Joensuu Night Run 12 h rataultra.... 🐞

 

                                   Joensuu Night Run 12 h rataultra oli kisa jota olin odottanut kaksi vuotta. Viime vuonna jouduin jättämään kisan väliin tapaturmaisen jalkaterävamman vuoksi. Ensimmäisen kerran juoksin Joensuussa kaksi vuotta sitten ja juostessani päätin etten enää koskaan lähde tällaiseen kisaan vaikka todellisuudessa tiesin että lähden kuitenkin. 

               Olin todella jännittynyt vaikka alla oli hyvä valmistautuminen ja melko terveenä olin säilynyt koko treenivuoden. Kaikki matkustamisen alku sähellykset kertoivat että nyt ajatus kulkee nopeampaa kuin itse toiminta. Väärän lipun osto lähibussiin, kaukojunassa istuin väärällä paikalla ja kiven kovaan väitin sitä omakseni. Kuohuovat cocicset sain kasvoilleni junakansan nähden ja silloin sanoin itselleni että nyt rauhoitu. 

Kilpailu käytiin lauantai 19.11 -  sunnuntai 20.11.2022 

klo 20.00-8.00 välisenä aikana Joensuu Areenalla

Tikkurilan asema

                    Matkustin Joensuuhun jo perjantaina samaan tapaan kuin kaksi vuotta sitten. Halusin päästä aloilleni rauhoittumaan ja keskityin vain lepäämiseen. Mitään sen kummempia tankkauksia en viikolla tehnyt, söin normi ruokaa ehkä vähän enemmän kuin normaalisti, perjantaina ja lauantaina sitten normaali määrät. Hotellissa lueskelin, katselin tv:tä ja kirjoittelin. Valvoin hieman normaalia pidempään . Yöni nukuin ihan hyvin vaikka kello olikin siitä eri mieltä. 

                                                   

                             Lauantaina nautiskelin  aamupalan ihan rauhassa enkä pitänyt mitään kiirettä minnekään sillä eihän mitään kiirettä ollut. Mielikin oli jotenkin rauhoittunut  , ehkä se johtui siitä että matkustamisen aiheuttama oma kuormansa oli eilisessä. 

      Päätin lähteä pienelle kävelylle. Kaipasin raitista ilmaa eilisen junamatkan ja hotellissa vietetyn ajan jälkeen. Sää oli kivasti kirpeällä pienellä pakkasella, tuuli tuntui ytimissä ja mietin että miten täällä Joensuussa on aina niin kylmä. Olinko käynyt useinkin, no en, tasan kaksi kertaa marraskuussa, kaipa silloin voi olla kylmä. 

Joensuu Areena 

        Joensuu Areenalle päästyäni möykky pyörähti omituisesti sisälläni. Olin kai niin edellisen kerran muistoissani ja tavallaan kauhean innoissani siitä että olen taas täällä. Muistelin sitä tunnetta kun kaksi vuotta sitten kiersin rataa ja miltä tuntui kun 12 tuntia oli kulunut. En voinut yhtään tietää mikä tulisi olemaan tulevan yön kokemukseni, se on vain elettävä sillä hetkellä kun siinä hetkessä ollaan.                       Kävelin kuitenkin hyvin rauhallisin mielin takaisin hotellille, olemaan ja odottamaan. Koitin ottaa pienet päiväunet, pimensin huoneenkin mutta eihän se uni tullut.

             Ennen kisan alkua aikaa oli ollut ihan valtavasti ja tuo valtava aika kulunut ihan hujauksessa. Varusteet oli tarkastettu moneen kertaan ja kassissa oli kahdet kisakengät, kahdet sukat, geelit, marmeladit, elektrolyyttijuomat, lämmintä vaatetta ajatellen aamuyön tunteja  ja toppavaatetusta paluumatkaa varten. 

Oli siellä varmasti paljon muutakin ja niin minä lähdin hotellista laukku heiluen. Oli hienoa että nyt se kituuttava aika oli todella takana. Enää en voinut muuta kuin mennä eteen päin. 

                            Olin kisapaikalla noin tunti ennen starttia. Paljon oli jo kisaajia paikalla ja huoltopöydät täyttyneet. Ihana juoksun ja jännityksen kuhina ilmassa. Sain kisanumeroni ja kisamuiston käteeni ja lähdin valmistautumaan. No ei siinä sen kummempia valmistautumisia ollut. Päällysvaatteet pois ja kisakenkää jalkaan. 

