Harjoitusareenani...🐞

 

             Olen pohtinut usein sitä millainen merkitys harjoittelussa on sillä, missä ja millaisilla alustoilla harjoittelen. Ja kyllä täytyy sanoa että on ollut kivaa ottaa juoksu mukaan ja viedä se eri paikkoihin. Tällä viikolla ollaankin tutuissa kotoisissa maisemissa ja pääsen tallentamaan blogipäiväkirjaani ihan ne arkisimmat areenani. Areenat esittely alkaakin maanantain  Lepopäivästä, joka saa silmukat pomppimaan ja tarinan elämään. 

       Lepopäivän ensitunnit on työpäivän täyttämää mutta lopun vietän rauhallista aikaa vain nauttien. Toritavarat on toimitettu postiin, haettu HartSportin energianamuja tuleviin pitkiin. Sukan varsi odottaa jatkamaan, äänikirja on ladattuna mutta silti on kivaa käännellä niitä ihan oikeita ja aitoja sivuja. Lepopäivän areena on kotona, ihanaa kaatua nojatuoliin, kuunnella, kutoa ja lukeakin. 

Tiistaina sain siirtyä lepoareenalta oikein treeniareenoille. Areena aukeaa kuivuvana soratienä joka ohittaa pajunkissoin koristellun joenvarsi näkymän. Soratie vaihtuu autiolta näyttävälle metsätielle jossa lumimassat hönkivät vielä kylmää ja muistuttavat siitä... vielä ei ole kesä. Metsätien pätkä saa nauttimaan luonnon läheisyydestä ja tunnen kuinka kovin hengitän metsän tuoksua. 

    Metsätieltä takaisin soratielle saa ajattelemaan miten lähellä kaupunki on. Soratie yhtyy asfaltille jonka halkeileva pinta tuo mieleen ihmisen elinkaaren. Lopulta paluu asfaltilta soralle, muistuttaa juuri yli lentäneiden joutsenten lennosta. 

    Keskiviikon areenan aloittaa hieman alas päin laskeva soratie joka aikaisen aamun usvassa heiluttaa tienvarsi heinäänsä, viime vuodelta kuivahtanutta. Metsätie ja sitä reunustamat kuuset kutsuvat kuin uteliaan luolaansa. Kuusi ryhdistää oloaan ja kumartaa latvaansa huomeneksi. ... Huomenta... sanon hiljaa, ohitan metsän arvokkaat ja matkaan eteenpäin. 

                     Aamu-usva tuo mukanaan maagisuuden. Hiljaisuus saa höristämään korvia. Jokin siellä syvän ojan toisella puolella, taitaa katsella juoksijaa. Usva uinuu pellon jos toisenkin yllä ja kun käännyn sinne sakeimpaan, pomppaa sieltä kolme valkoista takamusta näkyviin. Tanssivat samaan tahtii aina vain kauemmas ja kauemmas. Peuran siluetti jää elämään hetkeksi, mikä on juoksijan juoksennella. 

Ja kun juoksijan päivä on päässyt iltaan on toisena areenana asfalttia. Hiekoitushiekan koristama alusta joka saa välillä hakemaan sitä tasaisempaa. Hiekka rapisee koko areenan aluella. Hiekoitushiekan rapinassa juoksijajoukko etenee iloisesti jutellen ja kun viimeinen mäki on saavutettu, tie johtaa lasketellen edessä aukeavalle parkkipaikalle. Koulu ehkä kohottaa katsettaan, ovathan nuo tulleet tänne ennenkin. 

      Torstaina laskeuduin alakertaan. Kuljin talvisäilössä olleiden kesäkalusteiden ohi ja ajattelin milloinkahan on aika asettaa ne pihalle. Ovi hieman narahtaa mutta alakerta on muuten hiljainen. 

        Betonilattia antaa tilaa aloittaa. Hyllylle järjestetyt välineet nököttävät nätisti odottamassa. Juoksumatto seisoo taitettuna, eikä se tule olemaan tänään käytössä lainkaan. Yläkerrasta kantautuu ääniä jotka vähitellen häviävät käynnissä olevan musiikin rytmiin. Harjoitus on alkanut ja areenan esirippu on korkealla. 

                  Perjantain aareena kutsuu aamulla,  sillä tapaan minulle tärkeän lapsuuden ystävän sitten 38 vuoteen. Kun vielä hieman vanhan lumen peiton alla oleva peltotie vie minua eteen päin, muistelen samalla  aikaa, meitä kurahousuissa. Välillä nurmikolla painimassa. 

Tuolta vanhalta lumelta on matkaa vain parisataametriä missä vanha aitta kurkkaa kuusikosta. Tie on kuivaa ja pehmeästi jalka astuu alustaan. 

 

Ojat lorisevat sulaneen lumen vettä, Naava käy vauhdissa kahlaamassa mutta havahtuu ylitse lentäviin joutseniin. Ne ovat täällä aina tähän aikaan vuodesta, aina parittain, joskus joku yksinäinen on lentänyt yli huutaen. 

Lauantain lepopäivän areenaksi 

Olen lastenlasteni luona. Juoksu lepää hetken hiljaa ja kun päivä Turussa kulkee iltapäivään ovat Hurjapäät ollet ratissa ja me Finnkinon   areenalla. 

       Sunnuntaina areena aukeaa kotiovelta. Sora rapisee tossun alla. Kun kaarran oikealle,huomaan miten puhtaaksi asfaltin pinta on harjattu. Voin katsella eteenpäin niin pitkälle kun katse riittää eikä hiekoitushiekka täytä pintaa sielläkään. Kuljen eteenpäin ylittäen joen jonka vesi on korkealla. Vanhuslumi koristaa vielä ojan reunaa eteenpäin siitäkin.

 Saavun  mäen alle, mäen jonka kanssa olen kohdannut niin monia kertoja ennenkin. Mäki kertoo päivän vireeni, aivan alkuaskeleilla voin tietää tunteeni tulevan mäen laella. 

Jatkan ohittaen taajamaksi muutettua metsikköä. Männyt huojuvat hiukkasen, nyt kivikko koristaa reitin alkua ja viettelevä mutka saa jatkamaan innolla. 

         Minun harjoitusareenani muuttuvat mukanani. Joskus ne ovat tässä aivan lähellä mutta toisinaan voin löytää jostain hyvinkin kaukaa. Joskus unohdun harjoittelemaan aina vain samalla areenalla ja kun havahdun sen huomamaan, vien juoksuni taas jonnekin muualle ja yritän saada vaihtelun taas jatkumaan. 

Minun areenani ovat minulle mahdollisuus omanlaiseen näytökseensä. Käsikirjoitus ja vuoropuhelut on joskus harjoiteltu, toisinaan voin improvisoida kaiken. 

Annetaan vain aiheeksi Juoksu ... niin minä esitän sinulle näytelmäni... 

En tiedä, onko siinä komiikkaa vai draamaa mutta tositapahtumiin se perustuu kuitenkin. 

....Lennä lennä Kesäkerttu... lennä esiripun alta juoksevan näytelmän ensi iltaan...🐞