Saul SM Hallit 2026....🐞

 

                  Omalta osaltani katse kohti Saul SM Halleja  oli asetettu jo viime syksynä. Rataharjoituksia pääsin tekemään espanjan ulkoradoilla vielä marraskuussa ja kotiin paluun  jälkeen hallikauden harjoittelun oli tarkoitus olla hyvin käynnissä. Flunssa, selkävaiva, polvitaipeen venähdys ja viime hetken vatsatauti raastoivat mieltä ja välillä ilo juoksuun hiipui lähes täysin. Olin jännittänyt pääsenkö starttaamaan lainkaan ja halliharjoittelu oli melko rikkonaista. Lopulta Liikuntamylly toivotti tervetulleeksi ja yritin nauttia joka hetken kaikkine odotuksineen ja jäähdyttelyineen niin hyvin kuin voin. 

    Sisään tulon jälkeen tein oman leirini lämmittely alueen seinustalla oleville patjoille. Meitä urheilijoita oli siellä vieri vieressä ja heti löytyi juttukaveria. Olin tullut paikalle kolme tuntia ennen oman lajini alkua. Sain pojalta kyydin ja oli kivaa päästä katseleman käynnissä olevia suorituksia veryttelyalueen vieressä olevalla radalla. 

    Olin noutanut kisanumeron, tehnyt kierroksen alueella ja tarkastanut mitä tapahtuu missäkin paikassa. Calling oli leirini välittömässä läheisyydessä, joten sinne oli helppo siirtyä oikeaan aikaan.

 

    Aika, jota alkuun oli paljon, hurahti ihan hetkessä. Ajoitin lämmittelyn niin että veryttelyn lopussa starttiin olisi aikaa n. tunti. Lämmittelyssä juoksin alkuun palloilualueen lattiaa ympäri kilometrin verran, sekaan koordinaatioita, muutamia hyppyjä ja reippaita ulkolaidan mittaisia vetoja. Kun kroppa oli herännyt, juoksin kevyttä hölkkää vielä kilometrin verran. Hyvä tunne kropassa, ainoana mietin etten ärsytä melko hyvin parantunutta polvitaivettani uudestaan.

  Jäljellä oleva aika ennen Callingiin siirtymistä oli oikeinkin sopiva.  Seurasin kisoja ja pidin itseni aina välillä pienessä liikkeessä. Pyrin välttämään paikallaan istumista vaikka hetken katsomon penkeillä olinkin. 

Yllättävän rauhallisesti suhtauduin kisaan osallistumiseen. Ajattelin että hyvin ne vauhdit ovat tallessa jos vain keskityn tekemiseen. Oma matkani 1500m on niin lyhyt suoritus ettei siinä kovin paljoa voi korjailla vaikka helpompi siinä taktikoida  on kuin kasilla. 

      Callingissa vältin myös istumisen, aika tuntui pitkältä ja ihme kumma, huomasin ettei sillä hetkellä  juuri tehnyt mieli jutella. Halusin keskittyä ja imeä kisan tapahtumia itseeni. 

       Vihdoin odottelu loppui ja  juoksijat ohjattiin lähtöön ja ratajaot luettiin ääneen. Sain paikkani ulkoradalta ja samassa mietin taktiikkani. Kun kuulutettiin paikoillenne, tunsin aivan suunnattoman jännityksen, niin kovan sellaisen että koko kroppa oli yhtäkkiä kuin rautakanki. Ajattelin, ei juma, nyt ei tule mitään.  Sydän pomppasi kurkkuun ja tuntui että tukehdun. Koskaan  aiemmin ei mitään sellaista ole tapahtunut missään startissa tai tilanteessa yleensä.  Samassa kuuluu starttipyssyn pam... kiihdytän lujaa heti toisena sisäradalle. Kroppa toimi sittenkin. Reippaan alun jälkeen tasasin vauhdin ja tunnustelin. Kello ei ollut käynnissä, juoksin täysin kroppani tuntemuksella. Eikä siinä kyllä kelloa todellakaan katsottaisi.  Vauhdin tasoittaessani ajattelin juoksevani siellä vitosen tuntumassa, mikä on minulle ihan reipasta menoa. Juoksu tuntui vahvalta, mutta toki raastolla menin. Ajattelin että keskityn tasaiseen juoksuun ja kiihdytän kun kello kohdallani kilkittää viimeiselle kierrokselle.  Kisaa johtavan  kohdalla kello kilkkasi kyllä. Olin  niin keskittynyt  juoksemiseen että luulin jäljellä olevan vielä kierroksen, mutta kun maalisuoralla tajusin että juoksenkin  viimeistä kierrosta, kiihdytys jäi siinä vaiheessa lyhyeksi. Maaliin juoksin sarjani kakkosena, n.15 sekuntia hitaammin kuin vuosi sitten Tampereella. Viitoista sek tuntui paljolta, mutta ehkä se oli sitä pykälän verran  varaa jota kropassa tuntui  vielä hyvin olevan.  Maalissa toki  mietin heti mahdollisia syitäkin, vuosi sitten juoksin piikkareilla, rata oli ei-kaarrettu ja verotti kai rikkonainen valmistautuminenkin. Ainahan sitä haluaa parempia aikoja juosta, niitähän on kivaa tavoitella. Joku sanoo, ei tämä niin vakavaa ole, ei olekaan mutta silti  haluan taistella kanssani joka kerta.  Ärsyttää hävitä itselle omassa juoksussa.

