Juoksijan Mielet...🐞

             

         Toukokuun ensimmäinen arkipäivä heräili sateiseen ja koleaan maisemaan,hassua miten aamukahvilla mietin, matolle vai maastoon. Päätin kuitenkin etten ala kirimään tässä vaiheessa harjoituksia kiinni. Se mikä eiliseltä jäi juoksematta saa olla juoksematta. Tänään harjoitusohjelmassa on lepo joten tämän  enempää rytmiä en enää riko, onhan maratoniin  enää vain alle kaksi viikkoa. 

Tiistain työpäivän  jälkeen istuin pitkään ja hiljaa katsellen mitalli rivistöjäni  ja paria pokaalia. Oli jotenkin nuopea olo ja tunsin kaikki hetkeksi jotenkin niin merkityksettömiksi. Olin kai itselleni myös vihainen siitä että viime viikolla putosin harjoitusohjelman kyydistä. Teinkö sen tahallani, olisinko halutessani oikein voinut pinnistää. Tänään minä tunnen etten ole yhtään mitään, tehty työ ei tunnu missään ja kaikki nuo roikkuvat mitalit oikeastaan vain ärsyttävät. Se mitä on tapahtunut viime syksynä juostun Joensuu night run 12h rataultran jälkeen, minun pitäisi puhkua malttamatonta intoa, mutta ei.Tuntuu etten enää haluakaan tätä, en koko juoksua, enää koskaan.

 Tiistai on kuljettanut minua tässä alakulossa jota en kovin vielä työpäivän aikana ajatellut. Tai en huomannut. Vasta siinä vaiheessa kun siirsin huoneen tavaroita ja nostin pokaalin käteeni, ajattelin...mitä väliä...

Ennen keskiviikkoa aloin tarkistamaan harjoitusohjelmasta seuraavan päivän treeniä. Jälkeen kerran totesin - älä luota ulkomuistiin. Huusin tiistai iltana tuolissani kun olin uppoutunut Puuvillatehtaan Perijä tarinaan ... ei juma mun olis pitänyt tänään juosta... Poika huusi huoneestaan, no niin, ei muuta kuin juoksemaan. Kello oli jo melkein yhdeksän, olin "raivoissani" Treeni siirtyi keskiviikolle.

Keskiviikon kevyt 8km peekoo vauhdeilla taivaltui Helsingissä. Oli ihan mielettömän ihanaa juosta vanhoja tuttuja alueita ja käärmetalon kohdalla mietin miten jännittävältä se oli joskus lapsena näyttänyt. Tuusulantietä Mäkelänkadulle ja sitä pitkin keskustaan auton penkillä istuessa sitä usein katselin ja ihmettelin. Nyt se näytti nätisti kunnostetulta mutta säilyttänyt henkensä ja istui Käpylän maastoon aivan kuten ennenkin. 

Juoksin Velodromilta Käpylän ohi Sörnäisiin. Hämeentietä pitkin Merihakaan ja hieman Kalliota kierrellen takaisin ja tietysti kurkkien URHEAN ikkunoihin. 

Tuuli oli puuskaista ja vaikka auringossa oli lämmin niin silti päällä oli ihan mukavasti lämmittävät varusteet. Tuo reitti ei ollut itse juoksulle mitä parhain sillä liikennevalot ja vastaan tulijat tekivät juoksusta hieman katkeilevan. En antanut sen häiritänä vaan muistelin mennessäni niitä Helsingin vuosiani joiden muistot elävät kirkkaina mielessäni. Tutut tietyömaat olivat vain vaihtaneet paikkaansa ja kevät hymyili pienten tulppaanien punaisissa nupuissa. 

            Torstaina piti työpäivän ja espanjan tunnin jälkeen juosta veryttelyt ja veekoo ykköstä. Varusteet valmiina ajattelin että starttaan heti koulun pihalta. Olen aiemminkin vaihtanut treenivaatteet nopeesti wc:ssä ja startannut treeniin. Ennen tuntia autosta noustessani kirkas auringon säde häikäisi silmäni sivu suunnasta eikä mennyt kauaa kun tunnilla huomasin että tekstistä pystyn näkemään kunnolla vain toisen puolen, sama taululle katsoessa. Nämä ovat aina migreenin ensi oireet ja silloin pitää heti ottaa särkylääke ettei päänsärky pääse yltymään pahaksi. 

