Vietin taas viikon Vuokatin ihanissa lomafiiliksissä. Mun lempipaikka, minne on aina niin kiva palata, vuodesta toiseen ja sinne palaan taas, viimeistään ensi syksynä.
Harjoitusohjelma kulki taas mukana ja kirjat sai rentoutumaan illan rauhalliseen hetkeen. Lukiessani Oskari Saaren kirjoittamaa kirjaa Aki Hintsan taistelusta haimasyöpää vastaan, Tänään Olen Elossa sai minut useaan kertaan pohtimaan sitä mitä minä haluan. Mihin minä kykenen. Mikä on älytöntä, mikä ei.
Loma viikon aikana tein kaikki harjoitusohjelman mukaiset treenit, hieman tuli ylimääräisiä kilometrejä mutta ne kertyivät lähinnä koiran pissatusjuoksuista, 1-2 kilometriä per kerta. Toki olisinhan voinut ne kävelläkin. Ajattelin lumituiskussa ääneen "ihana olla täällä taas, tätä minä haluan tehdä " ja katselin kuinka askel irtosi alustasta ja laskeutui siihen taas.
Sunnuntain kohdalle oli harjoitusohjelmaan merkattu 18 kilometrin mittainen rauhallinen lenkki. Sunnuntaina oli kuitenkin kaikkea muuta puuhaa ja ajattelin etten ole niin hirvittävän orjallinen, tartun siihen hetkeen mikä nyt on ja jatkan sitten siitä mihin jäin. Sunnuntaina tein vain muutaman kilometrin maiseman katselun.
Viikon aikana Vuokatissa oli melko vaihtelevat kelit. Reilusta pakkasesta pikkupakkaseen. Oli selkeää aurinkoa ja tuulista ja tuiskua. Usein raskas alusta sillä uutta lunta sateli melkein joka päivä ja jouduin juoksemaan puoliauraamatonta.
Yritin joka päivä vähän vaihtaa reittiä. Talvisin toki on vähän harmi että kaikki ulkoilureitit ovat lumella. No jokatapauksessa kevyenliikenteen väyliä juosten sain ihan mukavaa vaihtelua juoksuun.
Tänä vuonna jätin molemmat suksenikin kotiin sillä viime reissulla kävin hiihtämässä vain pari lyhyttä lenkkiä. Näin oli mielestäni ihan hyvä sillä halusin liikkuessani keskittyä eniten juoksuun. Laskettelemassa tuli käytyä ja se oli mukavan leppoisaa niissä helpoimmissa mäissä ja sai nauttia talven tuntua ja välillä vähän vauhdinkin.
Sain tavallaan vähän niinkuin huomaamatta muilta tehtyä omat harjoitukset ja sitten liityin muiden mukaan päivän touhuihin. Laskettelua, ammuntaa, keilausta, pelejä, pelejä, pelejä, lumipeuhua ja takkatulta. Käytiin myös kannattamassa paikallisia matkailualan yrityksiä ja syömässä vohveleita Wanhalla Asemalla. Ja toki ihan vaan paikallaan oloa, nauttien myös levosta. On ihanaa vaan olla.
Juoksuhetket otan omanani ja toki ihan vakavasti treeninä kohti seuraavaa ja seuraavia. Juoksin Katin-Kullan lähistöllä olevat kaikki tienpätkät. Suuntasin Sotkamoa kohti ja käännyin sieltä sitten rinteille ja kohti Vuokatti Areenaa. Melkein joka Vuokatti reissullani olen juossut Sotkamoon ja takaisin. Matkan varrella oleva vesistö pistää aina ihailemaan ja muistan miten ensimmäisellä Vuokatti reissullani 2003 pyöräiltiin sinne poikien kanssa munkille ja takaisin. Tuliketun pihassa tuntuu kuin vuosikymmenet kelautuisivat pikana taaksepäin.
Naapurivaaraan on Vuokatista reilu viisi kilometriä. Se on myös ollut juoksureittini useamman kerran. Tosin ei se mitään erikoista maisematietä ole ja osan matkaa joutuu juoksemaan asfalttitien vartta jossa kulkee jonkin verran rekkoja. Tosin pääsee kyllä luontopolkuakin mutta sitä en loppuosuudelta itse ole mennyt. Lähistöllä olevan museotienpätkän kyllä mutta se oli hyvin lyhyt.