      Analyysiä tehdessäni, totesin että kyllä kaarrejuoksu on itselleni hitaampaa ja kyllä vähän varoinkin. Polvitaive vähän muistutti kaarteessa mutta niin se oireili Keravankin kaarretulla. Tasaisella hyvinkin ok. Hieman jäi harmittamaan se että kropassa tuntui selkeästi olevan vielä varaa kiristää vauhtia. Joka tapauksessa sain pidettyä vauhdin melko tasaisena koko juoksun ajan. Hyvä ja minulle vahvan tuntuinen juoksu. Keskivauhti lähelle vitosta on minulle hyvää kisavauhtia. Se että olen aloittanut vauhtikestävyysharjoittelut vasta viiskymppisenä on mielestäni ihme että kykenen näinkin reippaaseen juoksuun. Loppuaika 7:46;26 tyydytti kyllä. 

     Mielessäni mietin että joskus olisi jännä keskittyä vain keskimatkoihin. Miten harjoittelu muuttuisi jos päättäisinkin siirtyä maraton harjoittelusta pois. Olisi mielenkiintoista katsoa mitä ihmettä se kroppa tuumaisi mutta toki pääkin. Välillä mietin että tasainen maratonvauhti on melko tylsää. Tai ehkä ei , jos olisi rahkeita juosta reippaammin koko matka.   Ja lopulta, sehän juoksussa niin mielenkiintoista onkin, matkojen ja vauhtien vaihtelut, vielä kun voisi kokeilla aitojakin. Tämän olen muuten tainnut sanoa ennenkin. Mutta joo, nämä keskimatkat tekevät kivat piristykset maratonharjoitteluun.

Ennen palkintojen jakoa tein rauhallisen hölkän lämmittelyaluetta ympäri kiertäen. Kello oli alkuun kiinni mutta vartin siellä suunnilleen  kevyesti juoksentelin. Halli ilma jälkiyskitti jonkin verran mutta kroppa rauhoittui pikkuhiljaa kivasti. 

     Kyytiä odotellessa katselin vielä viestien palkintojen jakoa ja juttelin uusien tuttavuuksien kanssa. Olin tavannut kisa alueella tuttuja mutta tällä kertaa tutustunut yllättävän moneen uuteen tuttavuuteen. Jutellut kevyesti juoksusta  ja herkässä aiheessa syvällisempään omaishoitoon.  Kun liikkuu yksin ei mukana ole ryhmän tuomaa tukea ja seuraa. Se seura ja tuki löytyy ympäriltä ja on hyvin paljon itsestä kiinni. Oman juoksuseurani muut urheilijat olisivat suorituksissaan vasta sunnuntaina. 

 Olin ilmoittautunut myös sunnuntaina juostavaan 3000m kisaan. Ajattelin miten kivaa kun meitä on useampi HyJulainen saman päivän starteissa. Tein kuitenkin  lauantain juoksun jälkeen päätöksen etten juokse kolmetonnista kaarretulla radalla. Polvitaive alkaa olemaan niin hyvä etten halua ärsyttää sitä tässä vaiheessa. Antaa parantua loppuun rauhassa. 

Saul SM Hallit oli sittenkin onnistunut veto. Sain juosta raasto kurkussa ja jännittää hetkessä. Uskalsin lähteä matkaan epävarmallakin hetkellä. Ei ole kyse pelkästään kilpailusta. Hallikausi kokonaisuudessaan on yksi pala harjoituskautta. Se muuttaa kivan vaihtelevalla tavalla maratonharjoittelua ja juoksuvuoden kulkua. Toivon että juoksuvuosia voisi olla vielä paljonkin edessä. Iloitsin siitä että pari viikkoa sitten surkeasti juostu Maantie Cupin herätti juoksuilon takaisin, halleissa nautin juoksemisesta ja veryttelyssä sanoin ääneen...

... tätä mun kuuluu saada tehdä...

...Lennä Lennä Kesäkerttu...lennä hallikauden kautta...lennä juoksuvuoden kohta kääntyvään kevääseen... lennä ihmeessä ...lisää keskimatkoillekin...🐞