📷Teemu Vartiainen

📷Teemu Vartiainen

                                  Oli taas niin  kivaa tavata tuttuja ja tutustua uusiin juoksijoihin. Odotteluaika kului nopeasti ja nautin valtavasti siitä että olin kuplan alla jossa sää oli aivan ihanteellinen yön juoksuun. Toki siinä samassa toivoin itselleni parasta. Ja ei sitä ultrajuoksussa oikeastaan muuta voikaan. Vaikka olisin kuinka hyvin harjoitellut, palautunut ja tehnyt kaiken niin kuin pitää niin silti matkalla voi tapahtua ihan mitä vaan. Se  vain kuuluu tähän lajiin. Vaikka olo olisi kuinka hyvä ja olen voimissasi, kaikki voi muuttua hetkessä. 

                              Startissa olin juoksija joukon hännillä. Olin tehnyt mielessäni vain muutamat suunnitelmat.  Tärkeimpänä ehkä pidin sitä että juoksen 20 minuutin etapeissa, en suunnitelle yhtään pidemmälle. Tätä etappijuoksua olin tehnyt jo toista vuotta omissa pitkän lenkin harjoituksissani ja olin kokenut sen hyväksi. Urheilujuoma kahdenkymmenen minuutin välein. Puolen tunnin välein otin palan marmeladia, kerran tunnissa energiageeli ja  kolmen tunnin välein olin laskenut että tarvitsen lisäksi noin 150-200  kcal energiaa. 

 

                                 Kaksitoista tuntia on pitkä aika ja siinä ei hätiköidä. Minun piti vain keskittyä meneillään olevaan hetkeen. Olin päättänyt olla seuraamatta tulostaulua, sillä niin hitaasti siinä kilometrit kertyivät. Minulle oli ihan sama olinko edennyt  5 kilometriä vai kahdeksan. Ensimmäiset kuusituntia juoksin vain omaa kehoani kuunnellen, välillä seurasin sykkeen kellosta vaikka senkin kyllä tiesin omasta olostani. Melko alussa tuli hieman röyhdyttävä olo ja melko kova virtsahätä. Ajattelin että nyt juon kyllä ihan liian isoja määriä ja tästä eteenpäin olin tarkkana siitä että juon vain juuri ja juuri puolikkaan mukillisen enkä yhtään enempää. Olin laskenut nestetarpeeni suhteessa liikuntaan ja lämpöön. Loppu tulos oli hyvä. 

                        Juoksin siis kaksikymmentä minuuttia kerrallaan ja juodessani kävelin järjestäjän huoltopöydältä viimeiselle roskikselle ja sitten taas juoksuun. Marmeladin otin puolen tunnin välein pöydältäni lennossa  ja geelin kerran tunnissa nopeasti jatkaen matkaani.  Olin ajatellut että kun viisikymppiä tulee täyteen niin lopun matkaa etenen juoksu-kävellen.                                                         Juoksu oli vielä kuuden tunnin kohdalla ihan kevyen tuntuista eikä mitään ihmeellistä vaivaa ollut. Jos tunsin pienen ällötyksen niin otin kiteen suolaa ja laitoin sen huulen alle sulamaan. Tämä auttoi ja arvasin että se johtui suolan puutteesta kun tunsin karhean suolakerroksen kasvoillani. 

                Kuuden tunnin kohdalla otin elektrolyyttijuomani ja laitoin  omat kuulokkeet korviini. Järjestäjän puolesta tuli hyvää musiikkia koko ajan mutta tiesin että väsyttäviä tunteja olisi vielä edessä. Halusin säästää omia voimiani niin paljon kuin mahdollista ja vain keskittyä. Musiikkini vei minut omaan maailmaani vaikka kuulinkin ympärillä olevia ja joitain jutustelujakin siinä tuli vaihdettua. Sain valtavasti voimaa siitä että kuvittelin tutun kappaleen soidessa juoksevani Torreviejan aallonmurtajalla sinisen meren ympäröimänä. Toisella hetkellä olin viime talven pitkällä lenkilläni tai juoksin määräviikkoni keskiviikon toista harjoitusta. Olin myös muisteluissani  tekemässä yövuoroa osastolla, valvomassa 20 potilaan kanssa, hakemassa juuri leikattuja osastolle, vastaamassa yksin soiviin kelloihin ja juoksemalla käytävää edes takaisin aamuun saakka. Tällä tavalla sain mukamas "tekemistä"  ja ajankulku unohtui ihan kokonaan. Ja ne olivat yön huippuhetkiä kun juoksusuuntaa vaihdettiin kolmen tunnin välein. Miten hassua kuinka paljon sitä suunnan vaihtoa jossain kohtaa odottikin. 

