Nyt kun harjoittelu oli lähtenyt taas käyntiin, oli tarkoitus ottaa mukaan myös omat aamuiset minilenkkini. Olin viime talvesta lähtien tehnyt aamuisia koiralenkkejä Naavan kanssa ja kun koiranpentu kasvoi, vaihdoin pikkuhiljaa kävelyt rauhalliseksi juoksuksi.
Olin tarkistanut valmentajan mielipiteen aamujuoksusta joka oli tosiaan aina korkeintaa kaksi kilometriä ennen töihin lähtöä. Tarkoitus oli vain siinä että koira pääsee vähän jaloittelemaan ja nuuskuttelemaan kiinnostavia jälkiä. Olen aikaisemmin kertonutkin miten hyvänä nämä aamujuoksuni olen kokenut. Kroppa aukeaa kivasti ja illan treeni on jotenkin ilmavampaa. Sain valmentajalla vinkin, nostaa minilenkin kestoa vielä muutamalla minuutilla.
Lepojaksoa viettäessäni olin jättänyt aamujuoksut pois ja maanantai aamuna peiton alla kuuntelin kuinka tuuli hakkasi puiden oksiin. Harjoitusohjelmassa illan treeni ja aamun oma minilenkki. Pyöriskelin sängyssä ja yritin keksiä tekosyytä siirtä lenkki huomiseen. Voisin vain käyttää koiran pikakävelyllä ja huristaa autolla töihin.
Minulla meni varmasti pukeutumiseen enemmän aikaa kuin itse minilenkkiin. Ajattelin että jäädyn kun tuuli kertasi aamun -12 astetta ihan riittävästi. Olin kuitenkin voittanut itseni ja päässyt taas aamujuoksun makuun. En tiedä oliko siinä paljon järkeä taistella tuulen kanssa mutta juoksu rullasi. Kroppa heräsi ja tuli ihan valtavan hyvä olo. Kaksikymmentä minuuttia rauhallista juoksua oli juuri se mitä minimissään minilenkillä juoksisin.
Maanantai iltana oli tarkoitus juosta kevyt 8km harjoitus. Otin juoksuvarusteet töihin mukaan ja välillä seurasin säätilannetta. Kun vihdoin sain työvuoroni loppuun päätin jäädä keskustaan harjoituksiin. Kävelin autolleni ja huomasin että tuuli navakasti ja höttölumi vähän lenteli mutta muuten näytti ihan hyvältä talvijuoksu keliltä. Pakkasta noin 11 astetta.
Olin laittanut jalkaani taas normijuoksukengät ja tiesin että lumella pärjään ilman nastoja. Sen verran lunta oli satanut ja uskoin ettei jäätymisiä alustassa ollut vielä ennättänyt tapahtua. Loppupäivän valo vielä vähän häämötti ja oli ihana lähteä rauhaksiin rauhalliseen treeniin.
Juoksu rullaili taas kivasti ja ensimmäinen kaksi kilometriä veryttelyä mentiin loivaa nousua joka aavistuksen tuntuu sykkeissä mutta muistuttaa myös minua siitä että oma ominaisuuteni on se että alkuun on lähdettävä aina todella rauhassa. Vähän sateli lunta mutta tuuli yltyi koko ajan. Kerran jo mietin että käännynkö takaisin ja teen harjoituksen loppuun lähellä parkkipaikkaa vaikka edes takaisin kilometrin pätkällä. Jatkoin kuitenkin matkaa sillä 8 km on lyhyt matka juosta.
Tuuli yltyi hurjaa vauhtia ja lumisade sakeni. Vedin hupun päähäni ja tiesin juoksevani talvimyrskyssä. Jalat hakivat alustaa kun kenkä pyörähti höttölumessa ja luulin sen olevan helpompaa. Askel korkeammalle, ei siinä muu auttanut.
Puskin menemään ylämäkeen ja välillä tuuli oli niin kova että se vain yksinkertaisesti pysäytti menon. Myrskylumi teki kipeää kasvoille ja pakkaslukemat kertaantuivat kropassani.
Reitillä oli tottakai hiljaista, vastaan ajeli vain pari autoa rauhallista vauhtia. Yksi koiran ulkoiluttajamies tuli vastaan ja vähän hymyili minut ohittaessaan. No mennään miten mennään loppuun saakka, turha oli luulla että tuuli tyyntyisi kun myrsky oli alkanut.
On jännää miten siinä juostessa ajatukset harhailivat viime kesän helle treeneihin ja hellemaratonille. Miten valtavat olosuhteiden vaihtelut suomessa on. Ei ole oikeastaan paljoakaan sellaista tasaista hyvää olosuhdetta. Tosin itseäni se ei haittaa, aikanaan hevostallilla ei voinut odottaa sitä hyvää olosuhdetta tai ratsastaa ja liikuttaa hevosia sisällä. Oli oltava varusteet kelille kuin kelille. Muistan miten kovilla pakkasilla liikutettiin hevoset, silloin istuttiin selässä ilman satulaa jotta sai lämpöä hevosesta. Tallityöt oli hoidettava ja hevoset ruokittava.
Talvimyrsky oli parhaimmillaan kun sain harjoitukseni loppuun. Yllättävän hyvin kaikki sujui ja sain alkaa putsaamaan lumen peittämää autoani. No täytyy kyllä sanoa että jos olisin tiennyt mihin suuntaan keli muuttuu ensimmäisten kilometrien aikana niin olisin hyvillä mielin juossut treenin kotona juoksumatolla. En tiedä kumpi olisi ollut itse treenaamisen kannalta järkevämpi. En kuitenkaan ajattele että pakko juosta myrskyssä, en todellakaan. Näin nyt vain kävi. Jäipähän siitä taas oma muistonsa ja voi mitä kaikkea siinä hölkötellessäni ajattelinkaan.
