On tilinteon aika...🐞

     

             Totta kai tässä harjoitellessani mietin ja pohdin mennyttä. Jotenkin vuoden päättyminen saa pysähtymään ja kertaamaan menneitä. Olen iloinen juoksuvuodestani. Se on antanut minulle valtavan paljon. Vaikka alkuvuodessa oli pieni notkahdus harjoittelussa, ei tarvittu kuin pari sanaa valmentajaltani ja ryhdistäydyin taas. Lopetin oman säätämisen, olin uskollinen ohjelmalle ja juoksin parhaan vuoteni ikinä. 

               Muistan kuinka kolme vuotta sitten tasotestiä juostessani toivoin salaa että voisin joskus nousta palkintopallille. En voinut kuvitella sitä tunnetta, olin aina ollut tuloslistan hännillä. Mutta tehty työ palkittiin helmikuussa kun juoksin APK-Hallimaratonilla oman puolimaratonin ennätykseni 2.05 ja risat, se riitti tässä kisassa sarjani kolmanteen sijaan. 

                Oli jotenkin hyvä lähteä jatkamaan juoksuvuotta ja näin jälkikäteen mietittynä minusta oli hyvä että kisoja oli tasaisesti koko vuodelle. Oli ihanaa edetä etapilta etapille. Olin päättänyt että juoksen jokaisen kisan niin miten se menee, en lähtisi korvaamaan kisaa uudella kisalla vaan pidin suunnitelman ja rungon samanlaisena loppuun saakka. Ajattelin että jos joudun esim. terveydellisistä syistä jättämään jonkun kisan väliin niin sitten katse on seuraavassa jo ennalta suunnitellussa.  En halunnut lähteä säätelemään suunnitelmaani millään tapaa. Juoksisin jokaisen kisan siinä kunnossa missä minäkin päivänä olisin. 

            Huhtikuussa sitten vuorossa olikin Kaarinan Rataultra. Ennen sitä oli ollut pieni notkahdus treeni motivaatiossa ja olin alkanut säätelemään harjoitusohjelmaa itse. Jos treeni ei huvittanut jonain päivänä niin yritin loppu viikosta kiriä  treenejä umpeen. Treeni ja palautuminen eivät olleet tasapainossa ja tunsin sen omassa juoksussani tukkoisuutena. Tilanne palautui nopeasti kun jatkoin valmentajan tekemällä rytmillä ja tiesin että näin voin hyvin lähteä ultralle. 

            Lähdin tavoittelemaan 6 tunnin kisassa viidenkympin ylitystä ja se täyttyi niukasti vaikken ihan parhaimmassa kunnossa ollutkaan. Kevään lämpimät kelit ja siitepölyt olivat kiusanneet astmaani ja unohduksissani aloitin Aeriuksen paljon myöhemmin mitä yleensä kevättalvella teen. Kisan  lopputulokseen olin  äärimmäisen tyytyväinen, oli kivaa viettää sen jälkeistä kevyttä jaksoa ja keskittyä seuraavaksi lyhyimmille matkoille. 

        Edellisestä kympin kisasta oli kulunut aikaa melkein vuosi. Ja ajattelin että nyt lähden parantamaan tulostani. Vauhtikestävyys harjoittelu oli tuntunut hyvältä ja tiesin että voisin juosta ihan hyvän tuloksen. Kesäkuun Helsinki Central Park Run ei sitä kuitenkaan tuonut vaikka oli tosi kivaa päästä juoksemaan kymppiä, vähän erilaista ultran jälkeen. Oma sen hetkinen kuntoni niissä olosuhteissa ei riittänyt enkkoihin. Vastatuuli ja hellekeli olivat minua voimakkaampia. Ei riittänyt potku mummelilla sinä päivänä. 

    Pääsin maalin juuri alle tunnin. Nöyrryin tulokseeni ja nautin juoksupäivästä kaikkien muiden juoksijoiden kanssa.  Oli kivaa tavata tuttuja, jutella tuntemattomien kanssa ja kiinnittää numerolappu juoksuasuun jo kolmannen kerran tänä vuonna. 

         Kesän helleharjoittelu jatkui. Etappini olivat edessä. Olin pysynyt terveenä ja kympin jälkeen katseet jälleen kympille. Tällä kertaa vuorossa ratakymppi. Odotin sitä innolla, ratajuoksu oli vaan jotenkin vienyt minut mennessään. Siinä oli jotain ihanan älyttömän ärsyttävää. Rakastin kiertää radalla ja kulkea ajatuksissani aina Aa:n ja Öö:n välillä. 

            Forssan ratakymppi juostiin  tuulisen päivän alkuillassa. Yllä oleva pilviverho oli ehkä pelastaja, sillä aurinko ei päässyt porottamaan ja oli ihan hyvä juosta. Muistan miten rataa juostessani tunnustelin itseäni, välillä kiihdytin ja himmailin. Yritin olla miettimättä kuitenkaan kierroksia ja keskityin askeliin. Parilla viimeisellä kierroksella intoilin kun tiesin juoksevani omaa enkkaani. Maaliviiva ylittyi alle 57 min ja olin ihan haltioissani. Mummeli oli harjoitellut vauhtikestävyyttä kaksi ja puoli vuotta. 

       Ratakympin jälkeen helleharjoittelu jatkui ja jännitys tai oikeastaan into kohti maratonia käynnistyi. Tiesin olevani paremmassa kunnossa kuin edellisellä maratonilla ja itsetunto oli taivaissa. Olin aivan varma että pääsisin rikkomaan 4.30 alituksen tai olisin ainakin hyvin lähellä tuota rajaa. Oli kivaa juosta elokuussa Helsinki Maratonilla missä olin edellisenkin maratonini juossut, pääsisin hyvin vertaamaan edistymistäni. 

