilenkillä oli kivaa testata sekä omaa selkää että uutta juoksukenkää. Selkä tuntui hyvältä, niin myös kenkä. Kun kroppa lämpeni, oli vielä parempi juosta ja kun nostin vauhtia niin kenkä parani, ihan kuin olisi pistänyt kiihdyttämään. 

Lopulta olin juossut koko 15 km treenin ihan hyvin. Selkä tuntui paremmalta, ehkä sielläkin kaiken maailman kuonat olivat lähteneet lämmetessä liikkeelle. Kenkä istui jalassa hyvin ja tykkäsin lättänästä. Se sana tuli ensimmäisenä mieleen. Tekee hyvää kokeilla erilaisia kenkiä  ja kyllä mulla aika monet erilaiset juoksukengät onkin, on hyvä kun jalka saa erilaista ärsykettä ja lihaksisto vaihtelua työlleen. 

En ollut koskaan ollut mitenkään erityisen  kiinnostunut Hokan kengistä kun näyttivät niin paksupohjaisilta, en myöskään koskaan ollut sovittanut niitä jalkaani.  Toki  tiesin esim. Rinconin  ja Carbonin eron, tulee kuitenkin paljon seurattua kaikkea juoksuun ja juoksuvarusteisiin liittyvää. 

Olin yllättynyt miten kevyt ja ketterä sekä kimmoisa voi paksupohjainen lättänä olla. Lättänöillä oli kiva ja hyvä juosta. 

Päätin sunnuntailenkkini hyvillä mielin mutta varovaisin ajatuksin. Selän kanssa ei ole leikkiminen. Ei tämä ehkä vielä sitä tarkoita että kaikki on hyvin ja pääsisin starttaamaan Vantaalla. En halua millään uhka rohkealla meiningillä lähteä  katsomaan tuleeko siitä mitään vai ei. Siinä ei ole mitään järkeä. Ajattelin että katsotaan tämä viikko ja viikon treenit ennen kuin teen mitään päätöksiä. Jos kaikki sujuu tällä viikolla suunnitelmien mukaan niin sitten strattaan mutta jos vähääkään näyttää siltä etten ole täysin kunnossa niin tokin jätän juoksun väliin. 

Suunnittelen niinkuin starttaisin mutta en enää kovasti pety vaikka jäisi väliin. Se on vaan tässä lajissa ja urheilussa yleensä niin selvää että ei vaan  aina kaikki  menne niinkuin haluaisi. Jo se että olet starttiviivalla on monen tekijän tulos ja se että saa alle hyvän juoksun, siihen vaaditaan jo paljon enemmän onnea kaiken valmistautumisen ja harjoittelun lisäksi. 

Positiivisin mielin lähden jatkamaan kuluvaa viikkoa, uteliaana odotan huomista ja loppu viikko jo kertoo paljon, starttaanko lauantaina vai en. Joka tapauksessa nautin syksystä, se on ihanaa aikaa. On kivaa pukea hanskat käteen, nuuskutella syksyn kirpeyttä ja katsella kun ilta pimenee aina aikaisemmin ja aikaisemmin. Silloin minä laitan juoksulenkin jälkeen kynttilät palamaan, vedän shaalin ylleni ja luen kirjaa. Tällä hetkellä Kiivilinnun Kutsu innoittaa mukavasti illan lyhyellä rentoutus hetkelläni. Lukuhetkestäni yritän pitää arkenakin kiinni, ei aina tarvi kauhoa sataa sivua kerrallaan, joskus voi riittää pari tai kymmenkin,jos vain malttaa lopettaa. 

....Lennä lennä Kesäkerttu... syksyn kirpeydessä, keltaisten lehtien suhinaan....🐞