                    Juoksu sujui yhdeksään tuntiin asti ihan hyvin. En ollut aloittanut viiden kympin jälkeen juoksu-kävelyä vaan etenin edelleen samalla taktiikalla kuin alussa. Jonkin aikaa jalkoja oli vaivannut aivan kuin sukka olisi rutussa kengissä ja hiersi. Mietin pitkään otanko varakengät vai sinnittelenkö vain. Päätin vaihtaa kengät ja samalla sukat. Sukkia vaihtaessani huomasin ettei kyse ollut sukan rutusta vaan rakoista pikkuvarpaissa. Olin tehnyt täydellisen emävirheen ja laittanut aivan uudet sukat ensimmäistä kertaa jalkaan jotka olivat huomattavasti paksummat joita olin kisakengissäni käyttänyt. Toki ne olivat sen ensimmäiset yhdeksän tuntia kivan pehmeät. Juoksin varakengilläni kierroksen ja totesin ettei ollenkaan hyvä. Jalat olivat sen verran turvoksissa että päätin vaihtaa alkuperäiset ja juoksin rakkojeni kanssa. Askeltaessa yritin aina vähän vaihtaa jalkaterän asentoa ettei  kipu koko ajan tunnu samanlaiselta. Oli kuitenkin vielä kolme tuntia edessä.

📷Teemu Vartiainen

                  Juoksu sujui toisella puoliskolla ihan hyvin. Tosin vauhti oli hidastunut n. 20 sekunnin molemmin puolin. Aamuyöllä diureesi käynnistyi kai luonnolliseen tapaan ja jouduin käymään wc:ssä pis pis pissailemassa aika usein. Kaikki syömiset ja tankkaukset olin jatkanut samaan tapaan koko yön. En uskaltanut tehdä siinä mitään muutosta ettei vatsa menisi sekaisin. Kahden viimeisen tunnin aikana ensin tavoitteeni oli rikkoa edellisen 12 h juoksuni tulos joka oli 78,7 km. Ja kun tämä oli täynnä halusin sen 80 km rikki. Ajattelin että kun se täyttyy niin jäljellä olevat minuutit kävelen tai ainakin juoksu-kävelen. 

       Jostain ihmeestä sitä vielä sain halua jatkaa rauhallista juoksuani. Viimeisillä kierroksilla lopetin tulostaulun katselun ja keskityin jokaiseen askeleeseen. Ja kun viimeisiä minuutteja kuulutettiin niin ihmeen vimmalla sitä vielä halusi kiristää vauhtia. Ihan järjettömän merkityksetöntä mutta niin luonnollinen reaktio ja aivan ihanaa saada tietää pääsevänsä kohta maaliin. 

              Olin saanut juosta hyvän rauhallisen juoksuni. Tulos 83,3 km oli tällä kertaa lähes viisi kilometriä parempi kuin edellisellä kerralla.  Olin ihan hirvittävän liikuttunut. Kyyneleet nousivat silmiini ja vielä kun olin könkännyt kävellen hotellihuoneeseeni, istuin onnellisena tuoliin ja kyyneleet vain valuivat vanana. Olin juoksija ja huoltaja. Itse kannoin kamppeeni ja ajattelin että voi kun olisi ollut joku jolle olisi voinut edes vähän valittaa. Kisakavereilta sain vertaistukea ja miten kivaa oli nauttia juoksijoiden kanssa saapuneesta aamusta. 

            Jäin vielä kilpailun jälkeen yhdeksi yöksi Joensuuhun ja palasin kotiin vasta maanantaina. Muistan miten järjetöntä oli pari vuotta sitten lähteä heti kotiin, valvoa yli vuorokausi ja mennä seuraavana aamuna töihin. Halusin että palautuminen lähtee heti käyntiin. Vaikken päivällä osannutkaan kierrosteni vuoksi nukkua, niin sain vain olla aloillani. 

                       Matka Rossoon oli niin könyttävä että sinne selvisin hyvin. Se oli ainut asia suihkun lisäksi mitä koko sunnuntai päivän aikana tein. Ja kun olin nukkunut seuraavan yö hyvin oli kivaa matkustaa kotiin. Junassa huomasin että nyt on kaikki hyvin kun pystyin lukemaan  kirjaani. 

           Kotiin lähtiessäni ajatus oli jo muuttunut kun yöllä mietin etten enää juoksisi ultria. Vaikka yö oli ollut  minulle helppo enkä voinut lainkaan puhua mistään selviämisestä tai taistelusta. Onni oli ollut tällä kertaa kanssani. Sain aikaiseksi tasaisen rauhallisen juoksun ilman suurempia ongelmia. Olin silti  ajatellut keskittyväni tästä eteen päin lyhyemmille matkoille. Mutta katsotaan nyt sitten miten tästä jatkossa etenen. Intohimo elää edelleen ja kun päätökseni teen, teen sen nopeasti ja tunteella, kuten aina. En ole varmasti koskaan elämässäni tehnyt yhtään ainoaa järjellä ratkaistavaa päätöstä vaan aina tunteella. 

.... Lennä lennä Kesäkerttu... lennä tunteissasi oikeastaan ihan minne vaan .... 🐞

Kiitos Ultrajuoksuseura Sisulle upeasta elämysyöstä. Niin hyvät ja toimivat järjestelyt ja ihana kannustus auttoi jaksamaan