                   Tuuli ja helle olivat paljon paremmassa kunnossa kuin minä enkä pystynyt päihittämään niitä juoksemalla omaa enkkaani. Maraton kolmenkymmenen asteen helteessä oli oma taistelunsa. Päätin kuitenkin että jos oloni on suinkin hyvä ja pystyn koko ajan tarkkailemaan itseäni niin kesken en jätä oli lopputulos sitten mikä. Silloin kun kisaan lähden, juoksen sen loppuun vaikka olisin viimeinen. Jos tämä on ollut suunnitelma, sillä mennään eikä sooloilla hakemalla parempaa ajankohtaa. Se vain ei sovi luonteelleni. Ja järjellähän minä en koskaan ratkaisuja tee, vaan aina tunteella.  Olin ehkä iloinen maalissa, muistoksi sain mitalin kaulaani vaikka loppuaika oli neljä minuuttia huonompi kuin vuosi sitten. Nyt oli taas nöyrrytty ja otettu neniin. Olosuhteet todistivat sen etten ollut tarpeeksi  hyvässä kunnossa, kisassa oli paljon kovassa kunnossa olevia juoksijoita jotka juoksivat hyviä aikoja ihan samoissa olosuhteissa. Ei riittänyt paukut mummelilla tässä kisassa. 

       Maraton pettymys sitten kannetaan aina seuraavaan maratoniin. Taas keventelyn jälkeen katse kohti kymppiä. Oli hieno syksy ja pääsin vielä juoksukoulussa harjoittelemaan vauhtikestävyyttä ja voi wau kun päästiin maksimikestävyyteen. Ennen tavoitteellisen harjoittelun alkua, en ollut koskaan harjoitellut maksimikestävyyttä. Oli aivan upeeta kokea tunne kun vauhti kasvaa ja yrität tukehtumiseen asti pitää sen loppuun saakka. Oikeasti se oli aivan Wau. Olin rakastunut vauhtikestävyys harjoitteluun. 

        Koin kympin matkan itselleni tosi hyvin sopivana, vaikken mitään huippu aikoja koskaan tulekaan juoksemaan, mutta pidän siitä. Kymppi on jotenkin sellainen että siinä on kivaa päästä juoksemaan reippaammin ja pääsen testaamaan vauhtikestävyys harjoittelun tuloksia. Jotenkin koen että se on maratonia ja ultraa vaikeampi, en oikein osaa selittää mitä sillä tarkoitan. Matkana se on niin erilainen kuin peruskestävyydellä juostu ultrani. 

       Viimeisen kymppini juoksin lokakuussa . Saul SM maantiekymppi oli ehkä sitä mitä olen hakenut. Kaikista omista juoksuistani se on juoksu mitä arvostan ehkä eniten. Arvostan sitä siksi että olen kehittynyt vauhtikestävyydessä. Tiedän että peruskestävyydellä jaksan hyvin hölkötellä vaikka kuinka ja kauan jos aika ja olosuhteet vain sallivat. Mutta vauhtikestävyys on arvoitus ja haluan kyetä juoksemaan vielä joskus edes vähän nopeammin. Leijailen ehkä vieläkin kymppini ennätyksestä. En olisi koskaan uskonut että tulos voi parantua näinkin paljon, 55.32 oli oman juoksuni hallittua liitoa.

       Kymppi nostatti taas itseluottamukseni taivaisiin. Oli ihanaa lähteä kohti juoksuvuoteni viimeistä kisaa. Rataultra on aivan oma maailmansa, se vie minut pitkälle matkalle itseni kanssa. En kilpaile ketään muuta vastaan. Se on oma ilotteluni jossa juoksu kulkee kanssani oman henkisen ja fyysisen väsymykseni vaakalaudalla. Silloin on vain juoksu ja minä. Juostessani toivon ettei kumpikaan meistä pettäisi toisiaan, en minä juoksua eikä juoksu minua. Toivon loppuun saakka että yhteistyö on sujuvaa  ja saamme nauttia siitä tunteesta kun askel irtoaa alustastaan ja tuntee elävänsä. 

Voisin jospa verrata sitä Islannin hevosella vaellukseen. 

           Kahdentoista tunnin rataultra oli häämöttänyt viimeisenä  etappina koko vuoden. Arvoitus ratkesi vasta aamulla kun sain tietää että olen juossut hyvän ja tasaisen juoksun. Aivan kuin olisin ratsastanut vaelluksellani aina peltotietä sinne jyrkimmillekin rinteille. Alas tullessani nojannut taakse ja pitänyt tasapainon hallittuna, nauttinut hevosen liikehdinnästä ilman yhtään ainutta estettä. 

      Tämä juoksuvuosi oli aikojeni paras. Olin pysynyt terveenä ja harjoitellut hyvin. Harjoitusohjelma oli juuri minulle sopiva. Se oli rytmitetty juuri niin kuin olisin voinut  toivoa. Olin saanut juosta erilaisia matkoja. Sain juosta kympin, puolimaratonin ja 12 tunnin rataultran ennätykseni. 

                Silloin kun on tilinteon aika,miettii juoksuvuotta kokonaisuutena ja alun sanoin voin toistaa;

OLIN SAANUT PARHAAN JUOKSUVUOTENI IKINÄ

... Lennä lennä Kesäkerttu.. lennä juoksuvuotesi tuomissa  kokemuksissa ihan pikkuisen häpinä, räpytellen  siipiäsi ja hymyillen itsellesi siitä mitä olet saavuttanut ... 🐞