Vaikka asfalttitien pätkää joutuukin menemään niin liikenne siinä ei kuitenkaan ole mitenkään kova ja sitten kun pääsee kääntymään Naapurivaaraan johtavalle tielle tulee mukaan maalais hiljaisuus ja pari loppukilometriä on kivaa nousua vaaran päälle saakka. Se vaan on jonkinlainen etappi ja aina on kiva lähteä jotain etappia kohti. Tällä kertaa taivalsin sen tuulessa ja pienessä lumisateessa.
Oltiin aamupäivän puolella ja silti kivan hämyisässä tunnelmassa. Oli hiljaista ja sain juosta vain oman juoksuni kanssa, tosin Rani mukana vyöllä ja niin nautti sekin.
Silloin kun juoksen koiran vyöllä yritän lähteä hieman kauemmas asutusalueesta ja lomakylässä on niin paljon toisia koiria että juohevammin pääsen etenemään kun lähden hieman väljemmille alueille. Ja se myös rauhoittaa.
Tuollaista pitkää hiljaista suoraa on niin itsensä kanssa ja pohtii kaikenlaista. Menee siinä hetkessä eteenpäin ja silloin se on tärkeintä. Ja lopulta huomaa miten nopeasti se hetki kului. Kääntöpaikalla voi miettiä miten puolivälissä on vai onko sittenkään. Lopetanko aikaisemmin vai jatkanko matkaani aina vaan.
Oskari Saaren -Aki Hintsa -Tänään Olen Elossa -Kuolevan Miehen Päiväkirja kirjassa puhutaan hetkestä ja siitä mikä on siinä hetkessä tärkeintä.... Kirjaa lukiessani pohdin kovasti samalla omaa juoksuharrastustani ja sitä minkä merkityksen se itselle antaa. Se on tämän hetkistä minua ja sen kanssa on kiva olla.
Juoksemalla on kiva lähteä tutkimaan uusia paikkoja ja pääsee ehkä näkemään paikkoja minne ei autolla tai muulla kulkuvälineellä pääse lainkaan.
Kirja saa myös pohtimaan sitä miten kiitollinen saa olla kun on terve, ainakin tänään, olenko myös huomenna, sitä en voi tietää. On kuitenkin hyvä asettaa tavoitteita, se antaa toivoa tulevaan, minä asetan tavoitteen juosta ultrani, se auttaa uskomaan että juoksen vielä silloinkin. Myös Hintsa asetti tavoitteita, sai toivomaan ja uskomaan.
Vuosien varrella olen Vuokatissakin vain lähtenyt tutkimaan paikkoja. Jonkin verran katsonut karttaa ja miettinyt mitä missäkin on. Nykyään osaan jo kilometreissä arvioida minkä harjoituksen suoritan missäkin. Toki edes takaisin juoksu on aina helpointa mutta se on mielestäni tylsempää kuin esimerkiksi kehän kiertäminen. Nautin kun voin lomalla viedä juoksuni jos minnekin ja Vuokatissa on siihen niin hyvät mahdollisuudet ja oli lähellä etten yhtenä tuulisena, lumisena päivänä mennyt matolle juoksemaan. No jätin väliin kuitenkin sillä halusin olla ulkona. Voimaharjoittelu treenin kävin kyllä tekemässä Katin-Kullan kuntosalilla. Sinne oli kiva hölkkäillä kilometrin verran ja takaisin.
Nyt on taas kivaa palata arjen kimppuun, oltiin kaikki viikkoon tyytyväiset. Ja kyllä voi sanoa miten hyvää lomaviikko teki kun on tullut tehtyä paljon töitä. Pääsin irrottautumaan täysin omasta ammattiroolistani ja sain olla juokseva minä. Oli ihanaa rauhoittua kirjaa lukiessa, olla miettimättä kellon aikaa, nostaa jalat ylös ja olla vaan.
..... Lennä lennä Kesäkerttu.... Vuokatin lumisilta reiteiltä taas siihen tuttuun arkiseen..... 🐞
Kommentit