Myrsky laantui ja etelä-suomessa maisema oli niin kaunista kaikkialla. Ajattelin miten kivaa nyt on juosta ulkona kun tiet on aurattu eikä alusta ole jääkoppurainen. Pakkanen juuri sitä luokkaa mikä tekee talvijuoksusta ihan parhaan. Olin päässyt keskiviikkoon ja minun piti miettiä miten autoton pääsee töistä kotiin. Helpommin selviäisin juosten kuin bussilla jotka vain harvakseen kulkevat kotipaikalleni. Ja treeni oli myös keskiviikolle suunniteltu kevyt 8 km. Matkustaisinko odotuksineen pitkään ja tekisin treenin vielä sen jälkeen. Ei, päädyin työmatkajuoksuun, kevyen 8 km sijaan vähän lisää, kevyt 13 km.
Olin seurannut säätiedotteet ja totesin että pakkanen on hieman kireämpää , siellä 15 asteen tuntumissa. Mietin varusteet matkalle ja laitoin kannettavat tavarani juoksuliivin taskuihin. Pukeuduin vähän lämpimämmin mitä kympin pakkaskelillä. Juoksutrikoiden päälle reisiin asti ulottuvat balettisäärystimet ja lämppärivillashortsit. Toppaliivi juoksutakin päälle, alla oli aluspaita, välipaita ja talvijuoksupaita. Juoksukäsineiden alla villakynsikkäät.
Työpaikan pukuhuoneessa pukeutuessani olin ihan läkähdyksissäni ja ajattelin että äkkiä ulos juoksemaan. Huomasin että jalat olivat vähän jäykkänä edellisen päivän punttitreenistä eikä askel ollut mikään parhaiten tikuttava. Hiljalleen sateli höttölunta, oli sadellut jo jonkin aikaa ennen työvuoroni loppua. Jo alku matkasta huomasin että vaatetta oli aivan liikaa, pakkanen ei ollut niin kireää kun olin luullut. Heitin kynsikkäät liivin taskuun ja jatkoin matkaa.
Ajattelin miten kivaa on juosta kotiin rauhaksiin ja perillä juoda hunajatee. Loppu ilta vapaata kun treeni on jo tehty. Matkan edetessä kuitenkin toivoin että työmatka olisi ollut vain sen 8 km. Lumisade yltyi ja tuulikin vaikkei enää mihinkään myrskylukemiin.
Alustalla oleva höttölumi muuttui lumimöhjöksi missä nastakengät olivat aivan turhaa. Helpompi olisi ollut juosta kevyillä normi lenkkareilla. Kaupungilla moneen kertaan kuljettu kevaripätkä oli möykkyjen päällä menoa. Oli ihanaa kun etenin lähemmäs maaseutua. Ei enää vastaan tulijoita joita väistellä, nyt meno olisi reippaampaan.
Puolessa välissä matkaa reitille osuu parin kilometrin mittainen pätkä mistä puuttuu kevyen liikenteen väylä. Oli ihanan kevyttä juosta auton jättämällä uralla jäätyneellä asfaltilla. Kevyttä kyllä joo aina siihen saakka kun kaksi autoa kohtasivat toisensa kohdallani, silloin hyppäsin joka kerta lumipenkkaan. Tiellä oli niin ahdasta ettei muuten mahtunut menemään. Otsalamppu oli kirkkaimmillaan ja joku vilkutteli valoja tälle talvijuoksijalle.
Huokailin vaan menoa ja odotin että pääsen viimeiselle viidelle kilometrille.
Loppumatkan hölköttely oli helpompaa. Kevyen liikenteen väylää ei ollut moni kulkenut ja siinä lumi kerros oli höttöinen, alla tasaisesti aurattu pohja. Mennessäni mietin miten kivaa työmatkajuoksu voi olla. Ja parasta siinä, tehty treeni, tehty ekologinen teko. Pari kertaa olen juossut töihin päin kesäaamuna mutta ensimmäinen kerta nyt töistä kotiin. Täytyy sanoa että kyllä minä paljon mielummin juoksen kuin pyöräilen tuon matkan. Olen niin surkea pyöräilijä, helpommalla pääsen juosten.
Kevyt 13 kilometriä on yleensä juostessa nautintoa mutta tekemäni virhe arvio teki tästäkin juoksusta vähän sellaisen läpi puskemisen. Kroppa oli loppu matkasta parhaimmillaan ja välillä heitin ajatukseni rataultran viimeiselle tunnille. Siitäs saat, tähän sä olet halunnut.
No sitä kyllä. Läpi puskeminen tuotti kyllä ihanat mielihyvät kun avasin kotini oven ja räjähdin lumisena, vaatteet jääkoppurassa huutonauruun kun poikani tokaisi
.... "kylläpäs sulla kesti "
Juoksu on kyllä siinä mielessä ihan ääröttömän kivaa, sen kanssa voi tehdä niin paljon kaikkia erilaisia asioita. Aion jatkossakin aina välillä tehdä tämän 13,5 km mittaisen ekologisen tekoni. Itse kuitenkaan säätelemättä valmentajan tekemää harjoitusohjelmaa. En lähde lyhentämään tai pidentämään juoksujani, muuttamaan treenirungon kulkua. Haluan harjoitella tavoitteellisesti ammattilaisen ohjaamana. Ja jokaiseen mahdolliseen säätööni olen kysynyt luvan ja mielipiteen valmentajalta. Ajatuksissa on aina lopputulos. Toiveeni ja tavoitteeni antavat ihan mielettömän motivaation säntillisyyteen.
.... Lennä lennä Kesäkerttu... lennä minilenkiltä talvimyrskyn kautta vaikka mattojuoksuun...🐞
Kommentit