Minulla on useampana vuonna ollut halu juosta kisaa Cupissa. Ajattelin miten kivaa olisi osallistua samalla reitillä kaikkiin osakilpailuihin. Vaihtoehtoina sijainnin kannalta ovat olleet Lohjan talvijuoksu sarja sekä Vantaalla juostava Aktia Cup, MK Facade. Aiemmin ajattelin etten kehtaa lähteä sinne kun kaikki ovat niin hyviä juoksijoita. Oli kuitenkin kivaa seurata Cupin tunnelmaa Vantaalla ja niin myös Lohjallakin. Ehkä kynnys lähteä mukaan oli se että tällaisissa tapahtumissa on vähemmän osallistujia kuin isoissa maraton tapahtumissa.
Siinä vaiheessa kun aloitin tavoitteellisen harjoittelun sain myös rohkeuttaa osallistua juoksuihin joissa oli pienempi osallistuja määrä. Ajattelin että juostaan juuri niin miten oma kuntoni riittää. Olin päättänyt olla mukana seuraavassa maantiejuoksusarjassa mutta korona tuli väliin. Ehdin juosta yhden Lohjan talvijuoksu sarjan osakilpailun.
Nyt olisin vihdoin valmiina maantiejuoksu sarjaan ja loppu vuoden ylimenon jälkeen suunnitelmissa olikin kolme osakilpailua Hakunilassa. Ensimmäinen startti 21.1.2023.
Palasin Vuokatin lomaltani tarkoituksella jo perjantaina että pääsen kisaan mukaan lauantaina. Kisa oli laadittu harjoitusohjelman sisälle. Olin innoissani että nyt pääsen katsomaan kolme perättäistä kertaa kuukauden välein miten kymppi kulkee. Tein kaikki valmistelut alle, nostin jopa ennakkoon käteistä rahaa jälki-ilmoittautumista varten.
Kotiin palattuani katsoin miten paljon lunta oli kertynyt oman autoni päälle, kun se oli seissyt ulkona käyttämättömänä reilu viikon ajan. Välillä satanut kaatamalla vettä, pakastanut, satanut lunta. Pihakin oli siinä kunnossa että turvallisinta oli liikkua nastakengillä. Päätin että aamulla laitan auton käymään ja samalla kun se lämpenee putsaan lumet.
Olin laskenut että kisapaikalla olisi hyvä olla puolitoista tuntia ennen starttia niin ennätän rauhassa ilmoittautua, tehdä hyvän verkan, vaihdella vaatteita ja olisi kivaa nähdä tuttujakin ja rupatella kuulumisia. Navista tsek, ajo aikaa näin ja näin paljon. Aikataulu lauantaille oli selvä.
Aina ei mene niin kuin suunnittelee. En päässytkään ajoissa kilpailupaikalle, en saapunut sinne lainkaan. Oli lopulta vasta loppuiltapäivä kun sain oman auton käyttööni. Onneksi alakerrassa oli sen verran tilaa että auton sai sinne sulamaan, vihdoin käyntiin ja ilmastoinninkin toimimaan.
Harmitti, harmitti ja harmitti. Tunne oli jotenkin ihan samanlainen kun en olisi päässyt lähtemään töihin ja silti siellä olisi pitänyt olla. Tosin siinä tapauksessa olisi hypätty taksiin mutta se onkin sitten ihan toinen juttu.
Noo, yksi kisa välistä, uusia tulee. Ei, en tuntenut niin, päiväni oli ihan pilalla. Olin kuin kiukutteleva pikku lapsi, itselleni. Miksen yrittänyt käynnistä autoa jo illalla, no miksen miksen. Ihan kuin olisin pettänyt itseni, luuseri. Tuli pieni näpäytys itselleni että kaikenlaista voi tapahtua. Pitää etsiä korvaavaa, ei, ei ole korvaavaa. Oli vain yksi MK Facade osakilpailu 21.1.2023, täts it, se meni jo.
Lopulta kun auto vihdoin toimi ja vein pojan illalla harjoituksiin, päätin odotellessani juosta ei nyt ihan kisasuoritusta mutta kympin lenkin kuitenkin. Niillä hoodeilla olen usein juossut odotellessani. Yhtäkkiä päätin tehdään reitistä neliön, lähdetään piirtämään Stravaan ja Polariin vähän erilaista kuvaa kuin Riihimäellä yleensä olen piirtänyt. Nastat jalkaan ja Naava vyölle.
Pakkanen oli kiristynyt ja silti huomasin että vaatetta oli ihan liikaa. Minä paahdoin menemään. Poljin alustaa juostessani pikkulapsen kiukulla ja kuvittelin hetkittäin mikä olisi ollut kisa tatsi. No ehkä ihan ok juoksu jos olisin tehnyt alle hyvän verkan. Minä piirsin neliötäni. Sivusilmällä kuikuilin kellosta juostua matkaa ja tein reitin suunnitelmaa, missä on tuleva kulma, mistä kääntyy vasempaan. Siinä samalla juostessani purin omaa pettymystäni. Katsoin kelloa, paljonko matkaa, joko pitää hakea poika. Onneksi olin sanonut "odottele jos mua ei näy kun treenit loppuu, juoksen omaa kiukkuani" "Joo joo",se vastasi. Poika on niitä harvoja ihmisiä joka ymmärtää tavoitteellisen harjoitteluni ja suhteeni, urheiluun, liikuntaan. Ehkä siksi että liikkuu ja urheilee itsekin.
Minun kiukkuneliöni oli kuitenkin hyvissä ajoin juostu ja oli oikeastaan aika huvittavaa nähdä millä tavoin erilaisia me molemmat oltiin kun auto käynnistyi kohti kotia ja molempien treenit oli takana. Raukeeta, nälkäistä, puhua palpatettiin, vitsailtiin ja naurettiin hulluna. Sarvia kolisteleva pässi oli rauhoittunut. Se että piirsin neliöni, juoksemalla uutta reittiä ,pakotti minut ajattelemaan muuta, miettimään sijaintia, etäisyyttä, tarkastamaan kuvioni kulkua, sai ajatukset päivän pettymyksestä omaan haasteeseeni. Oli kivaa edetä vain kuvitelleensa ja uskovansa menevän juuri oikeaa kohtaa.
Lauantai iltana huomasin että nyt on hyvä kun kirja ampaisi minut mukaansa tarinaan. Osasin rauhoittua ja jälki nauttia pakkasillan juoksusta. Mietin vielä piirtettyä ja piirrän ehkä jotain tarkoituksella uudestaankin. Kerran aikaisemmin olen piirtänyt juosten. Piirsin ison sydämen kiittääkseni ja niin kiitinkin.
Sunnuntain pitkä parin tunnin harjoitus toi minut taas siihen kohtaan missä harjoitusohjelmassa kuuluu kulkea. Talvijuoksu Naavan kanssa jatkui, en kuitenkaan ihan vielä pystynyt pysymään siinä rauhallisuudessa missä olisi pitänyt pitää pysyä. Olin yllättynyt siitä, miten monta päivää lopulta meni hyväksyä koettu pettymys ja ymmärrän sen miten vaikeaa kenekään on kuvitella tai ymmärtää sitä sisälläni olevaa tunnetta. Loppujen lopuksi se on aika surullista miten harva ihminen sen lopulta oikein ymmärtää.
...Lennä lennä Kesäkerttu... lennä kiukkupettymyksestäsi kaikkien tulevien juoksutuntojesi juureen....🐞
Kommentit