Juoksijan Toinen Puoli....🐞

        Olen aina pitänyt kaikesta fyysisestä toiminnasta. Mitä pidempään, raskaampaa, sen parempi tunne  aina kun suoritus oli tehty. Oli se sitten halkojen hakkuu, hevosen kengitys, heinätalkoot tai vaikkapa juoksu. Tähän kaikkeen fyysiseen on rinnalla kulkenut myös ajattelutyötä vaativa toiminto. Olen kutonut ja laskenut kuvioita, lukenut koko ikäni, rakastan kirjoja ja niiden tuoksua. Kirjasto on paikka jossa voisi viettää aikaa vaikka kuinka ja kauan. 

Mielestäni tämä ajatteluhomma on tosi kivaa vastapainoa fyysiselle harjoittelulle. Ja varsinkin nyt kun harjoittelu on säännöllistä on kivaa istahtaa opiskelemaan espanjan sanoja tai uppoutua jonkun kirjan tarinaan. 

         En ole koskaan ollut mikään kielihirmu, pärjään englannilla ja ruotsilla jollain lailla. Silloin kun niitä kieliä piti opiskella, itse huitelin jossain tanssisalilla. Vasta myöhemmin aikuisena panostin opiskeluun ja sairaanhoitaja opintojen yhteydessä oli vapaavalinnaisissa  yksi espanjan kurssi. Tykkäsin kielestä ja sitä oli jotenkin helppo oppia. Ajattelin että toivottavasti palaan myöhemmin kielen pariin. 

   Siinä vaiheessa kun aloin kulkemaan espanjassa lomillani aloitin kielen opiskelun. Valitsin ryhmän jossa opiskelun eteneminen oli rauhallinen. Oma oppimiseni oli toki hyvin pitkälle kiinni siitä miten motivoin itseni lukemaan. Ei ollut sanakokeita eikä muitakaan kokeita. Kävin näillä tunneilla kolmen-neljän vuoden ajan ja opin kieltä sen verran että pärjäsin päivittäis asioinneissa espanjan  kielellä. Jonkin verran itseopiskelin mutta herkästi lukeminen jäi kun ei ollut kokeita eikä muitakaan testejä.  Myöhemmin turhauduin ja opiskelu oli enää satunnaista. 

          Innostuin kuitenkin kielestä uudelleen kun juoksin siskoni kanssa 2019 syyskuussa Sarriasta Santiago de Compostellaan. Viidessä päivässä n. 130 km läpi pikku kylien  ja upeiden maisemien. Pikkukylissä huomasin miten hyvä oli että osasi edes joitain espanjan sanoja. 

Santiago de Compostella katedraali nollapiste

        Olin ajatellut jatkaa kielen opiskelua mutta korona tuli väliin ja myöhemmin järjestetäviin etäopetuksiin en lähtenyt. Silloin tällöin availin vanhoja oppikirjojani mutta vähäistähän se itsekseen oli. 

Kun korona hellitti ja lähitunteja järjestettiin lähdin taas opiskeluun mukaan. Tällä kertaa turhauduin minulle sekavaan opetustyyliin ja olisi ehkä ollut helpompaa jos espanjan kielinen opettaja olisi osannut suomen kieltä paremmin kuin englantia jota käytti kielioppi asioissa. Lopetin kurssin syyslukukauden lopulla. 

        Olin jo aiempina vuosina harkinnut lukion espanjan kursseja. Hieman vierastin ajatusta että eteneminen olisi reippaampaa kuin aiemmilla kursseilla. Olisiko arjestani aikaa lohkaista palaa tällaisen toteuttamiseen. Päätin kuitenkin että aloitan kielen opiskelun ihan alusta ja yritän edetä kurssista seuraavalle. Ja näin tein. 

Olen huomannut että ihan hyvä pohja näiltä B kursseilta tuli mutta lukion kurssi on selkeyttänyt itselleni monia epäselviä kielioppi asioita. Ja mikä kivointa. On sanakokeita, pistareita ja kurssikokeita. 

Joita ainakin itse opiskelun tueksi kaipaan. Ja ihan hyvinhän nuo ovat menneet. On jotenkin hassua ettei itsestään saa irti sitä että lukisi sanoja ilman kokeita. Toki tuli luettua muttei sillä intensiteetillä  mitä nyt kun opiskelu on tavallaan tavoitteellista. Aivan sama minulla oli juoksun kanssa. Vasta kun aloitin ohjatun harjoittelun suhde juoksuun ja tekemiseen muuttui valtavasti. Tarvitsen tietynlaista "kurinpitoa ja seurantaa" jos haluan päästä tavoitteeseeni.

          Juoksijan toinen puoleni on vastapainoa fyysiselle harjoittelulle. On ollut kivaa huomata miten mukava on sellainen päivä kun ensin teen normi työpäivän, heti perään treeni ja sieltä espanjan tunnille. Leppoisa olo vie ajattelun vain ja ainoastaan kielen opiskeluun. Aika tunneilla hurahtaa hetkessä ja loppu illan olo on ihan wau. Monesti intoilen kertaamaan asioita vielä tunnin jälkeen kotona ja sitten pidän ns. leparin ja palaan kielen pariin vasta päivän tai parin päästä. 

       Työ on hektistä ja harjoitusohjelman läpi vienti pitää minut pitkään siinä fyysisyydessä mitä rakastan mutta tarvitsen paikallaan oloa ja ihan muuta tekemistä. Lukeminen rentouttaa ja jos on tilanteita etten pysty keskittymään lukemaani tiedän että nyt jollain osa-alueella mennään kierroksilla. Sama myös kielen opiskelussa. Jos jokin häiritsee keskittymistäni, ajattelutyö ei riitä kaikkialle. 

      En ota kielen opiskelua kuitenkaan kauhean vakavasti mutta haluan edetä siinäkin tietyllä tavalla tavoitteellisesti. Vaikken koskaan oppisikaan kunnolla  puhumaan espanjaa niin viimeistään siinä vaiheessa kun jään eläkkeelle juoksen osan talvestani jossain Valencian alueella. Olkoon se päätavoitteeni. 

     Olen tosi tyytyväinen että lähdin lukion kursseille mitä pitkään harkitsin. Vaikka ehkä eteneminen on nopeampaa kuin B-kursseilla niin silti se on helpompaa koska eteneminen on mielestäni hyvinkin järjestelmällistä. Paljon vertaan siinä harjoitusohjelman toteuttamiseen juoksun tavoitteellisessa harjoittelussa. 

    Näin tässä vaiheessa elämää. Olen sanonut että juoksen niin kauan kuin kroppa kestää ja jos ei kestä niin sitten keksin taas jotain muuta. Opiskelen espanjaa niin kauan kuin jaksan ja opin. Jos en enää opi niin keksin sitten jotain muuta. Aina kuitenkin ovat kulkeneet fyysinen tekeminen ja ajattelua vaativa rinnakkain. Nuorena tanssin ja luin, nyt juoksen ja luen. Ja niinä hetkinä kun en tee yhtään mitään, istun omassa rauhallisuudessani, nautin pitkän hiljaisen aamupalan ja katselen ulos, välillä aurinko on vasta nousemassa, toisinaan jo aika korkealla. Sellaista  hetkeä en halua rikkoa millään tekemisellä, se on liian lyhyt ja hiljainen rikottavaksi. 

...Lennä lennä Kesäkerttu... lennä VK1 vetojen jälkeen epäsäännöllisten verbien juureen... 🐞