Siirry pääsisältöön

Kohta pääsee Ultralle....🐞

Viimeinen ratapitkis ennen ultraa oli kevyttä. En edes oikein ajatellut juoksevani. 20km  taittui ja aika kului musan tahdissa. Juoksu tuntui kevyeltä ja toinen kymppi hieman reippaammalla tahdilla.
Parin kympin lenkillä en juuri tankkaile mitään. Viileällä kelillä tulee vain suuta hieman kostutettua.Helteellä toki on ihan eri juttu ja silloin vettä kuluu enemmän. Nyt kuitenkin tankkailin energiageelit puolen tunnin välein, Dexalin geelit ovat sopineet minulle hyvin, niitä käytin viimeisellä maratonillakin.  Viimeisen kuukauden pitkiksillä  olen taas totuttautunut energian tankkaukseen valmistautuessa  14.11.2020 juostavaan Joensuu Night Run 12h kisaan.

On tehnyt hyvää vaihtaa juoksualusta radalle jo ennen kisaa. Ensimmäinen 18km minkä radalla juoksin tuntui ennakkoon puuduttavalta, mutta kun sen pääsin toteuttamaan, se olikin vaan ihan hauskaa.

Jos aika alkoi tuntumaan pitkältä vaihdoin askellusta musan tahtiin tai tein väliin parit grand jeté hypyt. 

Kohta päästään pakkaamaan. Jännitystä on ilmassa. Joka toinen aamu totean itselleni    -en lähde-  ja toisaalta taas itseluottamus on huipussaan. No totta toki on se,  vaikka kunto olisi hyvä, valmistautuminen sujunut,  kisassa voi käydä miten vaan. Nuts KK55 läpi päässeenä uskon että jos onni on matkassa kaikki on hyvin.

... Lennä lennä Kesäkerttu... jännitystä täynnä....🐞

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saul SM Maantiekymppi 2025...🐞

  Viime viikonloppu oli kympin kisojeni kohokohta. Kisa osoittautui kuitenkin yhdeksi raskaimmista mitä maantiellä olen juossut. Keskeyttäminen kävi mielessä moneen kertaan. Jostain syvältä sain voimia kaivettua ja  löysin itseni voittajana. Aliarvioin  oman arvioni siitä mihin uskoin kykeneväni. Kuvittelin että minun on tyydyttävä tasavauhtiseen hapotukseen loppuun asti. Yllätyksenä kykenin rytmin muutokseen mikä kantoi loppuun saakka.  📷@jokke_juoksija  kuvasta      Saul SM Maantiekymppi  juostiin Tampereella 23.8.2025. Kisakanslia toimi messukeskuksessa ja osaanoton varmistus tuli tehdä 90 minuuttia ennen kilpailun alkua.  Reitti koostui kahdesta neljän kilometrin lenkistä. Ennen kierroksille lähtöä juostiin kilometrin verran pysäköintialueen suoraa ja takaisin. Suurin osa  alustasta oli asfalttia hyvin lyhyellä sora pätkällä. Matkaan starttasi 155 juoksijaa ja sää oli lämpimän aurinkoinen.        Olin majoit...

Helsinki Twilight Run...🐞

         Helsinki Twilight Run juostiin lauantai iltana 2.8.2025. Oltiin valittu kisa sopivaksi treenikympiksi ja vaikka viikonloppu oli melko hektinen ja yöunet ennen kisaa jäivät lyhyiksi, oli hienoa olla mukana ja startata kympin matkalle klo 20.30. Vuosaaren Aurinkolahti jossa kisakanslia sijaisti kuten myös maaliin tulo, ihastutti minut täysin. Lapsille suunnatut matkat 400 m ja 800 m. Muina matkoina olivat 5 km ja 10 km. Kympillä vitosen lenkki juostiin kahteen kertaan. Tapahtumapaikka oli mielestäni loistava kesäkisaan ja sääkin suosi tyyneydellään.   📷WeRunHelsinkiEvents         Lauantai tuntui pitkältä kun odotteli iltakisan alkua. En oikein osannut tehdä mitään ja tunsin oloni melko väsyneeksi. Perjantai ilta Kalevan Kisojen EA-tiimissä jonka vastuulla oli yleisön sekä toimitsijoiden ensiapu,  tehtävät  ja kotiin paluun ajomatka pitivät vireyden yllä vielä pitkälle yöhön. Aamulla olisin toivonut hyvää ja sikeää, pitk...

ASICS juoksuvaatesetti...🐞

       ASICS vaatesetti ihastutti minut ensi silmäyksellä luonnonläheisellä värimaailmallaan. Tämä on mukavaa vaihtelua kirkkaiden  värien rinnalla. Asujen keskinäinen väritys tukee mielestäni kivasti toinen toisiaan. Ja vaikkei värillä juostakaan, niin mieleen sillä on kyllä merkitystä.         Heti ensi testissä totesin että kyseessä on erittäin kevyet ja hyvin hengittävät materiaalit. Vaatteiden leikkaukset juoksuun ihanteelliset. Kesäsään lämmetessä juoksuasulla on omat vaatimuksensa. Itse haluan että vaate on liikkeessä mahdollisimman huomaamaton. Silloin kun harjoitellaan korkeissa lämpötiloissa, mukavuus on hyvin pienestä kiinni.  Vaatteet saatu ASICS :lta, kaupallinen yhteistyö Vaatesettiin kuuluvat; urheiluliivit, hihaton juoksupaita, shortsit ja sukat ROAD COMPRESSION BRA    Korkean tuen urheiluliiveissä etuosassa peittävä mukavan pehmeä materiaali, selässä verkkomainen, hengittävä. Helposti puettava malli jonka ...