Taitaa olla jotain kisajännitystä kun viimeiset valmistelut eivät suju sitten millään. Päänsärky ja pahoinvointi yltyi eikä mennyt ohi, sillä lääkkeen pääsin ottamaan vasta kotona. Ilta meni odotellessa että kuvottava olo häviää. 

Treeni ei mahtunut perjantain aamuun eikä iltaankaan. Kisavalmisteluihin kuului myös hierojalla käynti jonka olin varannut heti työpäivän jälkeen. Hienosti käsittelyssä huomasi miten säärten etuosa oli rauhoittunut kun olin siirtynyt juoksemaan 0-korkeintaan 5mm droppin kengillä. Tähän olin päätynyt Valmentajani sekä urheiluhierojani vinkeillä. Askellus videokuvattiin sekä korkean että matalan droppin kengällä. Mielenkiinnolla olin lukenut J. Holmenin kolumnia Juoksija-lehdestä v. 2011 matalan ja kantakorotetun kengän eroista sekä akillesjänteen tehtävästä. 

Jänniä juttuja tosiaan. 

Kipu on elimistön hälytysilmoitus ja itse olen pyrkinyt siihen että kiputilanteessa en ryntää ensimmäisenä lääkäriin vaan lähden selvittämään mistä kipu voisi mahdollisesti aiheutua, silloin kun ei ole kyse mistään vakavasta. Pari vuotta sitten luulin että lonkka on nivelrikko kypsä mutta säännöllisellä lihashuollolla ei lonkassa ole ollut mitään vaivaa. Käyn urheiluhierojalla neljän viikon välein ja suunnitellusti  ennen ja jälkeen kisojen. 

Lauantaina huokuin intoa päästä juoksemaan, kroppa oli ilmavan kevyt vaikka mieliala ailahteli taas tuttuun tapaan kuten aina kisojen alla. Viikon treeni rytmi oli ihan sekaisin ja mietin mielessäni että tämähän menee just hyvin. Otti tavallaan vietävästi päähän mutta tässä mennään ja yritetään olla pilaamatta  lopun valmisteluja. 

Sää oli kirpakka, tuulinen mutta kuitenkin kuiva. Torstain harjoitus siirtyi tähän lauantaille mutta harjoituksena sellainen minkä halusin tehdä. Veryttelyt alkuun ja loppuun kevyesti 2km ja väliin 35 minuuttia tasavauhtista reippaampaa. Treenin alle tein lämmittelyssä drillit ja siinä jo huomasi miten hyvin kroppa aukesi. Juoksu lähti hyvin rullaamaan ja yritin olla tarkkana että veryttely säilyy veryttelynä eikä reipas lähtisi liikaa veekoolle. 

Tämän harjoituksen aikana korvissa soi taukoamatta Tina Turnerin biisi - The Best... se sai minut kertaamaan pitkän pimeän talven harjoituksia ja niitä tunnetiloja kun aamuisin nousin lämpimän peiton alta ja starttasin puoli kuuden ja kuuden välillä päivän ensimmäisiin harjoituksiin. Ja niinä hetkinä en voinut kuvitellakaan miten kevät launtain harjoituksessa juoksisin. 

Vaikken enää koskaan juoksisi samanlaista juoksua kuin eilen, oli se silti ainutlaatuista ja teki minusta onnellisen juoksijan. Jos juoksu voi  liikuttaa mielen, eilen se teki niin. Loppu veryttelyn viimeisellä kilometrillä kyyneleet taistelivat tuulessa. Mieli oli pakahtua ja olisi vaan tehnyt mieli jatkaa juoksua toivoen etten pysähtyisi enää koskaan. 

Minun viikkoni kisaili kanssani. Arki ja ihmisen fysiologia asettui vastustajaksi ja jouduin välillä nöyrtymään niiden edessä yrittäen kuitenkin pitää juoksustani kiinni. Ja juuri sillä hetkellä kun olisin toivonut että voin jatkaa siinä rytmissä kuin talvellakin. Viikkoon mahtui monenlaista mielialaa ja vaikka tiistai oli alakuloa, lauantai näytti sen miten eri päivissä eletään ja voidaan olla juuri sen päivän onnellisimmillaan. 

Tämän kaiken tulevan jännän äärellä, viikko maratoniin, viimeisiä Tinan rytmejä juostessani toistan ehkä hieman huutaenkin  ääneen ... simply the best ...

...Lennä lennä Kesäkerttu ... lennä Tinan tahdeissa Air Balticin siivillä kohti maraton starttia...🐞