Juhannus juoksut punamurskeella...🐞

         Olen usein puhunut siitä miten kivaa on kun juoksun voi ottaa mukaan. Niin tein myös Juhannuksena. Pieni hengähdys hetki töistä tuntui ihan minilomalta mökkimaisemissa. Lämpimät kelit oikeastaan vain kruunasivat koko jutun. 

      Torstaina ennen mökille lähtöä ja pakkaamisia tein töiden jälkeen rauhallisen maastokympin kotimaisemissa. Harjoitusohjelmassa oli voimaharjoittelua mutta arki kuvioiden vuoksi jouduin vähän titraamaan ohjelmaa. Arki vaan monesti vaikuttaa siihen etten ihan täysin pysty noudattamaan treenin rytmitystä. Ja myös huomaan sen eli silloin kun titrailen ohjelmaa ei vireeni ole yhtä hyvä kuin silloin kun pääsen tekemään treenit kuten valmentaja on suunnitellut. Silloin harjoittelu on parhaimmillaan. Oikeastaan ärsyttää ne arjen esteet jotka menevät edelle. Hassu ja hauskaa ajatella miten tärkeänä itselleni pidän tämän harjoittelun mutta nautin siitä ajatuksesta kuitenkin. On kivaa käydä kisaa itsensä kanssa, toki myös muissa asioissakin kuin juoksun. 

      Maastokymppi ennen mökkimatkaa oli tavallaan myös oma pohdinta hetkeni ja suunnittelin siinä juostessani mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Siinä sai huuhdella pois työkiireet ja sen päiväisen ajattelutyön. Oma hiljainen aika jossa seurasin miten tossu irtoaa toisen jälkeen. Ei ollut kuitenkaan mitään parasta juoksuani mutta kaikki sujui ihan suhteellisen tyydyttävästi. 

          Juhannusaattona oli aivan wautsin kiireetön aamu. Ajattelin että kun aamupala on sopivasti sulanut lähden tekemään vetotreeni radalle. Iittalassa on ihana pieni urheilukenttä jossa olen juossut ennekin. Harjoitusohjelmassa oli 2 km veryttely + 5× 3 minuutin vedot kävely palautuksella ja loppuun vielä 2km veryttely. 

Vaikka aamu olikin kiireetön, en meinannut taaskaan malttaa odottaa radalle pääsyä. En edelleenkään tiedä mikä minua tuossa ratatreenissä niin viehättää. Se vaan on niin kivaa. 

        Iittalan urheilukenttä on kaunilla paikalla ja sen oma vaatimattomuus silti hyvin hoidetuin paikoin viehättää minua joka kerta. Usein olen juostessani miettinyt että millaisia liikuntatunteja tai urheilukilpailuja kentällä on sen historiassa käyty. Ja kun juoksen omaa kierrostani, voin joka kerta katsahtaa järvelle ja haistella sieltä tupsahtavaa lipuvan laineen tuoksua. 

📷kemir

        Juhannus aaton helteiseen treeniin varustauduin hyvin hengittävillä vaatteilla. Asicsin race tankilla ja fujitrail juoksuhameella. Aivan ihanteelliset hellesään vaatteet. Racetank on verkkomaisen ohut eikä sitä juurikaan huomaa juostessa. Juomapullon asetin radan varrelle mistä kostutin suuta aina sopivassa kohdassa treeniä.

Alkuveryttelyn aloitin pienten venyttelyiden ja hyppelyiden jälkeen. Kierroksia miettimättä nautin punamurkeskeen pehmeydestä 350 metriä pitkällä radalla. Alusta oli niin miellyttävä juosta. Pehmeämpi kuin asfaltti mutta silti jämäkämpi kuin mikään hiekka- tai soratie. Askeleessa ei ollut yhtään lipsumisen tunnetta. Ja vaikka päivästä oli tulossa hyvinkin helteinen, pieni tuulen vire järven suunnalta vilvoitti välillä kivasti. 

    Kahden kilometrin veryttelyn jälkeen pääsin varsinaisen vetotreenin pariin. 5 × kolme minuuttia rennon reipasta vauhtia. Ja aina vedon loputtua käveleskelyä kahden minuutin ajan vetojen välissä. Vedot sain tehtyä mukavan tasaisesti ja pyrin aina saamaan niistä hieman nousujohteiset. Viimeisessä vedossa sykkeet ja vauhtikin saa karata. 

Mielestäni parhaiten vetotreenit saan onnistumaan radalla. Siinä on jotenkin helppo suunnitella koko treenin rytmitys ja niinä päivinä kun vire on hyvä, sitä oikein nauttii kun huomaa että treeni etenee juuri niinkuin pitääkin. Ja on jännää miten tuo reippailu jää harjoituksen lopussa päälle. Tuntuu että loppuveryttelyssä vaan niin haluaisi jatkaa ja on  vaikeaa yrittää juosta rauhallisemmin. Tosin kun siihen olen päässyt kiinni, on treenin päätös vaan niin kivan tuntuinen. 

