Aktia Cup korvattiin virtuaali vitosella... 🐞

Kisaohjelmassa oli eilisen kohdalla Aktia Cupin 2.osakilpailu. Koronatilanteen vuoksi tuo kilpailu siirrettiin huhtikuulle 2021. Valmentajan kanssa kuitenkin päätimme että juostaan oma vitosen kisa. Olin siitä innoissani, sillä mun  mielestä kisoihin osallistuminen on parasta tässä juoksuharrastuksessa. Vaikken koskaan kärkipäässä tuloslistaa tulekaan olemaan niin tällä hetkellä haluan kisata itseäni vastaan. Ennen vuosi sitten alkanutta valmennusohjelmaa en olisi koskaa uskonut että vanhemmallakin iällä voidaan vielä saada nopeutta juoksuun ja parantaa  tuloksia. Juoksua olen harrastanut vuosia mutta vasta vuoden tehnyt vauhtikestävyys harjoittelua.

Minun tehtävänä oli etsiä tasainen reitti missä on hyvä juosta 5km virtuaali kisa. Tuo reitti löytyi läheltä kotia, pyörätiellä, ilman tien ylityksiä tai liikennevaloja. Tähän aikaan vuodesta  reitti on muutenkin rauhallinen, eikä kisan aikana matkalla  muita ollutkaan.

Valmistautumiseni virtuaalikisaan oli aivan samanlainen kuin mihin tahansa muuhunkin  kisaan osallistuessa.  Edeltävällä viikolla tein kaikki harjoitukset niin kuin treeniohjelmassa sanottiin, nukuin ja söin  hyvin, pientä kevyttä kehonhuoltoa unohtamatta.

Ennen kisaa tein veryttelyn. Muutamia pikkuvuoro hyppelyjä ja loikkia, päälle juoksin kevyen 2km parilla lyhyellä kiihdytyksellä. Olin pukeutunut lämpimästi ja tarkoitus olikin vähentää vaatetusta itse kisaan. Veryttelyn meni kivasti musan tahtiin ja kyllä mua vähän huvitti kun pulssikin oli aavistuksen korkeampi, ihan niin kuin oikeissa kisoissakin.

Sää oli kuiva ja kirpakka. Treenikassi jäi nurmikolle lepäämään, kun minä kävelin starttipaikalle. Lähtöviivalla tsekkailin vielä varusteeni. Suoristin itse kyyhäämäni kisanumeron vyölle ja asetin kellon valmiiksi. Jännitys kohosi ja pulssi nousi, kohta  paukahtaa ja niin paukahtikin.

Lähdin vauhdilla matkaan ja melko pian huomasin että nyt mennään liian lujaa, mutta askel oli rento ja rullasi mukavasti. Hengitys kiihtyi niin että tuli kouluaikojen Cooper mieleen, pakko oli vähän hidastaa ja tasoittaa vauhtia. Keskityin tiukasti suoritukseen ja yritin uhontaa kaiken ympärillä olevan. En välittänyt yhtään millaisena kylähulluna mua ehkä joku pitää tai mitä miettivät ohi ajavat autoilijat kun numerolippuni liehui lanteella. Tämä oli mun kisa, mun suoritus.

Asfaltti oli paikoitellen jäässä ja se asetti oman haasteensa kisan etenemiselle. Kääntöpaikan jälkeen kirosin kun huomasin että paluumatkalla joudun juoksemaan vastatuuleen. Suoritus tuntui todella, hapotti ja ajattelin mennessäni että jospa lopetan kolmeen kilsaan ja sanon ettei siitä mitään tullut. No en todella, totesin itselleni. Matka jatkui ja ajattelin että ei enää paljoa....onhan, ihan liikaa... juoksen vaan neljä kilsaa ja sanon että kello tilttasi... no en todella. Musiikki soi lujalla ja viimeinen kilometri oli jäljellä, kurkkasin kulutettua aikaa ja hapotti. Nyt vaan pää kylmänä, jatka jatka, kyllä sä vielä vähän jaksat. Aivan hullua touhua mutta voi vau miten ihanaa. Maaliviiva lähestyi ja vetäisin vielä tuttuun tapaan oikein loppukirinkin niin että veren maku nousi suuhun. Mä tein sen, vitosen PB 27.42, keskivauhdiksi paljastui myöhemmin 5.32.... mä tuuletin ja tuuletin ja totesin.... En kyllä ihan heti lähtisi toistamaan, toivottavasti seuraavalla kerralla pääsen kisaamaan johonkin tapahtumaan, ehkä se saattais olla hieman helpompaa siinä upeassa juoksijoiden virrassa. Olin onnellinen, tein sen mitä sovittiin ja oikeastaan ihan kivasti pärjäsin. Loppuun vielä kilometrin jäähdyttely ja siinä hölkötellessä nautin ja ehkä naurahdinkin. Nautin tästä ihanasta lajista ja niin innolla jo odotan seuraavaa. Katseet  taas tulevaan, harjoitukset jatkuu ja saan  olla kiitollinen mun valmentajalle Pasi Päällysaholle joka on saanut mut juoksemaan. 

.... Lennä lennä Kesäkerttu.... juoksit sun kanssasi, hävisit ja voitit ..... 🐞   

📷Jarvieline