Polkuja unohtamatta.... 🐞

Pari vuotta   juoksin oikeastaan lähes aina poluilla vielä  tän vuoden kesään saakka. Kesällä siirsin harjoittelua enemmän tasaiselle alustalle edessä olevaa maratonia ajatellen. Nyt olen löytänyt itselleni hyvän balanssin, vaihtelen juoksualustaa ja lenkkiä aina vähän niinkuin treenin mukaan. Poluilla pyrin juoksemaan ainakin kerran viikossa. 

 

Mestässä kulkeminen on mulle siten tuttua,  olen kulkenut siellä enemmän halulikko olalla kuin juoksennellen. Se hetki kuitenkin oli aika wau kun tajusin että voin juosta metsässä. Polkujuoksu vei mennessään ja pari polku-ultraa on kivoina muistoina juoksujeni  arkistossa, sinne on kiva aina välillä kurkistaa ja tiedä häntä vaikka joskus vielä polku-ultralle lähdenkin , tosin nyt on hieman muut suunnitelmat , polkujuoksua unohtamatta.

  

Kotimetsässä on kivaa juoksennella, kuunneella ja katsella mitä tänne tänään kuuluukaan.  Edellisellä kerralla ei ollut kaatunutta puuta polulla, nyt niitä oli kolme ja löysin itseni jostain ihme pöheiköstä mukamas tutulla   aluella ja ihan vieraalta näytti kuitenkin.  

Metsä on oikeastaan siitä jännä paikka että siellä on aina ihan eri näköistä riippuen siitä mikä on vuodenaika onko aamu vai ilta, kesä tai talvi, sataako vai paistaako. Mun lempimetsä on syksyinen ja sateinen. Syksyllä on kivaa otsavalon loisteessa  seurata edessä aukeavaa polkua tai ihan vaan polutonta metsää. Metsässä kulkiessa teen itselleni maamerkit. Jos on paljon lunta, polku katoaa mutta suuri kivi pysyy paikoillaan. Jos eksyn polulta, löydän kiven, se on hauskaa ja välillä ihan haastavaakin. Tosin kotimetsässä ei haittaa, sinne voi eksyä aina uudestaan ja uudestaan. Pääkaupunkiseudun poluilla on se hyvä puoli, jos eksyt, jatkat vaan suoraan kyllä siellä joku tie joskus vastaan tulee, eikä taida mennä kauaakaan.  

Tapaninpäivänä oli kivaa karata metsään, antaa vaan juoksun viedä mennessään. No ei nyt ehkä ihan niin. Kyllähän mä jonkinlaisen suunnitelman tein. Treeniohjelmassa oli kevyt 15km. Kivaa lähteä kotimetsään kun sen on niin lähellä. Ajattelin että ihanaa vaan hölkötellä ja katsella kuka metsässä tänään on kulkenut. 

Sorsaperhe uiskenteli joella ja pulasi siinä vielä palatessani. Järvessä oli ohuen ohut jääpeite joka oli pettänyt kun kettu 🦊 oli yrittänyt sitä ylittää, rannalle päässyt kuitenkin. Peurat ja hirvet samalla polulla kuin minäkin.  Monesti mietin , mitähän  ne miettii kun taas tuo täällä juoksee, katselevat kuitenkin, ihan hiljaa siellä puskissaan. Moni on mulle tuttu ja minä heillekin. 

Polkujuoksussa on oikeastaan kivaa kun siinä aika kuluu ihan hujauksessa. Koko ajan maisema vaihtuu ja on ajateltavaa. Kilometrit menee ohi vähän niin kuin itsestään. On kivaa nuuskutella ja katsella. Viistoista kilsaa kului ihan itsekseen, fiilis oli waun kevyt mutta lopussa huomasi että oli taas vähän kulunut aikaa kun viimeksi juoksin polulla.  Askeleen rytmitys vaatii hallintaa motoriikassa ja lihasvoimassa ihan eri tavalla kuin tasaisella juostessa. Molemmissa on omat haasteensa ja mun mielestä niitä on ihan turhaa verrata. Vähän niinkuin pertsa on pertsaa ja luikka on luikkaa.  

Kropan hallintaa voi harjoitella. Esimmäinen kerta poluilla voi olla haparoivaa mutta samoin voi käydä kun palaat poluilta tasaiselle. Sopivassa suhteessa molempia on mulle parasta. On kivaa käydä poluilla nuuskuttelemassa metsän tuoksua mutta on ihanaa juosta tasaisella ja antaa juoksun rullata. Metsässä juoksen tunteella, tasaisella ainakin minä tarvitsen tahtoa. Tasaisella juoksu on parhaimmillaan tanssia mutta niin se on metsässäkin. Koita siinä nyt sitten päättää kumpi on parempaa, tehokkaampaa, hienompaa.... voin sanoa, ei kumpikaan...   mutta juoksu on ihanaa....

....  lennä lennä Kesäkerttu....    mutta juoksu on ihanaa.....🐞