Punamurske ei pölissyt, siinä sai hyvin kimmoisan askeleen, kuopaisu onnistui hyvin ja pohja jaloille mukavan tuntuinen vaikka se oli varmasti rutikuivin mitä aikoihin. Viime syksynä se oli kosteudesta mukavan tanakka, jos  vertaan harjoitusta edellisiin. 

        

          Aah miten ihanaa, ajattelin. Nyt paluu mökkeilyn pariin. Juoksu oli lähtenyt Juhannusreissuun ja odotteli niitä kesäyön valkoisia hetkiä ja sitä miten ihanaa on istahtaa terassille ja antaa ajan lipua kiireettömänä ohi, ajattelematta seuraavien sekuttien tarkoitusta. Arjessa on päiviä ja hetkiä jotka vain tuntuvat juhlalta vaikket niitä sen kummemmin juhlisikaan. Juoksukin pujahti ylpeänä omaan rooliinsa, melkein olleen tärkeämpi kuin aikoihin. 

       Juhannusaatto antoi itsensä olla päivä muiden joukossa. Se kuitenkin katkaisi arjen kivasti ja itselleni se oli liitettynä pidennettyyn viikonloppuun ja kesän valoisin oli kyllä aika ihanaa ihailtavaa illan edetessä yöttämäksi yöksi.

Juhannuspäivänä oli harjoitusohjelmassa lepoa ja niinhän sitä sitten lepäiltiin. Muutenkin koko viikonloppu oli sitä kiireetöntä yhdessä oloa. Ja vielä ehkä enemmän sellaista mitä kotona ei tekisi kun jokainen on omissa jutuissaan ainakin jonkin verran. Oleilua, piha- ja sisäpelejä. Kuka muistaa purkkista, se on vaan niin hauskaa. Potkaistaan purkki, näin pelastetaan kiinni jääneet ja sillä aikaa kun yksi laskee silmät kiinni sataan, muut juoksevat piiloon. Niinpä niin....juoksevat. 

          Sunnuntaina oli sitten paluu kotiin ja mietin kovasti missä vaiheessa teen treenini. Juoksenko mökillä vai myöhemmin illalla sitten kotona. Hellekeli jatkui ja harjoitusohjelmassa luki kevyt 25 km. Olen juossut pitkiksiä helteellä ennenkin mutta nyt kun lukemat ovat 30 ja ehkä ylikin, päädyin juoksemaan  harjoituksen juoksumatolla. Taas omaa kiireetöntä aikaa. Rytmitin juoksun 20 minuutin etappeihin, vauhti oli rauhallinen ja peekoo yksi sykkeillä harjoittelin maltillisesti koko ajan. Katselin yleareenaa, juoksu rullasi kevyesti, otin urheilujuomat 20 minuutin välein ja niin aika kului lähelle kolmeen tuntiin. Olin omassa juoksukuplassani ja olin kotona. Joku kävi aina välillä käännähtämässä luonani, joku pyöritteli päätään ja minä sen kuin nautin vaan. 

     On hassua miten luontevasti juoksu taas sulautui kaikkeen. Ehkä se on niin osa minua ettei sitä edes huomaa miten minä sen juoksuni sulautan päiviini ja salakuljetan erinäisiin paikkoihin. No en minä sitä salakuljeta, ylpeästi esitän kuitenkin. Toki kolmen tunnin matolla juoksu ehkä näkyy päivässä paremmin kuin lyhyet vetotreenin mutta se miten treenin rytmittää päivän kulkuun ratkaisee paljon. 

Juoksu vietti Juhannusta ja niin vietin minäkin. On kivaa olla taas työpäivissä kiinni, muistella punamurskeella etenemistä. Tarkistaa taas tämän päivän harjoitusohjelmaa olemalla minä tässä päivässä. Tietää miten kivaa on kun elokuu vihdoin koittaa ja pääsen lomalla. Silloin myös  juostaan Maraton, jos juostaan, sinne on nyt kuitenkin katseeni. Teen taas sitä henkistä valmistautumista ihan sen oikean treeninkin lisäksi. Eilen hierojalla, tänään lepopäivä ja huomenna taas juostaan. 

       Pojan ollessa harjoituksissa, en juokse sillä aikaa vaan istun helteen lämmössä nurmikolla, katselen ja luen. Aurinko menee pilveen ja tuuli yltyy, tuleekohan kohta ukkonen. 

       Harjoittelu jatkuu, alustana asfaltti ja rata, ehkä joku lyhyt maastokin. Matolle tarpeen mukaan. Heinäkuun ratakymppi tulee kuitenkin melko pian, niin yritän kyllä rataa kierrellä taas vähän enemmän. Tällä vkolla mennään kevyttä viikkoa ja tuntuu taas ihan oudolta miten väljää harjoittelussa on mutta hyvä niin. On myös kivaa että tuntuu kevyeltä, niinhän sitä kuuluukin. Ja yleensä... voi miten wau, juoksu rullaa kevyen viikon jälkeen.

..... Lennä lennä Kesäkerttu... punamurskeelta helteisten päivien harjoituksiin....🐞