Viikko sitten Karhuhallissa juostu puolimaraton on leijailuttanut minua totta puhuen koko viikon ja olen moneen kertaan elänyt niissä tunteissa kun juoksu on itselle juuri sitä mitä haluaa. Se vie olotilaan jonka voi kokea vain siinä hetkessä mutta muistoista se ei häviä milloinkaan.
📷kemir
Harjoitusohjelmassa oli tälle viikolle vain kolme treeni kertaa. Nautin kevennetystä viikosta ja siirryin sisäharjoituksista vihdoin takaisin kotimetsään. Siellä on ihana hiljaisuus jonka aistin joka kerta vaikka juoksenkin musiikkia kuunnellen. Joskus pysähdyn myös katselemaan ihan vain ympärilleni. Kuuset ja männyt kumartaa lumi painollaan, en näe jäljen jättänyttä kulkijaa, Rani vainuaa ja tiedän, siellä se on ehkä tuon kuusikon takana ja käy makuulle ehkä yksin tai lähelle laumaansa.
Tunsin palautuneeni hyvin ja oli jo kova palo ensimmäiseen treeniin mutta maltoin ja kunnioitin jokaista lepopäivää mitkä harjoitusohjelmaan oli merkitty. Tiistaina olin jo juoksukoulun harjoituksissa mukana. Alkuveryttelyt, tekniikat ja 5 x 4 minuutin vedot loppuveryttelyineen. Oli ihanan kevyt ja ilmava olo juostessa. Himmailin kuitenkin vedoissa jonkin verran mutta pyrin keskittymään ja ottamaan harjoituksesta sen nautinnon minkä vettä valuvassa lumiloskamössässä vain kykenin. Oli niin kivaa taas juosta muiden koululaisten kanssa ja treeni sen kun vain hurahti ja toi taas niin hyvän olon.
Lumiloskamössö jatkui eikä se haitannut keskiviikon lepopäivääni. Torstaina sitten piti miettiä millaisella alustalla juoksisin. Työpäivän jälkeen laitoin shortsit jalkaan ja juoksin tasavauhtisen kevyen peekoo lenkin matolla katsellen samalla Yle Areenasta Mieheni Vaimo sarjan yhtä jaksoa. Juoksu rullasi taas kivasti. Viilentäjä puhalsi viileetä ilmaa ja teki treenistä siedettävän vaikka sisällä hikoilee silti ihan tarpeeksi. Lyhyelläkin treenillä joutuu kostuttelemaan suuta vähän väliä. Tv-sarjasta huolimatta on aina vähän yksitoikkoista matolla vaikka kuinka yrittää unohtaa ajan kulun. Siksi teinkin vähän vauhdin vaihtelua siinä vaikka olikin kyseessä tasavauhtinen peekoo treeni < 136 sykkeillä. Kai se siten jotenkin muka nopeammin aika vierähtää kun on jotain näperreltävää. Nopeuden säätöä ajatuksissani etsiskelin. Meno oli kevyttä ja ilmavaa, väliin meinasin vauhtiin karata.
Ilmassa oli pikkupakkanen ja luntakin satoi ihan hiljalleen. Pieni tuuli kulki mukana mutta ei haitannut ja hyvin tarkeni juoksupaidalla ja takilla. Talvijuoksutrikoot jalkaan ja säärystimet suojaamaan akilleksia. Otin päälle lisäksi Salomonin liivin. Tällaiselle lyhyelle lenkille se on turhan iso. Mitään juomaa en kuljeta mukana mutta taskuihin saa hyvin puhelimen, musakuulokkeiden rasian, varakuulokkeet... varuiksi... haluan aina juosta musan tahtiin, se on ihan kuin tanssia. Pitäisi hankkia sellainen ihan pieni selkäreppu parille tavaralle. Juoksuvyö olisi muuten hyvä mutta minulla on aina ulkona juostessa koira mukana ja Canicross-vyö kulkee lanteilla joten en viitsi enää toista vyötä laittaa. Olen vuosien varrella kaatunut niin monta kertaa tai sitten joku irrallaan oleva koira hyökännyt. Joten sen olen päättänyt että puhelin on oltava mukana. Kotireiteillä on harvoin muita kulkijoita.
Juoksu rullasi taas kivasti. Oli ihanan kevyttä ja lentävää ihan alusta asti. Päätin että juoksen soramontulle ja takaisin. Tai no katsotaan minne asti ovat auranneet. Alusta oli jäinen mutta Fujisetsu pureutui siihen hyvin , ei mitään edes takaisin liikettä vaan hyvin jalka pystyi työntämään ja matka sujui hyvin. Rani hyppi välillä ojiin ja näin miten se nautti kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan. Se oli ollut monet päivät vain pienellä liikunnalla silloin kun tein treenit hallissa tai matolla. Koirasta näkee milloin energiat kertyy ja sen on päästävä juoksemaan.
Ihan ei oltu aurattu soramontulle saakka ja kilometrin verran jouduin juoksemaan hangessa. Lumen peittämää traktorin jälkeä. Siinä sai nilkkojen kanssa olla tarkkana kun välillä muljahti ja lumen alla oli epätasaista. Kerran sujahdin lumiseen puskaan ja palasin sieltä oksat hiuksissa. Lumi lenteli ja nauratti.
📷kemir
Kevyellä viikolla tein jotenkin kai sitä henkistä treeniä. Muistelin edellisen kisan kulkua ja siihen johtanutta kautta, parin viimeisen kuukauden treenejä. Olin tyytyväinen siitä miten hyvin olin pysynyt harjoittelun rytmissä. Arki on haastavaa ja päivät joutuu suunnittelemaan ennakkoon. Teenkö oman treenin pojan treenin aikana vai juoksenko jo ennen töihin lähtö. Mielummin juoksen aikaisin aamulla jos on pakko, kuin myöhään illalla. Uni on se josta en halua missään nimessä tinkiä. Jos juoksen myöhään illalla niin tiedän etten nuku seuraavana yönä kunnolla. Valitsen sen että menen aikaisin nukkumaan ja herään juoksemaan. Aamulenkki matolla on oikeastaan kaikken nopein vaihtoehto kun ei tarvitse kuluttaa aikaa pukemiseen. Tosin ulkona se on kivaa kun saa Ranin mukaan ja voi katsella kun päivä alkaa heräilemään ja tulee pikku hiljaa valoisaa.
Henkisessä treenissäni suuntasin katseen tulevaan ja totesin että nyt tämä leijailu saa riittää. Lukuhetket ehkä vähän lyhenevät vaikka kannet avaankin päivittäin. Kuvittelen tulevien viikkojen treenejä. Seuraava kisa juostaan eri tavalla. Haluan panostaa siihen kaiken niin hyvin kuin vain voin. Harjoittelu lisääntyy jo taas ensi viikolla. Huomenna aamulla juostaan, tehdään vähän tekniikka ja avaavia vetoja. Päästään taas harjoittelun makuun ja vähän halliinkin juoksemaan. Malttamattomana opettelen treeniviikkoa ulkoa, katson harjoitusohjelmaa varmaan sadatta kertaa ja tuumaan, joo joo täältä taas tullaan treenaamaan.
Kommentit